Cairnsin jälkeen suunnistin alaspäin alle kahden tunnin matkan päähän Mission Beachille. Paikka on pieni ja rauhallinen ja yhden kadun varrelta löytää valtaosan kaupoista ja ruokapaikoista. Matkailijoita kaupunkiin vetävät kauniit rannat, trooppinen sademetsämäinen luonto sekä erityisesti mahdollisuus hypätä skydive-hyppy. Jokainen reissaaja, jonka kanssa juttelin, oli Mission Beachilla juuri tekemässä skydiven. Itse jätin tuon aktiviteetin kuitenkin välistä, sillä lähes 400 dollarin hinta vain tuntui liian suolaiselta maksaa enkä koe muutenkaan mitään suurta hinkua hypätä lentokoneen kyydistä laskuvarjolla. Kolme kaveriani teki sen ja kuulemma se oli kaiken rahan arvoinen, joten kukin tyylillään. Keskityin tylsänä vain rentoutumaan rannalla ja tein jopa pienen lenkin luonnonpuiston patikointipolulla.
Erityisesti tykkäsin hostellista, jossa yövyin. Hostellin nimi oli Jackaroo Mission Beach ja ketjun samanniminen serkku taitaa löytyä myös Sydneysta. Hostelli sijaitsee kaukana Mission Beachin keskustasta, mutta paikan puolesta tasatunnein kulkee ilmainen bussikuljetus suosituimpiin kohteisiin, kuten rannoille, kauppoihin, bussipysäkille ja luonnonpuistoon. Itse valitsin hostellin juuri rauhallisen sijainnin vuoksi, sillä paikka oli rakennettu aivan keskelle sademetsää. Välillä tuntui kuin olisin asunut isossa puumajassa, johon teki mieli jäädä pidemmäksikin aikaa kuin yhdeksi yöksi. Olisi tehnyt mieli vain jäädä riippumattoon hyvän kirjan kanssa koko päiväksi ja käydä vain säännöllisin väliajoin hakemassa keittiöstä ilmaista kahvia.
Muutenkin tunnelma hostellilla oli uneliaan rauhallinen. Kaikki rötköttivät sohvilla, osa pelaili lautapelejä ja illalla katsoimme isolta screeniltä porukalla elokuvaa. Osa tuntui asuvan hostellilla vakituisemmin ja valtaosa asukkaista vaikutti tekevän yöpymistä vastaan töitä hostellissa tai käyvän töissä muualla. Tämä tietenkin tarkoitti, että vakituisten asukkaiden kesken oli muodostunut oma tiivis ryhmänsä, jolloin lyhyemmän aikaa vierailevat olivat vähän ulkopuolisia. Tämä ja syrjäinen sijainti olivat ainoista miinuksia, muuten viihdyin hostellissa oikein hyvin. Täytyy tähän väliin sanoa, että olen ollut positiivisesti yllättynyt ihan yleisestikin hostellien tasosta täällä Australiassa. Moni ehti varoitella minua etukäteen, miten backpackereilta pyydetään ylihintaa hirveistä luolista, johon normaali-ihminen ei kuuna päivänä astuisi jalallakaan. En tiedä, onko farmielämä laskenut standardeja vai onko minulla vain käynyt hyvä tuuri, mutta itse en ole törmännyt yhteenkään huonoon paikkaan. Päinvastoin, kaikki hostellit, joissa olen ollut, ovat olleet siistejä ja porukka on käyttäytynyt suhteellisen fiksusti. Ainoa vähän kaamiva yöpyminen oli itseasiassa kuluneessa motellissa, jossa haisi vanhan miehen voimakas partavesi.
Päivä Mission Beachilla meni vain rannalla makoillen, uiden ja luonnonpuistoa tutkien. Huomasin sattumalta, että rannan lähellä oli pieni luonnonpuisto ja siellä kävelyreitti. Oli jo alkamassa hieman hämärtää, mutta päätin kuitenkin uskaltautua sademetsän keskelle ja olihan se sen arvoista. Valtavia lehtiä, liaaneja, saniaisia, puita ja trooppisia kukkia ja upeat näkymät merelle. Miinuksena hämähäkinseitit ja itse hämähäkit, joita sai huiskia koko ajan menemään. Onneksi suurin osa niistä oli pieniä, mutta viimeiseen kuvaan sain taltioitua vähän isomman yksilön.
Mission Beach oli kiva ja rauhallinen lepokeidas, jossa viettää mielellään päivän tai kaksi. Minulle riitti tällä kertaa vain yksi päivä ja seuraavana aamuna olikin aika jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa rantakohdetta, Airlie Beachia.
4 Comments
marikaw
1 syyskuun, 2015 at 8:58 amIhanan lämpimän näköistä. 😀 Ja siis turha tehä mitään skydive hyppyä jos se ei itseä kiinnosta! Säästät omat rahas johonkin vielä siistimpään mikä sua kiinnostaa. Oliks teillä auto siellä jolla huristelette ympäriinsä?
Sandra
3 syyskuun, 2015 at 8:05 amEi tuolla ollut autoa, mutta ihan hyvin pääsi muutenkin kulkee. Niin itsekin ajattelin, teen vaan sitä mitä tekee mieli. 🙂
AnnKat
23 syyskuun, 2015 at 11:32 amBlogistani löytyisi sulle haaste. 🙂
http://www.rantapallo.fi/traveladventureswithoutend/2015/09/23/blogisitarina-haaste-vastaanotettu/
Sandra
25 syyskuun, 2015 at 2:18 amKiitos, käyn katsomassa!