Menu
Elämä Melbournessa

Hotellisiivoojan paljastukset

Me kaikki intohimoiset matkailijat olemme tottuneet elämään hotellissa. Mikään ei ole ihanampaa kuin kellahtaa hotellin puhtaisiin lakanoihin ja upottaa pää tyynykasaan tai suunnata aamulla täyttämään vatsa notkuvan aamiaispöydän antimilla. Hotellissa työskenteleville arki on kuitenkin jotain aivan muuta. Miltä elämä siellä toisella puolella näyttää? Millaista on työ hotellissa tai hostellissa? Mitä ei kerrota asukkaille? Millainen on paras asiakas ja millainen taas kamalin? Itse olen Australiassa ollessani työskennellyt yhdessä ihanassa neljän tähden B&B:ssä, yhdessä räkäisessä bilehostellissa ja yhdessä kolmen tähden hotellissa, jossa on sekä dormihuoneita että tavallisia yksityishuoneita. Teen töitä asumista vastaan muutaman päivän viikossa. Jaan nyt omat havaintoni hotelli/hostellihousekeeperin arjesta ja avaudun niistä asioista, jotka ärsyttävät.

Kaikki siivous on aikataulutettu

Jokaiselle huonetyypille on annettu laskennallinen siivousaika, jonka saavuttamista esimies seuraa. Kun töitä tehdään pareittain, aika jaetaan kahdella. Esimerkiksi tavallinen queen-huone, jossa on oma kylpyhuone saa aikaa noin 30 minuuttia. Jos omaa kylpyhuonetta ei ole, aikaa voi käyttää noin 12 minuuttia. Tämä sisältää sängyn riisumisen, lakanoiden ja pyyhkeiden viemisen pyykkikärryihin, roskisten tyhjentämisen, kaikkien tasojen siistimisen, imuroinnin, kahvin/teen yms lisäykset, uusien lakanoiden hakemisen, sängyn petaamisen, pölyjen pyyhkimisen, kylpyhuoneen kaikkien tasojen siistimisen, kiillottamisen, vessan pesun, saippuan, vessapaperin ja kylpytuotteiden asettelun, pyyhkeiden asettelun ja lattian pesun. Lopuksi vielä huone tarkistetaan kahdesti.

IMG_4405

Aika per huone on tiukka, mutta riittävä. Kuitenkin pienikin poikkeus voi horjuttaa korttitalon täysin. Jos huone on vähänkin tavallista likaisempi tai jos joku muu asiakas keskeyttää työn jollakin ongelmallaan, niin aikataulu kusee heti. Esimerkiksi pari päivää sitten eräs japanilainen asiakas tuli tiedustelemaan, miten hän pääsee raviradalle ja minkä hintaisia liput ovat. Vaikka ensin yritin ohjata häntä tour deskiin tai respaan, niin hän halusi selvittää asian heti. No, ei muuta kuin omasta kännykästä netistä etsimään tietoja ja voitte kuvitella, mitä tapahtuu, kun tulee tällainen 10 minuutin keskeytys. Eli jos joskus siivoojat vastailevat kysymyksiinne nopeasti tai yrittävät ohjata teitä respaan, he eivät halua olla tylyjä. Saattaa olla, että heillä on oikeasti todella kiire saada huoneet valmiiksi ja esimies voi olla korvanapin päässä hoputtamassa lisää.

Tiukasta aikataulusta johtuen kaikkia pyyntöjä ei sillä sekunnilla voida toteuttaa

Toki jos esimerkiksi lasi hajoaa huoneen lattialle, tulen heti imuroimaan sen, mutta jos kyse ei ole mistään oikeasti akuutista, niin en valitettavasti voi sillä sekunnilla välttämättä tulla auttamaan. Ei auta, vaikka miten tulet vaatimaan, että kun olen saanut huoneen valmiiksi, niin minun on seuraavaksi tultava siivoamaan sinun huoneesi ja vaihtamaan lakanat. Ennen sisäänkirjautusaikaa hoidetaan valmiiksi kaikki tyhjät huoneet ja vasta sen jälkeen tehdään niiden huoneiden palvelu, jossa parhaillaan asutaan. Turha syyttää minua huonoksi asiakaspalvelijaksi, jos en pysty joustamaan tästä järjestyksestä, sillä muuten kaikkia huoneita ei saada tehtyä aikatauluun mennessä.

