Menu
Australia

Miten päädyin opettamaan eteläafrikkalaisille saunomista?

Tämä postaus kertoo siitä, miten päädyin asumaan viikoksi Blue Mountainsilla sijaitsevaan pieneen B&B-majataloon, tekemään siellä töitä, tutustumaan mielettömiin ihmisiin ja tuomaan heidän elämäänsä pienen palan Suomea ja suomalaisia tapoja. Samalla tämä postaus kertoo Margaretista ja Rowanista ja siitä, miten he uskalsivat toteuttaa unelmansa.

Vielä hieman yli kuusi kuukautta sitten Margaret ja Rowan asuivat ja työskentelivät Sydneyssä. Alun perin heidän ei pitänyt olla Australiassa ylipäätään, sillä he olivat aina halunneet asua Uudessa-Seelannissa. Rowan oli kuitenkin saanut hyvän työtarjouksen Sydneystä, joten pariskunta oli pakannut tavaransa ja muuttanut maailman toiselta puolelta Los Angelesista Australian suurimpaan kaupunkiin. He kaipasivat kuitenkin pois Sydneyn sykkeestä paikkaan, jossa elämän rytmi olisi  rauhallisempi ja ihmisillä olisi enemmän aikaa olla läsnä toistensa kanssa. Margaret ja Rowan olivat kumpikin kotoisin Etelä-Afrikasta, jossa Margaret oli ensin seurustellut Rowanin veljen kanssa, mutta nopeasti huomannut viehättyvänsä enemmän toisesta veljestä. He olivat olleet erottamattomia vuosikausien ajan.

IMG_6781 IMG_6780

Margaret ja Rowan olivat töissä Sydneyssä, mutta heillä oli kuitenkin unelma. He halusivat pyörittää majataloa, joka toimisi kokoontumispaikkana aktiivisille ihmisille, jotka olisivat kiinnostuneita vaeltamisesta jylhissä luonnonpuistoissa, vuorikiipeilystä, maastopyöräilystä ja muunlaisesta luonnossa liikkumisesta. He halusivat, että majatalossa heillä olisi aina aikaa vaihtaa kuulumisia jokaisen asiakkaan kanssa ja hyvästellä vieraat sydämellisesti kädestä pitäen. He halusivat pyörittää majataloa, jossa olisi historialliset puitteet, mutta joka täyttäisi modernin elämän vaatimukset. Sitten he löysivät Glenellan, ja se oli siinä.

IMG_2566 IMG_2565

Glenella on yli satavuotias majatalo, joka sijaitsee Blackheathin historiallisen kylän ytimessä noin kahden tunnin ajomatkan päässä Sydneystä Sinisillä vuorilla. Vaikka Glenellalla oli pitkä historia matkalaisten majoittamisessa, vuosien saatossa rakennus oli ehtinyt jo nähdä parhaat päivänsä. Margaret ja Rowan viehättyivät kuitenkin majatalon potentiaalista. Heistä talon sokkeloisissa käytävissä, pienissä huoneissa (joita tuntui riittävän loputtomasti) ja järjettömissä rakennusratkaisuissa oli luonnetta ja särmää, joka sopisi hyvin heidän omaan iloa ja lämpöä pulppuavaan luonteeseensa. He tekivät rohkean ratkaisun, jättivät hyvät työpaikkansa Sydneyssä, hakivat pankista lainaa ja ostivat Glenellan. Heillä ei ollut mitään aiempaa kokemusta majatalon pyörittämisestä, mutta sinnikkyydellä, asiakkaiden kuuntelemisella ja omalla sydämellisellä luonteellaan ja sytyttivät Glenellan uuteen eloon.

IMG_6775 IMG_6782 IMG_4384 IMG_4410

Tässä vaiheessa me astumme kuvioihin. Pariskunta pyöritti majataloa, valmisti aamiaisia, siivosi huoneita ja samalla kunnosti Glenellaa vanhaan loistoonsa samalla itse asuen rakennuksen alakerrassa. Nopeasti oli selvää, etteivät he pystyisi eivätkä jaksaisi tehdä kaikkea itse, mutta tuoreilla yrittäjillä ei ollut resursseja palkata ulkopuolista työvoimaa. Aikansa nettiä selailtuaan he törmäsivät palveluun nimeltä HelpeX, jonka tavoitteena on tuoda yhteen auttajia ja majoittajia. Toisin sanoen yleensä nuoret matkailijat tekevät noin 4 – 6 tuntia työtä päivässä hostien luona, jotka voivat olla yrityksiä, farmeja tai aivan tavallisia koteja ja he saavat vastineeksi ruoan ja asumisen. Tätä kautta myös me huomasimme Margaretin ja Rowanin ilmoituksen, vastasimme siihen ja lähdimme viikoksi töihin pyörittämään B&B-majataloa heidän kanssaan.

