Tallinna ei petä koskaan

Helsingistä Tallinnaan matkustaminen on lähes yhtä helppoa kuin reissu Tampereelle. Ei siis ihme, että Tallinna vetää suomalaisia puoleensa vuosi vuoden jälkeen (vaikka matkustajamäärät ovatkin laskussa). Edullinen alkoholi ei kenties houkuttele entiseen tapaan, vaan haluaisin uskoa, että yhä useampi tulee Tallinnaan mieluummin ruokaelämysten perässä. Heti tapaninpäivän jälkeen suuntasin itsekin Tallinnaan. Tällä kertaa ensikertalaisen kanssa, jolla no, sanotaanko, että aivan väärät mielikuvat koko Virosta ja sen pääkaupungista. Meillä oli aikaa vain yksi yö ja kokonainen päivä, joten keskityimme tärkeimpiin nähtävyyksiin ja tunnelman aistimiseen.

Tallinnan joulutori

Sekä kokeneemmalle Tallinnan-matkaajalle että ensikertalaiselle Raatihuoneen joulutori on must-nähtävyys. Toria koristaa valtava kuusi, joka itse asiassa pystytettiin paikalleen ensimmäisen kerran vuonna 1441! Kyseessä oli peräti ensimmäinen Euroopassa pystytetty joulukuusi, joten virolaiset ovat olleet pioneereja tässäkin. Muutenkin Tallinnan joulutori nojaa perinteisiin. Glögiä (0 %, 14 % ja 21 %) tarjoillaan useasta kioskista ja pipareita ja erilaisia käsitöitä löytyy kanssa. Hanskat, pipot ja sukat olivat omaan makuuni liian kirjavia, joten ne saivat jäädä odottelemaan ostajiaan. Glögiä oli tietenkin pakko maistaa, ja hyväähän se oli. Toivottavasti tulen näkemään sen päivän, kun Suomen anniskelulakia höllennetään sen verran, että höyryävän alkoholillisen jouluglögin kanssa saa kulkea vapaasti.

Toompean mäki

Ei mitkään erikoiset näkymät

Toompea eli saksalaiselta nimeltään Tuomiokirkonmäki on myös jokaiselle suomalaiselle tuttu paikka. Se muodosti keski-ajalla Tallinnan yläkaupungin, mutta asutusta mäellä on ollut peräti noin viisi-kuusituhatta vuotta. Kuten kuvista näkyy ilma oli sangen sateinen ja usvainen, joten näköalat eivät olleet todellakaan sitä, mitä ne voivat parhaimmillaan olla. Kuitenkin vanha tuomiokirkko ja ortodoksinen kirkko ovat molemmat vierailun arvoisia nähtävyyksiä. Ja ihan pelkästään värikkäiden vanhojen talojen ihailu riitti ihastuttamaan molemmat matkaajat.

Kahvila Maiasmokk

Tämä ihan Raatihuoneentorin lähistöllä sijaitseva Maiasmokk tituleeraa itseään Tallinnan vanhimmaksi kahvilaksi. Se on toiminut samoissa tiloissa jo vuodesta 1864, ja vanha tunnelma on aistittavissa erityisesti kauniista tummapuisesta sisustuksesta. Asiakaskunnan puheensorinassa erottui viron ja suomen lisäksi ainakin venäjä, ranska ja englanti, ja henkilökunta navigoi tottuneesti useamman kielen välillä. Bongasin tämän paikan oikeastaan Appa matkustaa -blogista. Kyseiset reissukonkarit ovat vierailleet kantakahvilassaan peräti vuodesta 1989, ja blogin mukaan hintojen lisäksi juuri mikään ei ole muuttunut. Leivokset ja erityisesti kahvi olivat erittäin hyviä, joten voin suositella paikkaa sekä tunnelman että tarjottavien puolesta. Äitini sattui olemaan Tallinnassa sattumalta samaan aikaan miehensä kanssa, joten sovimme kahvitreffit Maiasmokkiin.

Minne illalliselle?

Puolen päivän aikaan heräsin ajatukseen, että jotain pitäisi syödä illalla. Lähdin siis kyselemään ensiksi Rataskaevu 16:sta, jos pääsisimme syömään joko lounasta tai illallista ravintolassa. Meidät tyrmättiin kuitenkin heti ovelta, että kaikki pöydät oli jo varattu. Taisi olla kolmas paikka, jossa tärppäsi ja saimme pöydän kello neljäksi. Ei kovin loistava illallisaika, mutta menköön.