IMG_5045

Imago siisteydestä on kaikki kaikessa

Tiukka aikataulu vaatii sen, että välillä mutkia vedetään suoraksi. Kaapin päältä pyyhitään pölyt, mutta vain reunoista, johon kädellä voi ylettää. Pinnat ja tasot siivotaan, jos niissä näkyy likaa tai sormenjälkiä. Jos puhtaassa lakanassa on jokin jälki (vaikka lakanat tulevat ulkopuolisesta pesulasta, niihin on saattanut tulla jotain läikkiä, jotka eivät ole likaa, mutta näyttävät lialta), kohta taitellaan mieluummin piiloon kuin vaihdetaan lakana. Ja kaikkeen auttaa ilmanraikastin, jota suihkitaan lopuksi huoneisiin.

IMG_4972

Mikään ei tartu kokolattiamattoon paremmin kuin leikatut varpaankynnet

Kyllä, tämä on oksettavaa. Ette arvaisi, miten paljon (varpaan)kynsiä leikataa hotellihuoneessa ja miten hyvin ne tarttuvat kokolattiamattoon. Edes supertehokas imuri ei saa niitä irti, vaan ne täytyy nyppiä omin käsin pois matosta. Hyi, saakutti vieköön!

Tiedättekö ne täkit hotellin kaapeissa? Niitä ei vaihdeta.

Täällä Australiassa sängyt pedataan usein siten, että aluksi patjan päälle laitetaan tavallinen lakana aluslakanaksi ja sen päälle toinen lakana. Näiden päälle laitetaan paksu täkki ja keskimmäinen lakana taitellaan osittain täkin päälle. Tämän lisäksi kaapissa saattaa olla vielä lisätäkki, jos tulee kylmä. Lakanat vaihdetaan tietenkin jokaisen jälkeen, mutta täkkejä ei ellei ole aivan pakko. Tämä on ollut riippumatonta siitä, onko kyseessä lähes viiden tähden paikka, joka maksaa 250 dollaria yöltä tai 30 dollaria maksava dormisänky. Missään paikassa, jossa olen ollut töissä tai minkä käytännöistä olen kuullut, noita täkkejä, koristetyynyjä yms. ei vaihdeta lähes koskaan. Niistä nypitään vain edellisen hiukset pois ja that’s it, good to go!

IMG_4390

Ennen luulin, että kiinalaiset ovat siistejä. En luule enää.

En nyt haluaisi laittaa kaikkia kiinalaisia samaan nippuun, mutta menköön. Minkään muun kansallisuuden jäljiltä huoneet eivät ole niin kamalassa kunnossa. Perinteisesti huoneen lämpötila on nostettu neljäänkymmeneen asteeseen ja kaikki mahdolliset lisätäkit on nostettu sängylle (miten ne voi palella niin paljon?!). Huoneessa on yleensä vietetty ihan kamalia ryöttäpossuorgioita ja roskaa on kaikkialla. Kuvitelkaa kolme sipsipussia, joiden päällä ensin hypitään, niin että sipsit hajoaa pieneksi muruksi ja se levitellään sitten kokolattiamatolle. Kuvitelkaa kahdeksaa litraa tuoretta maitoa, jota on pidetty kaksi viikkoa huoneenlämmössä. Kuvitelkaa pussikaupalla hedelmiä, joiden on annettu mädäntyä ja viiden päivän take away -aterioiden jämiä, jotka ei ole löytäneet tietään roskikseen, vaan sänkyyn. Kuvitelkaa puoliksi syötyjä instant noodeleita, käytettyjä kuukautissiteitä (kyllä, hotellihuoneen lattialla ja miksi niissä on purppuranpunaisia nallen kuvia?!) ja likaisia alusvaatteita kaikkialla. Ja sitten pomo itkee, kun huoneen siivous kestää enemmän kuin sen 12 minuuttia.

