Menu
Espanja / Matkat

Teneriffa – nähtävyydet, korona, tunnelmat

Aloitan tämän jutun toivottamalla hyvät ystävänpäivät ja kertomalla, että poden identiteettikriisiä matkailijana. Syytän tästä täysin koronaa, joka on tehnyt minusta varman päälle pelaavan, turvallisuushakuisen ja helppoutta arvostavan matkailijan. Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten ajatellut, että talven matkakohteeksi muodostuu Teneriffa Aasian tai Australian sijasta. Viimeisimmän vuoden aikana olen Ruotsin lisäksi käynyt siis vain pakettimatkoilla Kreikassa ja Teneriffalla. Huomaamattomasti olen muuttunut juuri sellaiseksi matkailijaksi, jota ”todelliset travellerit” katsovat nenänvartta pitkin. Entisestä Australian reppureissaajasta on tullut turistirantojen ja jopa all inclusive -hotellien asiakas, jonka loman jännittävin hetki on varmistaa neljään kertaan, onhan koronapassista otettu näyttökuva puhelimen suosikit-kansioon. Johtuuko tämä vain koronan tuomasta epävarmuudesta vai onko minusta tulossa varhaiskeski-ikäinen uuninpankoturisti, joka on tyytyväinen turvallisesti tuotettuun lomapakettiin, jossa opas ohjeistaa bussista omatoimisen neljän metrin siirtymisen hotellille?

Hyvät kanssareissaajat, onko teille käynyt samoin? Suositteko helppoja ja turvallisia kohteita koronan aikana? Olen vakaasti päättänyt, että seuraava matka on erilainen. Mutta nyt asiaan!

Teneriffa tammikuussa

Sitten postauksen varsinaiseen asiaan eli Aurinkomatkojen pakettimatkaan Teneriffalle Los Gigantesiin. Varasimme matkan hetken mielijohteesta vaatimuksilla: 1.) aurinko olisi kiva 2.) haluamme pysyä Euroopan puolella 3.) kohde ei olisi aivan täysin koronasulussa. Vaihtoehtoja oli noin yksi: Kanariansaaret.

Saarista meille valikoitui Teneriffa, joka on suurin Kanariansaarista. Asukkaitakin saarella on liki miljoona! Teneriffalla riittää tekemistä pidemmäksikin aikaa, sillä saarelta löytyy niin mykistäviä luontoelämyksiä kuin kiinnostavia historiallisia kaupunkeja – kunnon rantalöhöilyä unohtamatta. Suosittelen vuokraamaan auton ainakin päiväksi, vaikka paikallisbusseillakin pääsee tutustumaan saaren nähtävyyksiin. Tiet olivat saarella hyvässä kunnossa, ja vaikka autoja on kuulemma paljon, liikennekulttuuri tuntui hyvin turvalliselta.

Talviaikaan suuremmat mahdollisuudet lämpöisiin päiviin ovat saaren eteläosissa, ja muiden suosituksista valitsimme yöpyä Los Gigantesin kylässä. Olimme yötä varsin suuressa Landmar Playa La Arena -hotellissa. Tammikuun lopussa meille sattui yksi sateisempi päivä, pari puolipilvistä päivää ja muutama aurinkoinen päivä. Lämpötila oli päivisin 20–24 astetta, öisin oli noin 17 astetta.

Teneriffa ja korona

Nämä tiedot perustuvat omiin kokemuksiin tammikuun 2022 lopusta. Tarkista virallisilta sivuilta ajantasaiset tiedot.

Jokaisen Espanjaan matkustavan – vaikka kyseessä olisi vain vaihto maassa – tuli täyttää Spain Travel Health -sivuilta löytyvä Health Control Form -lomake, jonka täyttämisen jälkeen saat sähköpostiin / puhelimeen QR-koodin, joka tarkistettiin kahdesti saavuttaessa maahan. Jotta saat lomakkeen täytettyä, sinulla piti olla tiedossa istuinpaikka lentokoneessa, joten suosittelen tsekkaamaan itsesi sisään lennolle aikalailla heti, kun sisäänkirjautuminen aukeaa. Lomakkeen liitteeksi tarvittiin myös kopiot koronapassista.

