Tässä vaiheessa lienee hyvä hetki päivittää kuulumisia, kun viimeinen viikko tavallista elämää Melbournessa on alkanut. Töitä on vielä muutama päivä jäljellä, jonka jälkeen onkin aika lähteä seikkailusta toiseen. Toisaalta tuntuu haikealta lähteä täältä, sillä tykkään työkavereistani, kämppiksistäni, asunnostani 16.kerroksessa ja olen ehkä myös saattanut muutaman kerran mainita, että Melbourne on maailman paras kaupunki. Jos en, niin se on. Ei lisättävää. Toisaalta olen huomannut, että eläminen puolen vuoden sykleissä sopii itselleni hyvin. Viihdyin Suomessa paikallani hyvin puoli vuotta, tulin Australiaan ja olen viihtynyt täällä nyt toiset puoli vuotta. Nyt tuntuu, että on hyvä aika rikkoa rakennetut rutiinit ja alkaa valmistella lähdön hetkeä. Eikä mikään ole yhtä kutkuttavaa kuin uudet nurkan takana odottavat seikkailut.
Mitä sitten on tiedossa?
Adelaide
Loppuviikosta lähden Tiger Airin siivittämänä Adelaideen, josta olen varannut majoituksen poikkeuksellisesti keskustan ulkopuolelta aivan meren rannan läheisyydestä vuonna 1878 valmistuneesta rakennuksesta. En malta odottaa, sillä viime kerralla rakastuin tähän upeaan rantaan.
Uluru / Alice Springs
Adelaiden jälkeen matka jatkuu jo toista kertaa Ulurulle. Matkaan kuuluu eri mittaisia vaelluksia, vierailu Coober Pedyn maanalaisessa opaalikaupungissa, vauvakenguruiden silittäminen ja paijaaminen kenguruiden orpokodissa, aboriginaalikulttuurista oppiminen, yöt tähtitaivaan alla ja tietenkin pari päivää Alice Springsissä. Tein tosiaan tämän reissun jo aiemmin, mutta se oli niin mahtava, että ajattelin, että miksei, voin tehdä sen uudestaankin. Kerrankos tässä eletään. Viime kerrasta jäi vähän harmittamaan se, että en kertonut matkastani kovin yksityiskohtaisesti blogissa, joten tällä kertaa yritän kunnostautua tällä saralla.
Melbourne
Kyllä, palaan sitten takaisin Melbourneen ruhtinaalliseksi kahdeksi yöksi. Ihana esimieheni lahjoitti minulle ilmaisen keskustamajoituksen, joten aion ottaa pari päivää ihan iisisti ja kerätä voimia seuraavaan reissuun.
Perth
Melbournesta nousen Virgin Airin kyydillä Perthiin, jossa vietän kolme yötä. Kyseessä on ensimmäinen kertani tuossa Länsi-Australian pääkaupungissa, joten otan mielelläni vinkkejä vastaan.
Länsi-rannikko ja Broome
Perthistä alkaa kauan haaveilemani Länsi-Australian reissu, jonka teen Adventure toursin mukana. Yritän ajan ja nettiyhteyden salliessa päivittää mahdollisimman aktiivisesti ja reaaliaikaisesti kokemuksestani.
Suomi
Kotiin <3
Mitäs seuraavaksi?
No, riippuen siitä, miltä työtilanne näyttää kotimaassa, niin mahdollisuuksieni rajoissa haluaisin toteuttaa yhden pitkäaikaisimmista bucketlist-haaveistani ja tehdä INTERRAILIN EUROOPASSA. En välttämättä kirjaimellisesti vain reilaten, vaan toki myös bussilla, autolla, lentäen – mikä kulloinkin järkevintä on. Joka tapauksessa niin moni Euroopan metropoli on vielä näkemättä, että veri vetäisi nyt sinne suuntaan.
Saa nähdä, mitä tapahtuu, mutta suunnitelmia on…..
6 Comments
Meidän matkassa / Monna
27 maaliskuun, 2017 at 12:30 pmKuulostaa niin hyvältä 🙂 Ihanaa, pääsen itsekin Australiaan toukokuussa ja odotan niin innolla itä-rannikon road trippiä! Joskus täytyy kyllä toteuttaa nuo kaikki mainitsemasi paikat 😀 Minkälaisia töitä pääsit Australiassa tekemään? Olen kyllä lukenut blogiasi useampaan otteeseen, mutta minkälaisia hommia tuo viimeisin paikkasi sisälsi?
Sandra
27 maaliskuun, 2017 at 1:31 pmToukokuu on hyvä aika lähteä itä-rannikolle, kun etelässä alkaa olla jo viileää. On varmasti mahtava retki! Oon ollut hostellissa töissä, mukava kansainvälinen ympäristö ja maailman paras esimies :). Ja viimeisin homma nyt kuukauden on ollut housekeeping-tiimin ja vapaaehtoistyöntekijöiden supervisor.
Meidän matkassa / Monna
27 maaliskuun, 2017 at 9:12 pmOkei, cool!! Nyt nautit noista ihanista reissuista ja mä oon aina sanonut että hyville tyypeille tapahtuu aina hyviä asioita, joten varmasti tuut pärjäämään mitä sitten ikinä päädytkin tekemään! 🙂 Joo totta, toivotaan vaan että cyclone Debbie ei tee sellaista tuhoa että estäisi meitä näkemästä Whitsundayn rannat :O
Sandra
30 maaliskuun, 2017 at 1:08 pmKiitos, olipa kauniisti sanottu! Pahaa tuhoa on ilmeisesti tehnyt, lennot peruttu ja juuri hostellissa Adelaidessa juttelin yhden tytön kanssa, joka on täällä jumissa, kun ei pääse kotiin Airlie Beachille. Toivottavasti ei vaikuta enää teidän reissuun kuitenkaan 🙂
Matleena
3 huhtikuun, 2017 at 3:21 pmMä tulin juuri eilen Broomeen toisen ryhmämatkanjärjestäjän eli Aussie Wanderer -tourin kautta. Hyvä reissu vaikka olinkin lopussa aika puhki, mutta varmaan paras tapa reissata länsirannikolla, suosittelen! 🙂
t. Matleena
http://www.lily.fi/blogit/overkoalified
Sandra
5 huhtikuun, 2017 at 9:45 amHei, kiitos kommentista ja kiva kuulla kokemuksia länsi-Aussien reissulta. Olen nyt tekemässä Ulurun reissua ja tämä on vain viiden yön matka, mutta kyllä jo nyt väsyttää. Joten voin uskoa, että olet ihan puhki.