#metoo

Siitä on alle viikko, kun tämä kampanja tavoitti minut. Pysähdytti. Laittoi miettimään. Hiljensi ja vakavoitti. Ja syystäkin. Kampanja teki näkyväksi sen, minkä oikeastaan kaikki olivat jo tienneet. Naiset kohtaavat seksuaalista häirintää aina ja kaikkialla. Se tulee annettuna, kaupanpäällisenä ja lähes automaattisena seurauksena sille, että on syntynyt tytöksi.

Se on näkyvää ja näkymätöntä yhtä aikaa. Se on osa valtasuhteita, rakenteita, puhetapaa ja rooleja, jotka meille annetaan. Se on läsnä miehen katseessa, kun hän arvioi sinua päästä varpaisiin. Se on läsnä, kun hän koskee sinua ilman lupaa. Se on läsnä huutelussa, auton torven tööttäilyissä, siinä kun joku rikkoo henkilökohtaisen tilasi ja koskemattomuutesi. Kasvaessaan tyttö oppii olemaan katseiden kohteina, oppii olemaan seksiobjektina jo silloin, kuin ei vielä ymmärrä täysin, mistä on kyse ja oppii olemaan kuulematta huuteluita ja kommentteja omasta kehosta.

Haluan sanoa, että en ajattele, etteivätkö pojat ja miehet kokisi häirintää. Päinvastoin. Harmi, että samalla kun #metoo-kampanja on antanut äänen naisille, se on hiljentänyt miehet, jotka ovat kokeneet, ettei heidän kokemansa häirintä ole riittävän ”vakavaa” naisten kokemusten rinnalla. Itseasiassa Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan 8.– 9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. Me olemme yllättävän samassa veneessä tässä, hyvät miehet.

Kampanja sai muistelemaan omia kokemuksia, vakavia ja vähemmän vakavia. Se sai pohtimaan sitä, minkä verran haluaa jakaa itsestään sosiaalisessa mediassa ja mihin vetää rajan yksityisen ja julkisen välille. Se sai punnitsemaan, ovatko omat kokemukset merkityksettömiä muiden kokemusten rinnalla. Mietin pitkään, haluanko kirjoittaa tästä aiheesta ollenkaan vai olisiko parempi pitää asiat omana tietonaan, jättää ne jonnekin muistin syövereiden pimeimpään nurkkaan. Mutta ei. Haluan puhua.

Moni matkabloggaaja on päätynyt #metoo-kampanjan seurauksena kirjoittamaan matkoillaan kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä. Ja toki kieltämättä omassa muistissani ovat tööttäilevät autot etelän rantakaduilla, maiskuttelevat vanhat miehet ja seksiä ehdottelevat Kreikan jorgokset. Olen kantapään kautta oppinut, että joillekin miehille se, että pukeudun kesäiseen hameeseen, hymyilen ja katson silmiin, osallistun heidän aloittamaansa keskusteluun tai varsinkin se, että suostun esimerkiksi lähtemään kahville on merkki siitä, että olen helppo nainen ja minulle voi ehdottaa vaikka mitä. Miettikää, että me elämme maailmassa, jossa nainen, joka vastaa miehen katseeseen, eikä katso alas tai poispäin, on merkki naisen helppoudesta ja kevytkenkäisyydestä ja että tämä ansaitsee tulla häirityksi.

Eihän näin ole Pohjoismaissa. Täällä me naiset olemme tasavertaisia miesten kanssa.

Siirrytään seuraavaksi kokemuksiin Suomesta.

Taisin olla 11-vuotias, kun koin ensimmäisen kerran seksuaalista häirintää ainakin siten, että itse tunnistin, mistä on kyse. Odotin bussia pysäkillä koulupäivän jälkeen. Pysäkin lähellä oli pieni pubi, jonka ulkopuolella istuskeli paikallinen, noin 50 – 60 -vuotias mies. Hän oli pienessä maistissa ja jutteli rivoja juttuja naisista luokan pojille, jotka olivat kokoontuneet tämän ympärille. Huomatessaan minut hän alkoi kovaan ääneen kommentoida rintojani. ”Katsokaas pojat likkaa, on tuollakin alkanut tissit kasvaa. Oottekos pojat päässy vielä kokeilee? Käykääs kokeilee, miltä tissit tuntuu!”. Pojat olivat silmin nähden hieman hämillään tilanteesta, vaikka naureskelivat pieni vaivaantuminen äänessään. No, minä avasin suuni ja huusin miehelle takaisin jotain, sanoin juoppohulluksi ja käskin pitää turpansa kiinni. Tunsin itseni rohkeaksi, sillä vastustin jotain, mitä en täysin ymmärtänyt, mutta koin silti vääräksi.

