Miltä Suomi näyttää ulkomailta katsottuna?

Päivälleen seitsemän kuukautta sitten nousin Helsinki-Vantaalta lentokoneeseen, joka kuljetti pois rakkaasta kotimaasta. Olo oli haikea, mutta samalla kutkuttavan odottava. En tiennyt yhtään, miten selviäisin uudessa maassa enkä ollut varma, palaisinko parin kuukauden päästä maitojunalla takaisin kotiin. Vasta viimeisen kuluneen viikon aikana päähän on hetkittäin tullut ohikiitävä ajatus, että mitä jos palaisin jo takaisin Suomeen, mutta aika äkkiä olen muistanut pimenevät ja kylmenevät päivät, marraskuun harmauden ja loputtoman talven ja ajatus on jälleen hautautunut takaisin mielen syövereihin. Onko ulkomailla asuminen ehtinyt muuttaa käsitystä Suomesta? Näenkö rakkaan kotimaani täysin uusin silmin? Toisaalta kyllä ja toisaalta en, mutta muutamia huomioita olen pannut merkille.

Suomeen mahtuu kerralla yksi iso uutinen

Tältä tilanne näyttää ainakin, kun silloin tällöin selailee Suomen uutisotsikoita ja Facebookin uutisfeediä. Hallituksen leikkaukset, pakolaiskriisi, pakolaisille ei kelpaa tarjottu riisi -kriisi ja niin edelleen. Ulkomailla tajuaa, että Suomi on oikeasti aika pieni maa, jonne ei kerrallaan mahdu kovin montaa puheenaihetta.

Suomessa ollaan oikeasti välillä aika tylyjä

Täällä oikeasti miljoonakaupungissa, jos joku törmää sinuun, niin kumpikin pyytää toiselta anteeksi. Miten monta kertaa Helsingin keskustassa joku on kyynerpäillään tai treenikassillaan melkein saanut mut kumoon ja silti suhannut tuulispäänä eteenpäin ikään kuin ei olisi huomannutkaan mitään. Tulee mieleen monta yksittäistä kertaa ja enkä ole edes ikinä asunut Helsingissä. Täällä kaupan tai pikaruokaravintolan kassa kysyy, miten sun päivä on mennyt ja juttelee mielellään niitä näitä, mutta Suomessa tiskin takana on välillä sellainen sitruunansyönyt yrmy, ettei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Ulkomailla tajuaa myös suomalaisten pidättyväisyyden ja sen, miten toisen tilaa ja yksityisyyttä kunnioitetaan todella paljon, mikä sekin voi joillekin näyttäytyä tylyytenä tai ujoutena, vaikka kulttuuria ymmärtäneen silmin se ei sitä välttämättä todellisuudessa ole.

Suomen talvi on oikeasti sieltä syvältä

Tämän tiesin jo Suomessa, mutta aurinkoisessa Australiassa on oikeasti ymmärtänyt, miten Suomessa vähintään 2/3 vuodesta sää on oikeasti kamala. Olen viettänyt paikallisen talven 25 asteen lämpötiloissa samaan aikaan kun Suomessa on manailtu supersateista kesää. En tiedä, aionko ikinä viettää kokonaista talvea enää Suomessa, sillä masentava sää laskee huomattavasti elämänlaatuani.

Meillä on kuitenkin syytä olla monesta asiasta ylpeitä

Vaikka julkista terveydenhoitoa manataan ja paljon, niin asiat on helppo suhteuttaa oikeaan perspektiiviin, kun kuuntelee joidenkin länsimaisten backpackerien kertomuksia kotimaastaan, miten oma terveys riskeerataan täysin, kun ei ole rahaa lääkärikäyntiin,  tai kun pakolliseen leikkaukseen joutuu käyttämään kaikki säästöt ja lainaamaan rahaa sukulaisilta tai esimerkiksi ilman kunnollista sairausvakuutusta vaikkapa syöpdiagnoosi  voi viedä totaaliseen konkurssiin. Lähes jokainen tapaamani korkeakoulutettu painiskelee (tai on paossa) opintolainalyhennysten kanssa, kun taas itse olen opiskellut ilmaiseksi maisterintutkinnon eikä velkaa ole yhtään. Voitte kuvitella, miten monen suut loksahtavat auki kun kuulevat, että valtio jopa maksaa meille opiskelusta lähes 500 euroa kuukaudessa ja takaa opintolainan, jos opiskelija tarvitsee. Lomarahat (lomaltapaluurahat), pekkaspäivät, monen viikon palkalliset vuosilomat, palkalliset sairauspäivät ja sen tasoinen työttömyystuki, että osa kokee kannattavammaksi jäädä kotiin kuin mennä töihin, herättävät monessa muussa kateutta ja pään pyörittelyä.

