Menu
Australia

Terveiset Berliinistä!

Moikka! Ihan pikapäivitys täältä Berliinin Tegelin lentokentältä, jonne juuri saavuin. Olotila on aika väsyneen nuutunut, mutta iso cappuccino nosti sen verran vireystilaa, että jaksoin avata läppärin ja tarinoida vähän teillekin. Tästä nyt alkaa toinen working holiday -vuosi Australiassa – tällä kertaa yksin ja paljon viisaampana ja osaavampana. Not.

Tällä kertaa olen ollut todella huoleton reissun suhteen. Ensimmäisellä kerralla tein muistilistoja ja pakkasin rinkankin varmaan viikkoa etukäteen, mutta tällä kerralla vielä pari tuntia ennen lähtöä haeskelin joitain puuttuvia tavaroita. Ei vain jaksa enää stressata mistään, koska kyllä nämä asiat suttaantuvat muutenkin. Ennen ensimmäistä vuotta odotin matkaa kuin kuuta nousevaa, tein aamukampaa ja vaikka mitä, ja tällä kertaa en oikeastaan ole vieläkään tajunnut, että olen oikeasti lähdössä. Ehkä todellisuus iskeytyy tajuntaani sitten Melbournessa, jossa tutut rakennukset, tuoksut ja kiinalaislaumat muistuttavat siitä, missä tulen viettämään seuraavat puoli vuotta.

Jos haluat seurata matkaani somen kautta, niin blogin kuulumiset tavoittaa parhaiten Facebookin välityksellä ja reaaliaikaisesti arkilöpinät löytää snapchatista (sandra.nenonen). Myös instagram-tilin voi laittaa seurantaan, vaikka sen päivittäminen on toistaiseksi ollut hieman harvanpuoleista.

Palaillaan taas!

No Comments

    Leave a Reply