IMG_4379

Muutenkin nykyisessä hotellissa on yhteiskäytössä oleva keittiö, ja kyllä kiinalaiset on se eniten likaavin asiakasryhmä sielläkin. Perinteisesti heti aamusta nenään tulee käryävän rasvan haju, kun koko suku on vallannut puoli keittiötä kokkailuilleen. Melutasoa ei edes yritetä pitää matalana ja ruoanvalmistuksen jälkeen pannut ja padat jäävät yleensä niille sijoilleen. Se kuuluisa joku muu saa siivota. Australialaiset on puolestaan mukavimpia asiakkaita, aina ystävällisiä ja kohteliaita muita kohtaan, availemassa mulle ovea ja tarjoamassa apuaan, kun kantelen molemmissa käsissä moppiämpäreitä ja muuta. Eipä voi sanoa samaa kiinalaisista.

IMG_4383

Hostellihuoneissa ärsyttää muutamat jutut

Ensimmäinen, mikä ärsyttää, on sängyn vaihtajat. Kyllä ymmärrän, että alasänky on hostellissa aina se kivempi vaihtoehto. Jos siis alasänky vapautuu, niin siirrä omat tavarasi siihen heti. Älä tee niin, että katselet ensin kaikessa rauhassa Netflixiä yhteen asti ja kun siivooja tulee vaihtamaan lakanoita, herää siihen, että haluatkin vaihtaa alasänkyyn. Sitten alat tyhjentelemään tavaroitasi kaapista ja kaikessa rauhassa siirtämään kamojasi entiseltä sängyltäsi alas. Samalla pitää sitten vaihtaa lakanat kahteen sänkyyn ja aikataulu kusee taas täysin.

Toinen, mikä ärsyttää, on se, kun ihmiset laittaa vaatteitaan kuivumaan sänkyjen kaiteille ja kaikkialle, mihin ne vaan saa roikkumaan tai vaihtoehtoisesti rakentaa kaikenlaisia näkösuojia sänkyihinsä. Sitten kun tulen vaihtamaan lakanoita yllä olevaan sänkyyn, se on mahdotonta tehdä ilman, että kaikki viritykset tippuu alas. Ärsyttää ja taas aikataulu kusee.

IMG_5044

Ja se ärsyttää, kun ihmiset tulee kertomaan ongelmistaan, kun olen tauolla

Mulla on päivässä puoli tuntia taukoa ja yleensä pääsen pitämään sen vasta kahden aikoihin, vaikka olisin aloittanut yhdeksältä. Tuo aika kuluu todella äkkiä, kun yritän kyhätä salaattia ja saada sen syötyä. Totta kai autan ja neuvon nopeissa kysymyksissä, mutta kyllä se vähän ärsyttää, kun ihmiset näkee, että olen tauolla ja silti olettaa, että esimerkiksi tiskaan heidän astiansa, opetan heitä tekemään nuudeleita (!) tai neuvon, miten Telstran liittymän saa aktivoitua. Oon ehkä sen verran suomalainen, että kun verensokerit on alhaalla ja on kiire saada ruoka syötyä, niin en viitsisi myös erityisemmin sosialisoida muiden kanssa tauollani. Oon varmaan huono ihminen, kun sanon, että välillä ärsyttää, kun ihmiset tulee muuten vaan juttelemaan itsestään ja small talkaamaan, kun olen tauolla.