Asiassa on myös kääntöpuoli

Nyt tulee sitten yhteiskunnallisia mielipiteitä, joten pahoittelut heti alkuun. Vaikka kaikki saavutetut edut ovat hieno juttu, niin mielestäni silti Suomessa on liikaa tuuditettu siihen, että valtio auttaa joka käänteessä, eikä yksilön tarvitse itse nähdä vaivaa oman selviytymisensä eteen. Esimerkiksi jos itse jäisin Suomessa työttömäksi, hakisin tietenkin ensisijaisesti omaa alaa ja koulutustani vastaavia töitä, mutta jos en niitä löytäisi, siirtyisin hakemaan ihan mitä vaan mieluummin kuin eläisin tukien varassa. Kuitenkin esimerkiksi moni tuntemani lähivuosina valmistunut ei suostu ”alentumaan” huonoina pitäämiinsä töihin, vaan päätyy vuosiksi kotisohvalle manailemaan huonoa työtilannetta ja sitä, miten Suomi on paska maa, jossa ei ole mahdollisuuksia.

Mielestäni myös verotus ja tukijärjestelmät rankaisevat ahkeruudesta ja yrittämisestä. Kannattaako taloudellisesti ottaa matalapalkkatyötä, jos verojen jälkeen saat käteen 150 euroa enemmän kuin olemalla kotona ja työssäkäynnin kustannukset syövät helposti koko summan? Kannattaako ottaa kakkostyötä, jos lisäveroprosentti rankaisee kovalla kädellä? Onko kannattavaa, että ahkerat opiskelijat, jotka sekä edistyvät opinnoissaan että tekevät työtä opintojen ohella saavat Kelalta alkuvuodesta muistutuksen, että ahkeruus palkitaan opintotuen takaisinperinnällä? Jos opintotuki halutaan säilyttää laajana etuutena, jota maksetaan kuitenkin varmaan 95 % korkeakouluopiskelijoista, miksei sitä voida sitoa kannustavasti opintojen etenemiseen ja antaa niiden, jotka haluavat paiskia myös töitä, paiskia töitä niin paljon kuin omaa energiaa riittää?

Miksi erottautuminen ja terve itsevarmuus on niin iso no no?

Jo alakoulusta ja päiväkodista lähtien meitä tasapäistetään samanlaiseksi massaksi. Koulussa ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita ongelmia, saavat apua ja tuki- tai erityisopetusta (tämä on siis hieno juttu), mutta ne, jotka oppisivat ehkä erilailla kuin kirjoista pänttäämällä tai jotka ovat lahjakkaampia ja voisivat edetä nopeammin tai haastavampien tehtävien parissa, jäävät yksin. Heikompien tukeminen on hyvää ja tärkeää, mutta vain siihen keskittyminen tekee meistä kansakuntana keskinkertaisia. Menestyminen, omien vahvuuksien tunteminen ja niiden sanominen ja terve itsensä kehuminen vaikkapa työhakemuksessa ovat vielä aika isoja tabuja. Kun on aihetta, on ihan hyvä paukutella omia henkisiä henkseleitä ja olla reilusti ylpeä, jos on jossain onnistunut. Toisen menestyessä miksei myös voisi reilusti taputtaa kaveria selkään ja onnitella hyvästä työstä tai saada inspiraatiota yrittää itsekin samaa sen sijaan, että supistaan selän takana, että mitä tuokin itsestään luulee ja miten korkealta on kova pudotus? Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kajahtaa on varmasti maailmankaikkeuden typerin sananlasku.

Silti monia asia toimii Suomessa hyvin

Ehkä ulkomaalaiset voivat olla asiasta montaa mieltä, mutta kun itse suomalaisena tuntee, miten asiat hoidetaan ja miten yhteiskunta toimii, niin Suomi näyttäytyy aika helppona maana hoitaa asioita (paitsi jos olet ulkomaalainen ja haluat avata pankkitilin). Esimerkiksi Suomessa saat kirjastokortin näyttämällä henkkarit, mutta täällä joudut toimittamaan vielä erikseen proof of address eli jonkin kaasulaskun tai pankkitiliotteen, jolla todistat, että oikeasti asut siellä, missä sanot asuvasi. Täällä moni asia on jostain kumman syystä liitännässä asuinpaikkaan ja todistukseen siitä, vaikka mitään rationaalista syytä siihen ei ole. Itselleni tilanne ei ole vaikea, sillä voin käyttää Australiassa asuvan tädin osoitetta kaikkeen, mutta mitä tekee backpackeri, joka asuu joka kuukausi vähän siellä sun täällä? Ja Suomen verkkopankkitunnukset, joilla voi tunnistautua moneen eri palveluun on oikeasti aikamoinen elämää helppottava asia, joilla välttyy virastoissa juoksemiselta. Suomi on siis aika tuttu ja turvallinen maa monessa mielessä.

Mitäs muut ulkosuomalaiset? Miltä rakas kotimaa näyttää kauempaa katsottuna?