Pikavisiitti Kööpenhaminaan

Kymmenisen päivää sitten palasin lyhyeltä työmatkalta Kööpenhaminasta. Olin käynyt kaupungissa sitä ennen aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten, jolloin paikasta ei jäänyt mitenkään erityisen mieleenpainuva kuva. Olimme tuolloin liikkeellä perheen kanssa asuntoautolla ja piipahdimme Köpiksessä vain Tivolin takia. En muista keskustasta oikein muuta kuin miten silloin nuori jackrusselinterrierin pentumme pelkäsi ihmismassan keskellä. Isä joutui viemään raukan keräilemään hermojaan asuntoautolle. Tällä kertaa Kööpenhamina jätti positiivisen vaikutuksen ja tykästyin hyvällä tavalla boheemin rentoon tunnelmaan ja elämästä nauttiviin tanskalaisiin. Oli virkistävää, miten esimerkiksi pukumiehet istuivat keskellä arkipäivää kanaalin rannalla olutta nauttien ja kollegoiden kanssa vilkkaasti maailmaa parantaen. En usko näkeväni tätä koskaan Suomessa.

Yövyin Radisson Scandinaviassa, joka sijaisi mielyttävän välimatkan päässä keskustasta ja silti riittävän rauhallisella alueella. Matka lentokentältä hotellille kesti taksilla reilun vartin. Hotelli oli kuin tehty liikematkailijaa varteen ja olin kaikkeen oikein tyytyväinen. Palvelu sujui asiallisen sulavasti ja moitteettomasti. Huoneet olivat yhdelle mukavan kokoiset, saatavilla oli kahvin- ja teenkeittovälineet, kylpyhuoneessa oli amme ja ikkunoista avautui upeat näkymät kaupungin ylle. Erityismaininta todella monipuolisesta kuntosalista, joka varustelutasoltaan kilpailisi monen kunnan ja kaupungin vastaavan kanssa.

Eikä ruoissakaan ollut mitään moitittavaa.

Virallinen osuus työn osalta päättyi perjantaina, mutta itse olin ottanut paluulennon Suomeen vasta myöhään lauantai-iltana. Lähdin jo hyvissä ajoin aamiaisen jälkeen tutustumaan Kööpenhaminan keskustaan. Ilma oli hieman pilvinen, mutta ei sentään satanut, joten sain tallustella kaikessa rauhassa pitkin Köpiksen katuja tovin jos toisenkin. Taisi askelia kertyä tuona päivänä lähes huimat 30 000!

Aloitin matkan kulkemalla Christianian vapaakaupungin läpi. Muistan, miten yläasteen ruotsinkirjoissa maalailtiin pelottavia kuvia vapaakaupungin anarkisteista ja huumeita polttelevista hipeistä, mutta ainakin päivänvalossa pelottelut vaikuttivat turhilta. Toki rähjäisen renttumaisia, taiteilijahenkisiä humanistiviboja oli aistittavissa. Myös pyöriä oli valtavasti. Vaikka tiesin, että Tanska on pyöräilijöiden luvattu maa, silti yllätyin, miten ostokset, lapset, huonekalut ja koirat kulkivat sulavasti mukana pyörän kyydissä. Pyöräilijöille oli myös kunnolliset omat kaistat eikä heidän tarvinnut suhailla kävelijöiden tai autoilijoiden keskellä. Plussa Tanskalle.

Muutenkin porukkaa oli ihan mielettömän paljon. Etenkin keskustan suosituimmat kadut olivat aivan tupaten täynnä väkeä, enkä ollenkaan osaa sanoa, minne nuo tuhannet ja tuhannet ihmiset oikeasti mahtuvat asumaan.

Vaeltelin kaupungin kaduilla täysin ilman päämäärää. Löysin tieni ainakin Tivolin porteille (en raaskinut ostaa sisäänpääsylippua, kun ei olisi ollut riittävästi aikaa kierrellä puistossa), Lego-kauppaan, vihreään puistoon ja tietenkin paikalliseen pullapuotiin. Kahden maissa alkoi tulla valtava nälkä ja olin jo etukäteen päättänyt, että aion matkallani maistaa tanskalaisia avoinaisia smØrrebrodeja – tämä oli ollut yksi asia bucket-listallani. Halusin panostaa perin pohjin tähän herkutteluun, joten pungin tieni ihmisjoukon läpi Cafe Nordenin, jossa tilasin kolmen erilaisen voileivän lajitelman.

Lajitelmaan kuului voileipä possulla ja omenoilla, kanalla ja pekonilla sekä katkaravulla ja kananmunalla. Voin kertoa, että näiden jälkeen oli nälkä vasta seuraavana päivänä puolen päivän tienoilla. Huh, mikä herkullinen ja rasvainen kaloripommi! Tykkäsin muutenkin Cafe Nordenista. Paikka oli tupaten täynnä ja pelkästään baaritiskille saa jonottaa tovin tilauksen tekemistä varten. Tarjottavat ovat hyviä ja kauniisti aseteltuja. Kannattaa ehdottomasti kokeilla heidän aamiaisbrunssiaan, josta kaksikin saa vatsansa mukavasti täyteen.

    Lopuksi päädyin puolivahingossa Nyhavnin alueelle, nimestään huolimatta 1600-luvulta peräisin olevalle satama-alueelle. Pääsin ottamaan kuvia samoista maisemista, joita olin kuvannut kymmenen vuotta sitten edellisellä matkallani. Samalla tein mielessäni pientä aikamatkaa menneisyyteen ja päivittelin itsekseni sitä, miten paljon elämässäni oli ehtinytkään tapahtua kymmenessä vuodessa. Olin valmistunut lukiosta, muuttanut pois kotoa ja sen jälkeen useampaan eri asuntoon ja eri kaupunkiin, olin hakenut ja päässyt yliopistoon ja valmistunut, löytänyt elämäni miehen ja mennyt naimisiin, aloittanut työelämän ja muutenkin kaikin puolin kasvanut ihmisenä. Kymmenessä vuodessa olin muuttunut epävarmasta mustatukkaisesta tytöstä vaaleahiuksiseksi nuoren naisen aluksi, joka on ehkä hieman enemmän kartalla siitä, mitä elämässään haluaa ja mihin suuntaan on menossa. Loppupäivän olinkin todella ylpeä itsestäni ja iloinen siitä, että olen juuri minä :). Miten Kääpenhamina onnistuikin saamaan niin hyvän mielen aikaiseksi!