Siivoojat ilahtuu pienistä jutuista

Jos maksat huoneesta, toki saat elää siellä niin mukavasti kuin tykkäät eikä tarvitse miettiä siivoojia erityisesti. Kuitenkin jos haluat tätä näkymätöntä ihmisryhmää muistaa, niin aina se ilahduttaa mieltä. Tippi on tietenkin parasta, mitä voi olla, mutta ei sitä kukaan täällä odota. Note: Tippi ei ole se, että tyhjennät rinkastasi kaikki epämääräiset Kaakkois-Aasian reppureissulta ylijääneet arvottomat kolikot. Se on vaan röyhkeää. Jos haluat auttaa sängyn kanssa, älä petaa sitä. Yllättävän moni lähtiessään petaa sängyn, ja siinä on vain kovempi työ vaihtaa lakanat. Jätä vaan lakanat vaikka myttyyn sängylle. Olisi kiva, jos roskat on laitettu roskikseen. Todella moni Australian hotelleissa/ hostelleissa tekee ilmaista työtä asumista vastaan ja rahasta on tiukkaa, joten kaikki ylimääräinen ruoka ja alkoholi otetaan ilolla vastaan. Ei siis kannata välttämättä heittää avaamatonta sipsipussia, melkein täyttä viinipulloa tai banaaniterttua roskiin, vaan sen voi jättää huoneen pöydälle. Erityisesti alkoholi ja tupakka on täällä arvossa arvostetussa (vaikka en siis itse poltakaan).

Kyllä täytyy myöntää, että tämän työn tekeminen on opettanut jälleen arvostamaan siivojia entisestään, vaikka jo ennen tätä mun arvostus tätä ammattikuntaa kohtaan oli korkealla. Huoneiden siivous on tällaiselle nuorelle kohtuullisen hyväkuntoisellekin ihmiselle aika raskasta, ainakin hikihatussa saa painaa ja monella on täällä selkä jumissa työpäivän päätteeksi. Enpä tällaistakaan olisi koskaan kokeillut, ellen olisi Australiaan lähtenyt, joten opettavainen kokemus tämäkin.

20 Comments

  • Jerry / Pako Arjesta
    17 helmikuun, 2016 at 1:39 pm

    Vähän kiire, joten vastaus on lyhyt, mutta tosi mielenkiintoinen postaus :)! Tällaiset ”paljastukset” ovat aina mielenkiintoisia.

    Ps. Enpä olisi ajatellut, että on tavallaan ”huono” juttu, jos petaa sängyn, koska itse ajattelen sen enemmänkin, että huonetta on kivempi siivota, kun se on ”siistimpi” :P. Hyvä siis tietää tämäkin!

    Reply
    • Sandra
      17 helmikuun, 2016 at 10:29 pm

      Se vie vaan vähän enemmän aikaa, kun se pitää kuitenkin purkaa. Varsinkin jos sen petaa silleen tiukasti, niin sitten niitä lakanoita saa repiä irti. Oot oikeassa, että on kivempi siivota, kun sänky on siistimpi. Yleensä se tehdään kuitenkin niin, että ne petivaatteet otetaan ekana pois ja pedataan uusilla lakanoilla ja sitten siivotaan muuten. 🙂

      Reply
  • Maarit Johanna
    17 helmikuun, 2016 at 2:17 pm

    Lapissa on varsinkin talviaikaan tosi paljon kerrossiivoojien paikkoja auki hiihtokeskuksissa ja toki myös täällä Rovaniemellä. Voin vaan kuvitella kun koko hotelli on täynnä kiinalaisia, että millaisethan systeemit niillä on näitä aasian ihmeitä varten. Viisi ylimääräistä minuuttia per huone? 😀 Ei hyvän tähden.
    Mun serkku on ollut Ivalossa töissä hotellissa pikkolona ja kiinalaiset on kuulemma kaikista hirvittävämpiä asiakkaita. Paras esimerkki oli kun eräs asiakas ei saanut telkkaria päälle ja ohjeiden antaminen ei kelvannut, vaan se tv piti tulla laittamaan sinne huoneeseen päälle. Päästessään asiakkaan perässä sinne ryönäiseen huoneeseen tää kiinalainen eka hyppää sängylleen, pieraisee ja huokaisee valtavan äänekkäästi ja ojentaa sitten kaukosäätimen jostain tyynyn mutkasta. Joo yök. Mitä suurimmat respectit kaikille asiakaspalvelijoille ja eritoten siivoojille!