Koronapassiin kelpaa EU:n digitaalinen koronatodistus. Viimeisimmästä rokotteesta tulee olla kulunut 14 vuorokautta. Sinulla tulee olla 2 rokotetta niistä rokotteista, joita on tarkoitus antaa kaksi. Mikäli 2.rokotteesta on kulunut 270 vuorokautta, sinulla pitää olla myös kolmas rokotus otettuna. On myös ok, jos olet sairastanut koronan enintään 180 vuorokautta sitten tai että olet ottanut PRC-testin (72h ennen) tai Antigen-testin (24h ennen saapumista maahan). Koronapassi tarkistettiin Finnairin tiskillä lähtiessä Espanjaan ja saapuessa Suomeen helmikuussa. Koronapassi tarkistettiin myös, kun lähdimme Espanjasta. Jos sinulla ei ollut Suomen kansalaisuutta, kysyttiin todistusta (oleskelulupaa) siitä, että asui Suomessa.

Koronapassia saatetaan kysyä ravintoloissa, kahviloissa sekä retkillä. Koronapassi piti lähettää myös hotellimme sähköpostiin sisäänkirjautumisen yhteydessä.

Kun olimme Teneriffalla, vallalla oli maskipakko kaikilla julkisilla paikoilla, periaatteessa myös ulkona. Turistialueilla turistit eivät kyllä pitäneet maskia ulkona tai rannoilla, paikalliset pitivät kyllä.

Hotelli Landmar ja Los Gigantes

Hotellin altaalla Hotelli Maisemat Landmar Playa la Arena

Olin kyllä tyytyväinen Landmar Playa La Arena -hotelliin. Hotelli oli iso, allasalueita oli kaksi isompaa yleisessä käytössä olevaa sekä yksi ekslusiivinen infinity-pool premium-passin ostaneille asiakkaille. Palvelu oli sekä respan, siivoojien kuin muunkin henkilökunnan puolesta oikein ystävällistä. Hotellissa oli myös ihan hyvä kuntosali ja ilmeisesti jotain ohjattua jumppaakin siellä järjestettiin.

Meillä oli ensimmäistä kertaa elämässäni all inclusive -paketti. Minulla ei ollut kovin korkeita odotuksia ruoan laadusta, ja odotuksiini nähden olin ihan tyytyväinen. Parasta olivat ehdottomasti tuoreet, paikalliset vihannekset ja hedelmät ja suurimpia pettymyksiä olivat kaikki kalaruoat. Valikoimaa mielestäni oli riittävästi ja aterioissa oli sen verran vaihtelua, että viikon jaksoi syödä hotellin ruokia. Pakko on kuitenkin sanoa, että laumaruokailu ei ole tunnelmaltaan erityisen miellyttävä, vaan ravintolasali oli aika hälyinen, jota huono akustiikka vielä lisäsi.

Lounas

Aikalailla kasvisvoittoisesti tuli syötyä lounaalla

All inclusive -paketti aamiaisella, lounaalla, illallisella juomineen (lisäksi kuului vielä snack-baarin tuotteet ja juomat) maksoi vain noin 100 euroa hengeltä viikossa. Se oli todellakin hintansa väärti. Los Gigantesin ravintolavalikoima vaikutti ainakin omasta mielestäni liki surulliselta. Pizzaa, pastaa, kanafilettä, pihviä, intialaista ja aasialaista, joka mainostaa, että löytyy ”Japanese, Chinese, Thai food menu”.

Los Gigantes on saanut nimensä jättiläistä tarkoittavasta vuoresta. Alue on aika mäkinen ja keskustaltaan pieni. Hotellimme vieressä oli pienehkö mustahiekkainen ranta, jonka aallot eivät ainakaan vierailuaikana olleet liian isot uimiseen. Mielestäni Los Gigantes oli ihan kiva, mutta nyt jälkeenpäin suuntaisin lomalle saaren pääkaupunkiin Santa Cruz de Tenerifeen tai Puerto de la Cruziin.

