Kesäkuussa 2014 sai alkunsa The Present is Perfect ja julkaisin ensimmäisen postaukseni Rantapallossa. Artikkelikuvassa näkyy blogin ensimmäinen banneri, jota muistan väsänneeni hartaasti. Blogin tarkoitus oli toimia kanavana kaukokaipuuni purkamiseen ja helpottaa päässäni pyörivien sekavien ajatusten jäsentämistä. Tiesin jo tuolloin alitajunnassani, että muutos oli tuloillaan. Sillä ei ollut vielä muotoa, ei ääriviivoja, ei nimeä, mutta tunsin sen läsnäolon sisälläni. Jo pitkän aikaa oli tuntunut siltä, että halusin elämältä vapautta, seikkailuja, uusia maita ja kokemuksia. Halusin elää intohimoisemmin, en vain tyytyä olemaan olemassa. Olin jo hyvän matkaa rakentanut elämääni Suomessa ja olin parhaillaan asettumassa aloilleni, joten tasapainottelu vakauden ja vapauden välillä tuntui piinaavan ristiriitaiselta.
Itselleni matkablogin aloittaminen oli ensimmäisen askel. Sen kautta tunnustin itselleni, että tämä on minulle tärkeää. Matkailu ja kirjoittaminen. Unelmat ja tavoitteet. Silti muutos ei tapahtunut suoraviivaisesti – kaukana siitä! Pelkäsin, sillä olin tehnyt monta vuotta töitä sen eteen, minkä luulin olevan tavoittelemisen arvoista elämää. Olin halunnut edetä urallani, saada hyvän koulutuksen, vähitellen rakentaa itselleni asunnon, joka on kuin sisustuslehdestä. Halusin hienoja vaatteita, kauniita esineitä, kuvia itsestäni samppanja läsi kädessä. Yhtenä päivänä tajusin, että olin vuosikausia rakentanut elämää, joka näytti hyvältä, mutta ei tuntunut miltään.
Vuonna 2015 otin seuraavan askeleen, totaalisen irtioton kaikesta, ja lähdin kahdeksi vuodeksi Australiaan. Matkasin suurkaupungeissa, rannoilla, sademetsissä ja aavikolla, otin etäisyyttä arkeeni kaikesta Balilla ja rähjäännyin hostelleissa ja mitä erilaisemmissa töissä. Rakastuin Australiaan, ja ennen kaikkea siihen vapaampaan elämään, mitä tuo maa minulle tarjosi.
Kun koitti aika sanoa hyvästit Australialle, en tiennyt ollenkaan, mitä haluan. Yritin jatkaa elämääni Suomessa, ihan tosissani yritin. Pääsin kouluun, hain töitä, mutta samalla pelkäsin, että palaisinko salakavalasti takaisin siihen, mistä olin niin itsepintaisesti halunnut irrottautua. Maltalle lähtö oli villi kortti, kuin oljenkorsi, joka ojennettiin viime hetkellä. En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että löydän itseni täältä. Välillä en usko sitä vieläkään.
Koko tämän matkan blogini on seurannut mukanani. Se on kasvanut kanssani, muotoutunut, kehittynyt. Edelleen se on minulle työkalu jäsentää omia ajatuksiani ja pohdintojani, mutta yhä enenevässä määrin myös inspiroida muita elämään rohkeasti sellaista elämää, joka kustakin tuntuu omimmalta. En halua tarjota totuuksia, enkä antaa valmiita ratkaisuja. Kerron vain oman tarinani ja jätän sen siihen, esille, nähtäville. Ehkä joku samaistuu joihinkin juttuihin, ehkä toinen on eri mieltä. Hyvä niin, sillä kaikenlaiset mielipiteet ovat sallittuja.
Olen tämän blogin ansiosta tutustunut mitä mahtavimpiin persooniin, olivatpa he toisia bloggaajia tai lukijoita. Olen saanut kommentteja, jotka ovat nostaneet vedet silmiin. Vaikka välillä blogin kirjoittamisessa on ollut suvantovaiheita, en ole koskaan harkinnut tämän lopettamista. Mutta muutos lienee välillä paikallaan.
Olen jo pitkään harkinnut blogin siirtämistä omalle sivustolle, ja olenkin jo vuoden verran säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoitellut englanninkielistä blogia osoitteessa www.thepresentisperfect.com. Nyt on mielestäni tullut hyvä aika siirtyä samaan osoitteeseen myös suomenkielisen blogin osalta. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää sinne. Kaikki ei ole vielä valmista, ja varmasti pientä viilausta riittää niin pitkään kuin vain jaksaa tehdä. En ole myöskään siirtänyt vanhoja postauksia sinne, joten tämä Rantapallon sivusto tulee olemaan auki, sillä edelleen moni tulee hakemaan tietoa working holidaysta Australiassa ja yllättävää kyllä, Islannista.
Blogin aihepiiri tulee pysymään samanlaisena, mutta tulen keskittymään vielä kenties entistä selvemmin motivoiviin postauksiin tavoitteiden saavuttamisesta sekä pohdiskeleviin aiheisiin elämästä ja sen ilmiöistä. Toki ulkosuomalaisuus, elämä Maltalla sekä tulevat reissut tulevat näkymään myös vahvasti mukana. Ja mielelläni kuulen mielipiteitä siitä, millainen sisältö kiinnostaa.
Kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille! Siirry uuteen sivustoon tästä!
4 Comments
Terhi | VAGABONDA
1 joulukuun, 2017 at 12:31 pmMahtavaa! Onnea uudelle blogille! Tulen varmasti lukemaan ihania juttujasi myös uudessa osoitteessa 🙂
Sandra
2 joulukuun, 2017 at 9:26 amVoi että, kiitos ihanasta kommentista! Todella kiva kuulla, että pysyt matkassa mukana!
Kohteena maailma / Rami
1 joulukuun, 2017 at 2:18 pmOnnea valitsemallesi tielle ja uudelle blogille! 3,5 vuotta matkablogia on jo pitkä aika, joten se on kunnioitettava suoritus ja kappale sinua tältä ajalta. Luen uudesta osoitteesta blogiasi jatkossakin.
Sandra
2 joulukuun, 2017 at 9:15 amKiitos Rami! On mieletöntä, miten paljon on tapahtunut kolmessa ja puolessa vuodessa ja miten nopeasti se on silti samalla mennyt.