Seuraavana päivänä pääsin opettajan puhutteluun. Hän oli kuullut, mitä oli tapahtunut ja sanoi, että ei kannattaisi vastata mitään tuollaisiin huuteluihin, olisi parempi olla hiljaa. Ymmärrän nyt aikuisena, että hän tarkoitti, että paikallista juoppoa ei kannattaisi provosoida haukkumalla, mutta lapsen mielessä asia kääntyi niin päin, että minä olin tehnyt jotain väärää. Että olisi pitänyt olla hiljaa. Ja niinpä olin jatkossa hiljaa.

Ala-asteelta muistan vielä muutamia kertoja, jolloin koin itseni häirityksi. Kerran bussissa oli mies, joka tarttui takaapäin rintoihini. Pääasiassa häirintä oli kuitenkin vain suullista, kommentointia vartalosta ja erityisesti sen kehittymisestä. Se oli hämmentävää aikaa, sillä ei itsekään aika pysynyt täysin kärryillä siitä, mitä omassa kehossa oli tapahtumassa. Kommentointiin osallistuivat eri-ikäiset miehet ja pojat, kaikkea 10-vuotiaista 60-vuotiaisiin. Välillä tätä olivat todistamassa muut aikuiset, kuten eräs R-kioskin täti, joka näki, miten muutuin hämillisen punaiseksi, kun eräs miesasiakas jälleen kerran sanoi jotain ”isoista” rinnoistani. Koskaan kukaan aikuinen ei puuttunut tähän kommentointiin.

Olin 13, kun minulle tarjottiin ensimmäisen kerran rahaa seksistä. Olin silloin ensimmäisessä kesätyöpaikassani myymässä jäätelöä, ja noin 60-vuotias miesasiakas tarjoutui maksamaan kolminkertaisen tuntipalkan, jos tulen hänen kanssaan uimaan ja otan suihin. Hän ei jäänyt ainoaksi. Jäätelökioski yllättävästi innosti monia miehiä pikkutuhmiin vitseihin, nuolemaan jäätelötötteröä merkitsevästi, kertomaan miten he mieluummin nuolisivat jotain aivan muuta ja tarjoamaan tippiä tai lisärahaa muista palveluista. Minulle tarjottiin rahaa seksistä useita kertoja kesässä. Jokaisella kerralla kyseessä oli kantasuomalainen, yli 50-vuotias vesiselvä mies ja jokaisella kerralla olin 13 – 15 -vuotias. Seksikauppaehdottelut loppuivat kuin seinään, kun täytin 16.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä vähemmän häiriinnyin mistään. Välillä jopa tunsin mielihyvää, kun kävellessäni rakennustyömaan ohi kuulin viheltelyä ja kommentteja. Kaipa sitä haki varmistusta sille, että oli riittävä, riittävän hyvännäköinen miesten silmissä. Sitä paitsi kuulin usein naisilta sitä, että kannattaisi vain olla iloinen ja kiitollinen huuteluista ja viheltelyistä, jotka kuulemma aikanaan loppuisivat. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä selvemmin miesten huomio muuttui. Lapsena (11 – 13 -vuotiaana) sai kohdata eniten törkeää huomauttelua ja koskettelua vanhemmilta miehiltä, kun taas alle kaksikymppisenä huomio oli enemmänkin itseäni hieman vanhempien poikien viheltelyä ja huutelua rakennustyömaalta tai ohiajavista autoista.

Sitten ovat ne lukuisat kerrat yökerhossa, jossa saa kokea kähmintää jonkun tuntemattoman taholta. Se kerta, kun kävellessäni illalla kotiin pari poikaa työnsi vasten Finlaysonin tehdasrakennuksen seinää ja yritti suudella väkisin suulle ja saada lähtemään mukaansa.

Ja sitten on valitettavasti niitä kertoja, joista ei halua someen kirjoittaa. Niitä, joilloin siirrytään julkisesti tapahtuneista yksityisiin ja nimettömistä tuntemattomista niihin, jotka voisi jutuista tunnistaa. Muistelut on jätettävä tähän, vaikka ne asiat, jotka jäävät sanomatta, olisivat kenties nimenomaan niitä, jotka pitäisi tuoda esiin.

Yhteenvetona haluan sanoa, että kyllä, minäkin olen kokenut seksuaalista häirintää. Sekä julkisessa tilassa että yksityisesti. Aikuisena en ole koskaan kohdannut tätä työelämässä, vaan sekä esimieheni että kollegani ovat olleet aina todella asiallisia. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen asiallisemmaksi miesten käytös on muuttunut. Haluaisin ajatella, että kyse on sukupolven muuttumisesta. Kenties kyse on siitäkin. Valitettavasti silti luulen, että en enää ole niin helppo kohde kuin epävarmana 11-vuotiaana. Uskallan avata suuni, nostaa tarvittaessa metelin, nolata huutelijan, vastata samalla mitalla. Olen vahvempi, enkä häpeä. Ahdistelu ei ole minun syyni.

Enkä aio enää vaieta, jos kohtaan ahdistelua.