Nähtävyydet Teneriffalla

Suosittelen lukemaan läpi Kohteena maailma -blogin kattavan postauksen, jossa Rami on listannut omat TOP10-suosikkinsa Teneriffalta. Teneriffa oli itselleni täysin uusi kohde, joten näin ensimmäistä kertaa matkaavalle suosittelisin ainakin näitä:

Teide

Teiden maisemat

Jos aiot käydä vain yhdessä nähtävyydessä, suosittelen ehdottomasti Teiden liki neljän kilometrin korkeuteen kohoavaa tulivuorta. Nousu Teiden luonnonsuojelualueelle alkaa kauniin kanarianmäntymetsien läpi, kunnes kasvillisuus käy yhä ja yhä kitukasvuisemmaksi. Teiden patikointipolkujen maisemat ovat utopistiset ja tunnelma on kuin Marsissa. Ei olekaan ihme, että alueella on kuvattu monia kuuluisia elokuvia, kuten Apinoiden planeetta. Kun vierailimme Teidellä tammikuussa, jonkin mysteeriksi jääneen elokuvan kuvausryhmä oli myös tuolloin paikalla.

Suurimpia elämyksiä Teidellä on mennä köysirataa pitkin aivan tulivuoren huipulle. Meno-paluumatka köysiradalla maksoi 37 euroa, ja paikka sille pitää varata etukäteen. Huomioi, että mikäli sää on yhtään huono, rata on suljettu. Näin oli myös meidän vierailupäivänä, vaikka ilma oli mielestäni vain hieman tuulinen.

Teidelle voi tehdä myös eksoottisempia retkiä, kuten esimerkiksi jeeppisafarin. Toinen vaihtoehto on lähteä Teide by night -retkelle, johon voi kuulua järjestäjästä riippuen kolmen ruokalajin illallinen viineineen, matka Teidelle auringon laskiessa sekä tähtitaivaan ihailu kuohuviinilasin kera.

Santa Cruz de Tenerife

Santa Cruzin puuristi

Tässä näkyy satoja vuosia vanha puuristi, jolla espanjalaiset valtasivat Teneriffan ja pakottivat saarelle kristinuskon.

Santa Cruz keskusta

Pääkaupunki Santa Cruz de Tenerife on saanut nimensä pyhästä rististä, jonka espanjalaiset valloittajat iskivät Teneriffan maaperälle ja näin julistivat saaren itselleen. Tuo alkuperäinen risti on muuten edelleen nähtävissä pääkaupungin kirkossa. Santa Cruzissa kiinnostavaa on myös upea arkkitehtuuri sekä hyvä kahvila- ja ravintolatarjonta. Lyhyen vierailumme kohokohta oli käynti paikallisessa kauppahallissa, josta olisi mielellään hankkinut mukaan tuliaisia. Kaupungissa sijaitsee muuten myös saaren ainoa härkätaisteluareena. Areena ei ole ollut enää käytössä vuosikausiin, ja rakennuksen on annettu rapistua. Osa päättäjistä haluaa purkaa areenan ja rakentaa tontille asuintaloja ja osa toivoo historiallisen rakennuksen kunnostamista ja säilyttämistä.

La Laguna

La Lagunan palatseja

La Lagunan palatseja

Toinen kiinnostava kaupunki oli saaren entinen pääkaupunki La Laguna. Kyseessä on vilkas yliopistokaupunki, joka on tunnettu värikkäästä arkkitehtuuristaan. Kaupungin historiallinen keskusta on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi, mikä tekee siitä ehdottomasti vierailun arvoisen kohteen. Kun itse kävimme kaupungissa, oli yksi saaren suurimpia pyhäpäiviä, Candelarian neitsyen päivä, joten tunnelma kaduilla oli sunnuntaisen raukea. Tuona päivänä kaikki kynnelle kykenevät paikalliset suuntaavat Candelarian kaupunkiin, joka täyttyy pyhiinvaeltajista, uskonnollisista ihmisistä, mediasta ja muista kiinnostuneista.

Mascan vuoristokylä

Jos jokin paikka jäi hampaankoloon ja odottamaan seuraavaan kertaan, olisi se Mascan vuoristokylä. Kyseessä on suosittu retki- ja patikointikohde, jonne kannattaa suunnata omalla autolla tai järjestetyllä retkellä. Olimme auton vuokrauksen kanssa liian myöhään liikkeellä ja paikallisbussien aikataulut eivät sopineet ollenkaan päiväretkeä ajatellen.

Teneriffa yllätti monipuolisuudellaan, sillä olin lähtenyt liikkeelle ajatuksella, että kyseessä on tylsä turistikohde. Seuraavan kerran suuntaan saarelle omatoimisesti, vuokraan auton ja yövyn parissa eri kaupungissa. Ja syön useammin kuin kerran tapaksia!