IMG_4380 IMG_4382 IMG_4388 IMG_4392  IMG_4415

Tehtäviimme kuului joka aamu aamiaisen valmistaminen ja tarjoilu vieraille. Opin tekemään uppomunia, valmistamaan erikoiskahveja ja ottamaan tilauksia. Parasta oli vaihtaa joka aamu kuulumisia asiakkaiden kanssa, kysellä heidän päivän suunnitelmistaan ja kuunnella heidän elämäntarinoitaan. Asiakkaat olivat myös todella kiinnostuneita meistä, mitä teemme Glenellassa ja mihin olemme matkalla seuraavaksi. Aamiaisen jälkeen alkoi check-out ja siivosimme ne huoneet, joista asiakkaat lähtivät. En ehkä vieläkään osaa pedata sänkyjä riittävän hyvin ja taitella lakanoita juuri oikealla tavalla. Se oli yllättävän vaikeaa! Näiden päivittäisten askareiden jälkeen päivään kuului vielä tunti pari erilaisia projekteja, kuten vesiojan kaivamista, huoneen maalausta tai liinavaatehuoneen järjestelyä. Teimme myös vuorollamme lounaita ja illallisia.

IMG_4458

Sanomattakin selvää, että viihdyimme mielettömän hyvin. Margaret ja Rowan olivat loistavia persoonia, ja vietimme monta hauskaa tuntia keskustellen illallispöydän ääressä. Erityisen hienoa oli seurata, miten he kohtelivat asiakkaitaan. Heillä oli aina aikaa vaihtaa vieraiden kanssa muutama sana, hyvästellä jokainen ovella ja he olivat aina valmiita mukautumaan vieraiden erilaisiin toiveisiin. Jopa iltaisin olohuoneessa he puhuivat asiakkaistaan etunimellä ja juttelivat, miten jokaisella oli päivä mennyt ja mitä vieraat olivat tehneet. Tutustuin myös todella mukavaan Judithiin, joka oli tullut Saksasta ensin Uuteen-Seelantiin ja sitten Australiaan tekemään HelpeX-töitä. Parhaiten mieleen on jäänyt järjestämämme Suomi-ilta, jolloin teimme suomihenkistä ruokaa: perunalettuja ja itsetehtyä majoneesia, sieni-riisitäytteisiä kaalikääryleitä, perunamuusia ja korvapuusteja. Kuuntelimme suomalaista musiikkia ja kerroimme heille suomalaisista tavoista. Illan kruunasi Glenellan saunan lämmittäminen (sitä ei oltu lämmitetty koskaan Margaretin ja Rowanin aikana!), suomalaisten saunomissääntöjen opettaminen kädestä pitäen ja muutenkin saunomisen kulttuurisen ja historiallisen merkityksen kuvaileminen eteläafikkalaiselle, australialaiselle ja saksalaiselle kuulijakunnalle. Ilta oli todella unohtumaton! Nauroimme vedet silmissä, kun ahtauduimme pieneen saunaan, juttelimme kummallisia juttuja ja välillä juoksimme kylmään saateeseen viilentymään.

IMG_4588

Koko Australian matkan tarkoituksena on päästä kokemaan erilaisia asioita. Tämä oli sitä. Olin töissä majatalossa ja jaoin keittiön, olohuoneen ja kylpyhuoneen majatalon omistajien kanssa. Olin pienellä tavalla osa heidän unelmansa toteutumista ja myös oma pieni ja vaatimaton kädenjälkeni on nähtävissä siinä, mitä Glenella on tänä päivänä.

Jos olette joskus Blue Mountainsilla ja tarvitsette majoitusta, suosittelen lämpimästi Glenellaa!

www-sivut: http://www.glenellabluemountainshotel.com.au/

4 Comments

  • Sofia
    25 huhtikuun, 2015 at 4:13 pm

    Aivan mielettömän ihana postaus!

    Reply
    • Sandra
      25 huhtikuun, 2015 at 11:40 pm

      Voi kiitos <3

      Reply
  • Maarit Johanna
    26 huhtikuun, 2015 at 9:48 am

    Ei yhtään pöljempi tapa tienata kokemuksia ja saada uusia ystäviä ja tuttavuuksia! Tuollaista voisin itsekin mennä tekemään. Aivan ihana tarina 🙂

    Reply
    • Sandra
      26 huhtikuun, 2015 at 3:25 pm

      Kokeilin tuollaista ekaa kertaa ja oli kyllä mielettömän kiva kokemus. Uusiin ihmisiin on kyllä mukava tutustua, vaikka touhussa on riskinsäkin.

      Reply

Leave a Reply