    Reply
    • Sandra
      17 helmikuun, 2016 at 10:26 pm

      Maailman joka seitsemäs ihminen taitaa olla kiinalainen ja vähän huolestuttaa, kun noin isolla osalla tästä kansasta ei ole mitään kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Onko se vain joku kulttuurijuttu, että ajatellaan, että asiakaspalvelijat ja siivoojat on vain heitä varten ja siksi heidän alapuolellaan? Vai onko tuo samaa possumaisuutta, kun varallisuutta on alkanut kertyä ja mennään ulkomaille ja kuvitellaan, että ollaan nyt maailman omistajia? Samaa, miten venäläiset käyttäytyy Egyptissä paikallisia kohtaan tai miten suomalaiset käyttäytyi ennen Virossa ja Neuvostoliitossa? Täällä varsinkin pistää silmään, kun muuten Australiassa ollaan superystävällisiä kaikille ja otetaan muita huomioon.

      Ihan jäätävä tuo sun kaverin kokemus!

      Reply
  • -K-
    17 helmikuun, 2016 at 2:25 pm

    Mielenkiintoinen postaus. Eikö se pomo voi tulla siivoamaan itse niin tietää miksi joskus kestää. Ärsyttävää. En ikinä petaa sänkyä itse lähtiessä, ajatellen siivojien työtä. Muutenkin jätän huoneen aina siistiin kuntoon, roskat roskiin yms niinkuin sanoit, siivoja (en tosin hotellissa) olen ollut joskus itsekin. Tuo kiinalaisten sottaisuus ei ollut itselleni uutta tietoa, samasta olen lukenut aikaisemminkin. Mutta nuo varpaankynnet, yäk.

    Reply
    • Sandra
      17 helmikuun, 2016 at 10:21 pm

      Kyl se pomo on itse ponnistanut samoista tehtävistä ja kyllä sillä on ihan hommaa huoneiden tarkistuksessa ja kaiken valvomisessa, että tulee tehtyä ennen kahta. Joskus vaan ärsyttää hoputtaminen, mutta kyllä mä toisaalta ymmärrän, mistä johtuu. Välillä on hetkiäkin, kun ollaan hyvin aikataulussa ja saa käyttää aikaa siivoamiseen. On se hyväkin, että välillä tulee perusteellisesti siivottua.

      Ei ole mitään kamalampaa kuin niiden kynnenpalasten nyppiminen! Jos sanon, että joka kolmannessa huoneessa näytä löytyy, niin en varmaan liioittele.

      Reply
  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    17 helmikuun, 2016 at 3:19 pm

    Hahah voi ei, kiinalaiset<3 Hyvä postaus!

    Reply
    • Sandra
      17 helmikuun, 2016 at 10:17 pm

      Tiedän, että olet kiinaintoilija, joten anteeksi tästä 😀

      Reply
  • Mia
    17 helmikuun, 2016 at 9:55 pm

    Kiinalaiset ovat tulleet monen ihmisen puheissa esiin todella epäsiisteinä ihmisinä! Ei kyllä yhtään huvittais joutua siivoamaan niiden jälkiä, anteeksi nyt vaan niputtaminen 😀
    Onko ollut helppoa löytää majoitusta työtä vastaan? Miten sitä löytää, marssitko vaan paikanpäälle kysymään onko moinen mahdollista?

    Reply
    • Sandra
      17 helmikuun, 2016 at 10:17 pm

      Ennen oikeasti luulin, että kaikki aasialaiset on sellaista siistiä ja kohteliasta kansaa, mutta kattia kanssa! On ollut helppoa löytää. Katsoin netistä vain parhaimmat arvostelut saaneet hostellit ja sitten kuvien perusteella omaan mieleen hienoimmat ja laitoin sähköpostia. Moni kävelee vaan sisään respaan ja kysyy. Oon päässy kaikkialle, mihin oon hakenut. Melissä joutuu tekemään aika monta tuntia majoitusta vastaan, mutta Tasmaniassa juttelin yhden pojan kanssa, joka tekee vaan kuusi tuntia viikkoa kohden! Loppuajasta palkkaa.

      Reply
  • sim
    17 helmikuun, 2016 at 11:18 pm

    Mielenkiintoinen juttu, hyvä tietää joitain vinkkejä miten siivoojien elämää voi helpottaa!