16 Comments

  • Raija Salo
    15 helmikuun, 2022 at 12:15 pm

    Tulimme juuri ennen koronaa toistamiseen Sri Lankasta reppureissaamasta. Kahteen vuoteen ei ole käyty missään. Teneriffa on ihan ok, jos ei kaipaa ulkona uimista tammikuussa, kuten minä. Valitsimme Thaimaan, vaikka olikin vaikeaa ja todella kallista tässä tilanteessa.
    Olen ollut Teneriffalla noin 12 vuotta sitten, ja yllätyin positiivisesti. Olin ylenkatsonut Kanarian saaria aiemmin, mutta voisin aivan hyvin vielä lähteä Teneriffalle. Kävimme Gomeralla ja oli mielenkiintoinen paikka. Valitettavasti kamerani hajosi sillä matkalla, eikä minulla ole sieltä yhtäkään valokuvaa!

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:13 pm

      En käynyt itsekään uimassa meressä, vaikka se on yleensä suosikkipuuhaani. Thaimaa olisi ihana, nyt en ole korona-aikana vaan uskaltanut lähteä sinne muuttuvan tilanteen ja rajoitusten vuoksi.

      Reply
  • Eveliina / Reissukuume
    20 helmikuun, 2022 at 7:56 pm

    Täällä toinen, joka kokee identiteettikriisiä! Ja kyllä, mäkin olen (ensimmäistä kertaa ikinä!) tutkaillut valmismatkoja – ja kokenut siitä jotenkin huonoa omaatuntoa. Ehkäpä tää tästä vielä joskus normalisoituu?

    Teneriffalla olen käynyt joskus vuosia sitten perheen kanssa, ja kieltämättä ensimmäisenä yhdistän sen jonkinlaiseen mummoiluun 😀 Mutta onhan siellä oikeasti vaikka mitä koettavaa ja nähtävää – aivan kuten tästä sun postauksestakin kävi ilmi! 🙂

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:14 pm

      Hyvä, etten ole ainoa! Toivottavasti tilanne normalisoituu koronan jälkeen, sillä mummoreissuihin saisi olla vielä 50 vuotta aikaa 😀

      Reply
  • Marika / Matkalla Missä Milloinkin
    21 helmikuun, 2022 at 8:36 am

    Hah, ymmärrän hyvin sinun turvallisuudenhakuisuutesi. Minäkin olen hyvin turvallisuudenhakuinen ja välillä vaatii jonkin aikaa totuttelua Mikon matkaehdotuksiin. Ja onneksi olen rohkaistunut lähtemään reissuihin, sillä kokemukset ovat olleet upeita. Pakettimatkalla varmaan turhautuisin. Mikäli Kanariansaarille ja Teneriffalle joskus menemme, olisi autonvuokraus ja omatoiminen kiertely ehdottomasti meidän valintamme. Ja tuolloin visiitti Teiden tulivuorelle.

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:16 pm

      KKyllä, ensi kerralla todellakin oma auto alle ja omatoimiselle reissulle. Onneksi teillä toinen rohkaisee seikkailuihin – tulee sillä tavalla ehkä koettua kuitenkin enemmän 🙂

      Reply
  • Maapalloilija
    21 helmikuun, 2022 at 6:11 pm

    Onko siinä nyt sitten lopulta suurta eroa, varaako tällaiseen kohteeseen paketin eli lennot+hotellin tai varaako erikseen reittilennon ja hotellin? Joissain tapauksissahan sitä saattaisi olla jopa samalla lennolla ja hotellissa muutenkin pakettimatkalaisten kanssa, vaikka koko setin olisi itse varannut. Pakettimatkat voi olla halpojakin esim. Gambiaan, kun suoria lentoja ei ollut paitsi lomalennot, kun siellä kävin. Niin oli paljon järkevämpää ottaa pakettimatka. Siellä tulikin nautittua myös all-inclusive hotellista, vaikkei nyt mitään herkkuruokia ollut. Vasta aivan nyt olen herännyt siihen, että voisin kyllä lähteä pakettimatkalle Kanarialle joskus. Paljon niitä on kehuttu.

