Matkat Slovakia Yleinen

Rentouttava Bratislava – viivy pidempään kuin yksi päivä!

joulukuu 29, 2019

Wienistä pääsee Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan yhdessä tunnissa parilla eurolla. En halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan hyppäsin Flixbussiin, joka kiikutti mukavasti perille Wienin rautatieasemalta Bratislavan keskustaan. Ennen kuin lähdin kaupunkiin, hostellissani majoittuva tyttö kuitenkin varoitteli ja sanoi, että paikka oli tylsä ja nähty parissa tunnissa.

Kuten aina, niin nytkin halusin muodostaa oman mielipiteeni.

Tämä patsas pystytettiin vitsinä. Aluksi autoilijat eivät muistaneet sitä ja ajoivat usein sen päältä. Tästä  syystä viereen pystytettiin kyltti “men at work”.

Bratislava on kuin unohdettu, tuntematon sisarus isompien Wienin ja Budapestin kyljessä. Vain 400 000 asukasta, pieni vanha kaupunki, vähän näkemistä, mutta silti kaupunki onnistui tekemään positiivisen vaikutuksen. Wienin valtavuuden ja majesteettisuuden jälkeen Bratislava tuntui kotoiselta, rosoiselta ja lähestyttävältä.

Tamperelaisena tuntui hyvältä olla “sopivan” kokoisessa kaupungissa.

Mitä Bratislavasta jäi mieleen?

Mitä oli Bratislava?  Keskustan ränsistynyt kiviseinä, johon joku oli maalannut graffiteilla fix me. Korumaiset art deco- tyyliset rakennukset, etunenässä mielikuvituksellinen gaudimainen Sininen kirkko. Bratislavan valkoisena hohtava linna, jonka luota avautuivat näkymät kolmeen eri valtioon. Sokkeloiset mutta helposti opittavat vanhan kaupungin kadut täynnä erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Tunnelmallisia pieniä viinipaikkoja (Slovakiassa tehdään hyvää viiniä, mutta slovakialaiset juovat itse kaiken tuotannon).

Bratislavassa hurahti kolme päivää helposti. Lämpötila kipusi lokakuun loppuvaiheillakin miellyttävään 20 asteeseen. Kuljeskelin vanhan kaupungin kaduilla, poikkesin erilaisiin ravintoloihin ja maistelin paikallisia erikoisuuksia, kuten perunamykyjä pekonin ja lampaanjuustosta tehdyn kastikkeen kanssa (kaloreita ehkä 1600). Iltaisin vaeltelin kävelykaduilla, jonne vanhemmat olivat tuoneet lapsensa keinumaan ja leikkimään. Seisoin metrien mittaisessa jonossa jäätelökioskille, joka oli kuuluisa itsetehdyistä jäätelöistä. Lepäsin.

Kolme päivää Bratislavassa sulautui yhteen yhdeksi rentouttavaksi, miellyttäväksi ja kodikkaaksi kokemukseksi. Minä tykkäsin tästä aiemmin itselleni tuntemattomasta salatusta helmestä keskellä Eurooppaa. Anna siis Bratislavalle mahdollisuus – se voi yllättää.

  • Reply
    Reissu-Jani
    joulukuu 29, 2019 at 11:37 am

    Itse pidin enemmän Bratislavasta kuin isoista ja pönöttävästä Wienistä. Hinnat huomattavasti edullisemmat, ruokaa ja olut hyvää. Turisteja ei ollut paljoakaan vuonna 2011 helmikuussa. Nähtävää riitti kolmeksi päiväksi varsin hyvin. Niinpä päätin palata kaupunkiin ensi vuoden alussa.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 1, 2020 at 4:04 pm

      Nyt syksyllä 2019 turisteja oli mielestäni jonkin verran, aasialaisia varsinkin. Ruoka oli mielestäni myös mielenkiintoista, sillä esimerkiksi tuo lampaanjuustognocchi-ateria oli sellainen, josta en ollut ennen kuullutkaan.

  • Reply
    Piyya
    joulukuu 29, 2019 at 2:40 pm

    Ehdottomasti täytyy tehdä yhdistelmämatkacEien= Bratislava ja pääkohteena Bratislava .
    Pienet kaupungit viehättää itseä vaikka toki olen monessa isossakin kaupungissa viihtynyt. Ihanaa kun kaupunki tai kohde pääsee yllättämään.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 1, 2020 at 4:02 pm

      Ainakin kiva, kun noin lähekkäin on kaksi pääkaupunkia, jotka ovat monin tavoin hyvin erilaisia.

  • Reply
    Mari
    joulukuu 29, 2019 at 3:47 pm

    Kaupunki on aina jotenkin kiinnostanut ja ehkä vielä joskus sinnekin tulee suunnattua. Pidän itse paljon enemmän juuri tuon kokoisista kaupungeista, niissä malttaa tutustua kaupungin henkeen, kun ei ole liikaa pakollisia nähtävyyksiä tai kohteita.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 1, 2020 at 4:01 pm

      Hyvä kuulla, etten ole ainoa. Riippuu toki kaupungista, mutta tuollaiset pienemmät paikat on paljon helpompi ottaa haltuun ja usein turistejakin on vähemmän.

  • Reply
    Terhi
    joulukuu 29, 2019 at 6:54 pm

    Itse pidin Bratislawasta, erityisesti sen vanhastakaupungista. Asuimme 2 yötä ihan linnan kupeessa ja nautimme näköalasta uudelle, tylsemmälle puolelle.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 1, 2020 at 4:00 pm

      Se uusi puoli oli yllättävän persoonaton verrattuna vanhaankaupunkiin.

  • Reply
    Jenna / Citylights & Sunsets
    tammikuu 3, 2020 at 6:09 pm

    Helposti siinä käykin niin, että kun ei ole kummoiset odotukset jonkun paikan suhteen, niin yllättyykin positiivisesti. Ja sama toki toisinpäin! Bratislavassa (ja Slovakiassa ylipäänsä!) olisi kiva päästä käymään.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 6, 2020 at 6:02 pm

      No se oli juuri sellainen, ettei ollut mitään odotuksia. Käykää ihmeessä, helppo paikka lapsen kanssa myös kun ei ole pitkiä välimatkoja.

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    tammikuu 4, 2020 at 3:53 pm

    Bratislava kiinnostaa kovin. Jos tekee päiväreissun ehtiikö käymään linna-alueella ja vanhassa kaupungissa? Linnaan ei kai pääse sisälle?

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 6, 2020 at 6:04 pm

      Linnaan pääsee sisälle, mutta ei kannata! Tästä tulee varmaan postaus myöhemmin, mutta linna oli jopa naurettavan huono sisältä. Ulkoa on hienot näkymät ja kiva puistoalue. Päiväretkellä ehtii käymään läpi vanhan kaupungin, linnan ulkoa, syömään ja matkaamaan Wieniin takaisin 🙂

  • Reply
    Sanna I Seven Seas
    tammikuu 4, 2020 at 10:59 pm

    Kuulostaa ja näyttää just ihanan rennolta, mutta historian omaavalta kaupungilta. Uskon että viihtyisin itsekin tuolla! Ja houkutteleva kombo nähdä samalla useampi kaupunki ja maa, kun etäisyydet on noin pienet.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 6, 2020 at 6:06 pm

      Niinpä! Välillä se on ikävähköä täällä Suomessa, että kestää ja on aika työlästä matkata toiseen maahan (ei käy vain tunnin ajoreissulla rajanylitys). Toisaalta kotimaassakin on paljon kivaa ja kiinnostavaa koettavaa.

Leave a Reply