    Kiinalaisten turistien käytöstavat – eli niiden puute – on kyllä huomattu joka puolella; jopa Kiinan hallitusta myöten, joka on julkaissut monikymmensivuisen oppaan miten kansalaisten tulisi ulkomailla käyttäytyä; http://www.theatlantic.com/china/archive/2013/10/chinese-government-publishes-guide-on-how-to-avoid-being-a-terrible-tourist/280332/ – ei ole varmaan vielä pakollista luettavaa kaikille, mutta toivotaan että valistus ajan kanssa auttaa..

    Reply
    • Sandra
      18 helmikuun, 2016 at 10:22 pm

      Olipa mielenkiintoinen linkki, piti ihan kahdesti lukea. Kyllä täälläkin pitäisi heti maahantullessa jakaa kiinankieliset oppaat siitä, miten maassa eletään. Ehkä ajan kanssa tosiaan…

      Reply
  • sonjanette | FIFTYFIFTY
    17 helmikuun, 2016 at 11:22 pm

    Ha ha, kiinalaisten sikailu on myös minulle tuttua työskenneltyäni yhden kesän hotelliaamiaisella. 😀 Kiinnostava postaus tosiaan, huomasin Australiassa, että moni teki töitä vuodepalkalla.

    Reply
    • Sandra
      18 helmikuun, 2016 at 10:24 pm

      Olin oikein yllättynyt, että tää kiinalaisten sikailu on ihan käsite ilmeisesti aloilla, jotka on matkailijoiden kanssa tekemisissä. Ennen en osannut arvatakaan, että kiinalaiset olisivat mikään ongelma.

      Reply
  • Nora
    17 helmikuun, 2016 at 11:27 pm

    Hauska ja mielenkiintoinen postaus! Kiitos vinkeistä tulevaa ajatellen, miksipä sitä ei ilahduttaisi siivoojaa pienillä jutuilla. 🙂 Ps. En olisi uskonut, että Kiinalaiset on pahimpia.

    Reply
    • Sandra
      18 helmikuun, 2016 at 10:26 pm

      En minäkään! Aina ennen ajattelin, että kaikki aasialaiset ovat perustyynejä, kohteliaita ja siistejä. Hassua, että aiemmin mulla oli aika negatiiviset käsitykset intialaisista, mutta nyt kun olen heidän kanssa tehnyt töitä, niin olen kyllä muuttanut mielipidettä huomattavasti positiivisempaan suuntaan. Jännää 🙂

      Reply
  • Our Osaka Blog
    18 helmikuun, 2016 at 1:52 am

    Kiitos kiinnostavasta postauksesta 🙂 – Apua noi varpaankynnet!!
    Saavuimme juuri pari tuntia sitten lomalle Taiwaniin (asumme Japanissa) ja katson blogisi jälkeen meidän hotellihuonetta vähän eri silmällä, (Taiwanissa kun ollaan, edelliset asukkaat olivat suurella todennäköisyydellä kiinalaisia 😀 :D)

    Reply
    • Sandra
      18 helmikuun, 2016 at 10:27 pm

      Nyt sitten etsimään suurennuslasin kanssa niitä kuuluisia varpaankynnen jämiä! Eiköhän joku kiinalainen ole siellä haisulivarpaidensa kynsiä leikellyt! 😀 Ei vaan, toivottavasti en vienyt yöunia!

      Reply
  • Jenna / With huge passion for life
    18 helmikuun, 2016 at 8:33 am

    Hahaaa, kiinalaiset 😀 Ei yllätä! Leikatut varpaankynnet ovat oksettavia. Itse jätän pedin aina petaamatta ja juuri siksi, että olen tehnyt kesätöitä siivoojana back in the days. Nuo täydet viinipullot ja mäyräkoirat sekä karkit olivat kyllä hyvä palkanlisäsilloin 😀 Tosi hyvä postaus!

    Reply
    • Sandra
      18 helmikuun, 2016 at 10:28 pm

      Kiitos! Ehdottomasti, karkki ja viini on aina iloinen yllätys. Itsekin ottaa tämän jälkeen siivoojat ihan erilailla huomioon.

      Reply

Leave a Reply