Päädyimme syömään Von Krahli Aed -nimiseen ravintolaan, jossa olin syönyt lounaan joitakin vuosia aiemmin. Ravintola on sisältä todella viehättävä. Kaunis kellertävä kivi ja tunnelmallinen valaistus loivat ihanan kontrastin sateiseen ja harmaaseen ulkoilmaan. Palvelu on myös sellaista rutinoituneen ystävällistä, selkeästi parempaa kuin Virossa keskimäärin. Asiakaskunta koostui lähes täysin ulkomaalaisista, joten mikään salainen paikallisten suosima helmi ravintola ei todellakaan ole. Kuitenkin suomalaiseen tasoon hinnat olivat ruoan laatuun nähden kohtuulliset. Päädyimme molemmat joulumenuun (25 €), johon sisältyi alku-, pää- ja jälkiruoka.

Alku- ja jälkiruoka pääsivät yllättämään mielenkiintoisilla maullaan. Mielestäni alkuruoassa oli hieman liikaa tuota harmahtavaa sosetta, mutta muuten maut olivat erikoisen hyvät. Pääruoka oli makumaailmaltaan kenties klassisin, haudutettua possua, kurpitsaa ja rusinoita. Possupalassa oli aikamoinen siivu läskiä, joten noin neljäsosa palasta jäi itseltäni syömättä. Jälkiruoka oli ehkä suosikkini annoksista. Ei siksi, että se olisi ollut taivaallisen hyvää, vaan siksi, että makumaailma oli todella erikoinen, metsäinen. Kokonaisuutena illallinen oli hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä (juomineen kahdelta hieman päälle 50 €). Annokset olivat maultaan kokeilevia, erikoisia ja monet itselleni uusia, vaikkakaan mielestäni mikään ruokalaji ei ollut taivaallisen hyvää.

Ravintola on todellakin turistien suosiossa, joten suosittelen varaamaan pöydän oli kyseessä mikä tahansa viikonpäivä. Noin viiden minuutin välein tarjoilijat saivat käännyttää ruokapaikkaa etsiviä seurueita pois, ja selvästi monelle kyseessä ei ollut todellakaan se ensimmäinen ravintola, jossa he olivat koettaneet onneaan. Saman huomasin myös ensimmäisenä iltana, jolloin etsimme ruokapaikkaa syrjemmältä Toompea-mäen toiselta puolelta. Moni ravintola oli myös torstai-iltana ääriään myöten täynnä, mutta ehkä joulun välipäivät vaikuttivat suosioon.

Pieni juttu jätti itselläni hieman plah-vaikutelman loppuun. Loppulaskua maksaessani käteisellä tarjoilija kysyi, sanoi, että ”tämä oli varmaan hyvä näin”. En ihan ensin ymmärtänyt ja hän toisti, että ”niin, että tarvitko tästä vielä rahaa takaisin”. Jätän siis Virossa aina noin 10–15 % tippiä ja rahaa hotellin siivoojille, mutta mielestäni ei ole tyylikästä, jos tarjoilija olettaa noin suorasukaisesti saavansa tippiä antamastani 70 eurosta. Vaihtorahat pitäisi tuoda, ja antaa asiakkaan jättää haluamansa summa. Ehkä asia ei tullut niin hyvin ulos englanniksi, mutta joka tapauksessa tämä huvitti itseäni hieman. Muuten kuten sanoin palvelu oli todella moitteetonta.

Tallinna ei jätä kylmäksi

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että Tallinna ei pettänyt tälläkään kertaa. Emme tehneet mitään erityistä yhden päivän aikana, sillä tarkoituksena oli vain tutustuttaa ensikertalainen suomalaiselle tuttuun ja turvalliseen Viroon. Ehkä itse seuraavalla kerralla haluaisin nähdä Virosta jotain muuta kuin Tallinnan, joten kenties Pärnu tai Itä-Viro voisivat päästä kohdelistalle. Hieman ehkä itseäni jo kyllästytti turistien kyllästämät nähtävyydet ja ravintolat, lukuisia kieliä tottuneesti puhuvat tarjoilijat (ei sillä että kielitaidossa olisi mitään huonoa) ja moneen kertaan kolutut kadunpätkät. Silti vuodesta toiseen Tallinna vetää puoleensa. Kaupunki kuitenkin tarjoaa helpon ja vaivattoman irtioton arjesta. Se on sopivasti samanlainen ja sopivasti erilainen. Pieni ja kompakti pääkaupunki, jossa sykkii vuosisatainen sydän.