Menu
Yleinen

Aina ei voi paistaa – ei ulkona, eikä elämässä

Tänään on ollut vähän huono päivä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut, mutta mikään ei ole oikein kulkenut. On ollut vaikea keskittyä mihinkään ja tuntuu kuin mistään ei tule mitään. Tuntuu, että kaikki menee päin mäntyä. Tänään ei ole paljon mietitty positiivisuushaastetta.

Tänään olen koko illan viettänyt ns. peittopäivää. Ottanut kontaktia sohvan ja peiton kanssa. Tuijottanut telkkarista How I met your motheria ja lukenut toisella silmällä matkablogeja. Syönyt liikaa lakuja. Olen ollut apaattinen ameeba.

kuva(1)kuva2Tänään oli aamulla viisi astetta lämmintä. Illalla tuli vastaan jäisiä lumihiutaleita. Hain talvitakin varastosta ja silti palelin. Harkitsen aiempaa vakavammin muuttoa pois Suomesta.

10442541_725209474204591_7394346946120783793_nSanokaa, että muillakin on välillä tällaisia päiviä.

Onneksi huomenna alkaa omalta kohdaltani juhannusvapaat.

9 Comments

  • Maarit Johanna
    18 kesäkuun, 2014 at 8:05 am

    Samaistun. Itse asiassa viime postauksessani oli myös forecan sivuilta print screen mutta vieläkin jäätävämmilla lukemilla…

    Reply
    • sandra
      23 kesäkuun, 2014 at 6:14 am

      Huomasin! Jossain voi mennä siis vieläkin huonommin 😉

      Reply
  • Jerry / Pako Arjesta
    19 kesäkuun, 2014 at 9:58 pm

    Challenge accepted!

    Mutta oikeasti kyllähän noita päiviä sattuu varmasti kaikille (jopa meille positiivisuutta hehkuttaville) :P. Mutta tuo ilme on kyllä niin v*ttuuntunut ja kuvaa hyvin varmasti monenkin fiilistä näistä ilmoista x). Suomesta poismuutto käy helposti mielessä tällaisissa tilanteissa. Itselläni tuli enemmänkin se, että nyt on pakko alkaa ansaitsemaan roppakaupalla rahaa, jotta ei tarvitse koko talvea viettää Suomessa, kun kesäkin näyttää tällaiselta.

    Mutta How I Met Your Mother auttaa kaikkeen, don’t worry :). Mahtava sarja!

    Reply
    • sandra
      23 kesäkuun, 2014 at 6:17 am

      Eilen kävi vakavasti mielessä lähtö Suomesta, eikä viimeisin postauuksesi hillinnyt ajatuksiia ollenkaan. Nyt kn juhannus on takana, on tosi vaikeeta palata taas arkeen. Kahdeksan viikkoa lomaan.
      Mua motivoi kanssa se, että voin nyt ansaita rahaa, jotta voin lähteä täältä pidemmäksi aikaa pois 🙂

      Reply
      • Jerry / Pako Arjesta
        23 kesäkuun, 2014 at 9:01 am

        Olisihan se kivaa, jos olisi edes se loma tiedossa, mutta kun yrittäjällä ei ole sellaista luksusta xD. Itsekin motivoidun rahan ansaitsemiseen aina juuri matkustamisen vuoksi 😛

        Reply
        • sandra
          24 kesäkuun, 2014 at 8:26 pm

          Voi tuota yrittäjän arkea. Oman vapautensa se tuo tietenkin, mutta työstä irrottautuminen voi olla haasteellista eikä lomista ole koskaan tietoa. Toisaalta yrittäminen kiehtoo itseäni yrittäjäperheen lapsena, mutta tällä hetkellä on kyllä helppoa, kun tietää, että palkka kilahtaa sovittuna päivänä tilille. 🙂

          Onneksi matkustaminen motivoi eteenpäin.

          Reply
          • Jerry / Pako Arjesta
            27 kesäkuun, 2014 at 8:17 am

            Vapautta kyllä, mutta vapaus voi merkitä tosissaan monia asioita. Juurikin myös sitä, että on ”vapaa tekemään töitä”, joten ei malta ottaa lomaa, koska se tarkoittaa pienempää palkkapussia. Palkka ei juokse, jos ei tee töitä. Siksi matkailukin on aina suurempi rasite, koska sillä aikaa ei tule euron euroa. En vaihtaisi yrittäjyyttä pois missään nimessä, mutta siinä on omat haasteensa 🙂

  • sandra
    28 kesäkuun, 2014 at 8:12 am

    On todellakin, en epäile yhtään eikä kaikista tästä syystä ole yrittäjiksi. Vapaus tehdä töitä on hyvin sanottu – sitä se usein parhaimmillaan on :D. Tänäänkin katsoin omaa äitiä, joka puolilta öin väänsi jotain mainosmateriaalia ja oli aamulla puoli kahdeksalta jo matkalla työpaikalle. Uskon, että jossain vaiheessa elämääni minullakin on jonkinlainen yritys (edes sivutoimisesti), joten yritän nyt nauttia näistä palkollisena olemisen hyvistä puolista.

    Reply
    • Jerry / Pako Arjesta
      29 kesäkuun, 2014 at 1:49 am

      Kannustan yrittäjyyteen, joten hyvän tavoitteen asetat itsellesi, jos päätät joskus ryhtyä yrittäjäksi 🙂

      Reply

Leave a Reply