Kun pääsin Australiaan ensimmäistä kertaa, minulle oli itsestään selvää, että aion hankkia myös toisen vuoden viisumin. Tämä vaati reilun kolmen kuukauden uurastuksen farmilla vihanneksia poimien ja pakaten, mutta kaikki mustelmat, hikiset työtunnit ja pitkät työpäivät palkittiin, kun tieto myönnetystä viisumista kolahti sähköpostiin. Aluksi ajattelin, että lähden Australiaan takaisin vasta marraskuun tietämillä, mutta koska työrintamalla Suomessa hiljenee jo elokuun jälkeen, ostinkin hetken mielijohteesta lennot jo syyskuulle. Kohti Melbournea lähdetään 21.9 ja tasan kymmenen viikon päästä jalkani koskettavat taas Australian maaperää. Ja mitä kaikkea siellä odottaakaan!
Olen siis todellakin innoissani. Lennot on otettu Etihadilta ja matka kulkee Berliinin ja Abu Dhabin kautta. Tein nyt pienen riskin ja ostin myös paluulipun ensi keväälle, sillä sain edestakaiset lennot alle tonnilla, kun taas yhteen suuntaan olisi pitänyt maksaa noin 700 euroa. Lentojen siirto eteenpäin maksaa noin 200 euroa, mikä sekin tulee kuitenkin halvemmaksi kuin yhdensuuntaisten lentojen ostaminen. Olenpahan sitten tulossa taas kesäksi Suomeen. Ehkä. Malttaako näistä maisemista lähteä?
Voin aloittaa toisen vuoden rennommin merkein, sillä kaikki alun byrokratiat on jo hoidettu ja ”pakollinen paha”, farmityö on suoritettu. Olen menossa toisella vuodelle myös yksin, joten siinäkin mielessä olen vapaa tekemään ihan mitä huvittaa ja spontaanisti muuttamaan suunnitelmia, jos niikseen tulee. Alustavasti olin ajatellut mennä samaan hotelliin, jossa asuin jo aiemmin Melbournessa, etsiä töitä ja vuokrata huoneen noin kuudeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen, silloin kun Melbournessa ilmat alkavat taas viiletä, aion pitää vähän lomaa ja käydä outbackilla Ulurulla sekä tehdä pienen roadtripin Darwinista Perthiin. Nämä ovat alustavat suunnitelmat, joilla on toki tapana muokkaantua matkan aikana. Mutta kerroinko jo, että olen hippasen innoissani!
Jos joku suunnittelee Working Holiday -vuotta Australiassa, näistä aiemmista postauksistani saattaa olla hyötyä:
MATKAN VALMISTELU
ALKUUN AUSTRALIASSA
– Alun byrokratian hoitaminen
– Auton ostaminen
FARMITYÖN HANKKIMINEN JA SIITÄ SELVIYTYMINEN
– Mitä farmitöistä jäi käteen?
JÄLKIVIISASTELUT JA MUUT POHDINNAT
– Miten ensimmäinen wh-vuosi muutti minua?
– Australian hyvistä ja huonoista puolista
– Suomen ja Australian välisistä eroista
Ei muuta kuin ihanaa matkaa mulle ja kaikille muille, jotka suunnittelevat vastaavaa vuotta. After all, there is nothing like Australia
8 Comments
Anna | Muuttolintu.com
15 heinäkuun, 2016 at 7:59 amJeejee! Laittelehan viestiä jos huvittaa lähteä törpölle sitten kun oot Melbournessa 😉
Sandra
15 heinäkuun, 2016 at 9:21 amAivan ehdottoman varmasti näin teemme!
Tiia
20 heinäkuun, 2016 at 8:51 pmHuippua! Piti kommentoida jo noihin urapohdintoihisi, että varmaan lähteminen kaduttaa vähemmän (jos ollenkaan) kuin lähtemättä jättäminen. Kovin oli taas tuttuja aatoksia. Nyt tosin sain mielenkiintoisen työpätkän Suomesta, joten ehdin vielä muutaman kuukauden märehtiä wh-asioita… 🙂
Sandra
21 heinäkuun, 2016 at 10:42 amJuu, nyt on tullut taas hirveen suuri tyytyväisyys omaan elämäntilanteeseen, joten olen todellakin mielelläni lähdössä. Onneksi olkoon työpätkästä – kannattaa ehdottomasti katsoa loppuun sekin!
Jenna
21 heinäkuun, 2016 at 7:02 pmTäytyy kyllä nyt kehassa sua ja ihanaa blogiasi (lukenu sata kertaa läpi) joka on tsempannu ja rauhottanu mieltäni oman wh-reissun suhteen . Olen myös lähdössä Australiaan, ensimmäistä kertaa ja yksin, kolmenkympin kriiseissä 😂 Oot jakanu tosi hyviä vinkkejä ja muuta arvokasta tietoa, tulee todella tarpeeseen 😊 Nautihan sieki uusintakierroksesta täysillä ja toivottavasti päivittelet lisää seikkailujasi tänne 🌹🌞
Sandra
22 heinäkuun, 2016 at 1:42 pmVoi että, et usko, miten ihanalta tuntuu töissä hirveässä päänsäryssä lukea tätä kommenttia. Kiitos, you made my day! :). Onnea vuoteen Australiassa ja laita ihmeessä kysymyksiä, jos tulee mitä vaan mieleen 🙂
hennamaria.j
26 heinäkuun, 2016 at 7:51 pmIhanaa että menet Ulurulle, mä niin odotan sitä! Kukaan, siis kukaan, mun seuraamista bloggaajista ei ole koskaan päässyt sinne. Se on mun unelma, mutta en itse enää matkusta. Tuskin maltan odottaa että saan lukea jutun sieltä. Takerrun nyt aikalailla tähän yhteen asiaan, mutta.. Uluru!! 😀 Ihanaa kun ostit jo liput, fiksu tyttö 😉
Sandra
27 heinäkuun, 2016 at 10:04 amKiitos! En malta odottaa sitä. Se on ollut mun unelma ihan pikkutytöstä asti ja oikeastaan ainoa iso bucketlist-juttu, joka Australiasta on vielä kokematta. 😀