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:17 pm

      Tiettyihin kohteisiin on tuskin eroa. Kanariansaarten tapauksessa paketti on niin paljon edullisempi ja helpompi, että toinen vaihtoehto ei tule mieleen.

      Reply
  • Mari/Kodinvaihtaja
    23 helmikuun, 2022 at 10:06 pm

    Teneriffa oli itselle myös ensimmäinen ja toistaiseksi ainut koettu Kanarian saari . Ja aivan huippu – Anagan luonnonpuisto suosittelen myös esittelemiesi lisäksi.

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:17 pm

      Paljon jäi vielä näkemistä seuraavalle kerralle. 🙂

      Reply
  • Teija | Lähdetään taas
    25 helmikuun, 2022 at 4:17 pm

    Hah, minulle tuo muutos kävi lapsen jälkeen, kun matkalta ja lomalta lähdin hakemaan ennen kaikkea helppoutta 😀 Mutta maailma on onneksi täynnä myös näitä helppoja, mutta silti tosi hienoja kohteita. Kaikelle on aikansa, ja kyllä ne eksoottisemmatkin kohteet on jo aivan nurkan takana, kun korona väistyy ja lapsi kasvaa 🙂

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:18 pm

      Näin täytyy ajatella. Pikkulapsiaika on sen verran lyhyt, että sen mieluusti viettääkin helpommissa kohteissa 🙂

      Reply
  • Sanna I Seven Seas
    25 helmikuun, 2022 at 10:17 pm

    Hey, täällä myös yksi Kanarialla kävijä! 🙂 Olin juuri helmikuun alussa pari viikkoa äkkilähdöllä eli valmismatkalla Gran Kanarialla eli siinä Tenskun naapurisaarella. Odotukset oli, että saa nauttia auringosta ja kuntoilla lämpimässä eikä liukastella Suomessa ja sitä sain ja niin paljon enemmän. Suorastaan ihan ihastuin kohteeseen ja ilmastoon ja mieluusti kokisin vaikka Teneriffan seuraavaksi, nimittäin edellisestä kerrasta taitaa olla se kaksikymmentävuotta.

    Reply
    • Sandra
      4 maaliskuun, 2022 at 1:19 pm

      Suosittelen kyllä, oli monipuolinen saari 🙂 Ja kyllähän Kanaria tammi-helmikuussa voittaa Suomen pimeyden ja loskan.

      Reply
  • Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
    21 maaliskuun, 2022 at 5:25 pm

    Rakastan Teneriffaa! 🙂 Olen käynyt saarella kahdesti ja näistä viimeisin kerta oli vuonna 2019 ennen koronaa, kun olin viikon vapaaehtoistyössä saaren eteläpuolella ja sen jälkeen vielä reppureissasin omatoimisesti saarta läpi. Todella kiva kohde sooloreissulle ja reppureissuun sekä aktiivimatkailijoille! Santa Cruzista pidin itsekin eniten sen enemmän paikallisen tunnelman vuoksi ja lähistöllä oleva Playa de las Teresitas oli ihana ranta! Kaikenlainen matkailu on ihan sallittua ja okei, joten ei kannata potea siitä mitään erikoisia tuntemuksia, jos valitsee joskus pakettimatkan reppureissun sijaan, heh. Itse olen reissannut nyt koronan aikaan vain pohjoismaissa tai Baltiassa sekä viime vuonna tänne Lissaboniin muutettuani olen reissannut täällä Portugalin sisällä omatoimisesti, mutta juuri palasin tämän vuoden ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta Kap Verdeltä ja soolona omatoimisesti sekin onnistui kuin vettä vain, joten rohkeasti menoksi vaan jos siltä tuntuu! <3 Omia Teneriffan kokemuksia sekä tuoreita Kap Verden kokemuksiakin voi lueskella blogista jos huvittaa: http://www.kookospalmunalla.fi/teneriffa/ 🙂

    Reply
    • Sandra
      24 maaliskuun, 2022 at 9:20 am

      Kiitos linkistä ja vinkeistä! Miten olet viihtynyt Lissabonissa? Kap Verde on nyt näkynyt matkablogeissa paljon ja alkanut myös kiinnostelemaan. Pitääkin tutustua postauksiisi vielä tarkemmin.

      Reply

Leave a Reply