Tuskastuttavaa työnhakua

On jotain asioita, jotka on älyttömän rasittavia. Yksi niistä on työnhaku ja kun tarkemmin miettii, harva asia yltää ärsyttävyydessään samalle tasolle. Tämä postaus ei ehkä kuulu blogin normaaleihin aihepiireihin, mutta johonkin kanavaan on kiva avautua. Olen tulossa parin viikon päästä takaisin Suomeen noin kuudeksi kuukaudeksi ja toki tavoitteena olisi tahkota mahdollisimman hyvin rahaa sitten seuraavaa reissuvuotta varten. Erinäisistä syistä johtuen kuluneena vuonna on tullut tehtyä vähemmän töitä kuin olin alunperin suunnitellut, joten nyt olisi tarkoitus paikata menneen vuoden tappioita. Minulla on edelleen entinen työpaikkani, josta olen virkavapaalla, mutta yksi tärkeä prioriteetti töiden suhteen on se, että pystyn asumaan Tampereella ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa läheisten kanssa. Koska asun kesän vanhempieni luona ja säästän siten asumisessa ja ruoassa (kiitos vain teille, kun majoitatte 28-vuotiaan tyttärenne edelleen!), joten pienempipalkkainenkin työ riittäisi. Olen siis viimeisimmät pari viikkoa lähetellyt hakemuksia Pirkanmaan alueelle.

Ja voi että, miten muistin taas, että työnhaku on rasittavaa! Vielä rasittavampaa siitä tekee se, että on itse maailman toisella puolella, ei ole suomalaista puhelinliittymää eikä mahdollisuutta tulla lyhyellä varoitusajalla haastatteluun tai aloittaa työtä välittömästi. Minulla ei ole niin väliä, millaista työtä teen, koska kyseessä on vain lyhyt pätkä, joten esimerkiksi joku kesätyöpaikka voisi olla ihan sopiva. Tuntuu kuitenkin, että niistäkin suurin osa kohdennettu opiskelijoille tai sitten olen itse muuten aivan ylikoulutettu ja -kokenut (ja vanha) kyseisiin tehtäviin. Elämäntilanteeni vuoksi olisin erittäin motivoitunut tekemään jotain simppeliä ja kivaa kesätyötä, mutta en tiedä, näkevätkö rekrytoijat tilanteeni samanlaisena. Itse asiassa tekisin erittäin mielelläni esimerkiksi jotain kahvila-, ravintola- tai baarityötä, koska tästä saan kokemusta, jota voin hyödyntää Melbournessa töitä hakiessani. Toisaalta en haluaisi edes hakea vakituisia työpaikkoja, sillä niissä a.) rekrytointiprosessit usein venyvät liian pitkiksi ja b.) palaan kuitenkin syksyllä Australiaan, joten en kokisi reiluksi työnantajaa kohtaan, jos ottaisin vakituisen paikan vastaan.

Muutenkin työnhakeminen käy työstä ihan pelkästään seuraavista syistä:

1. Joka päivä menee aikaa, kun skannaa läpi uusia avoimia työpaikkoja eri lähteistä
2. Koska en ole ollut vähään aikaan työnhakijana, myös CV:ni kaipaa hiomista. Muutan vähän CV:tä jokaista hakemaani paikkaa varten, joka muuten sekin vie älyttömästi aikaa.
3. Monesti saa täyttää netissä olevan hakulomakkeen, johon pitää kirjata omat tiedot, aiempi koulutus ja työkokemus, miksi olisi hyvä työntekijä ja miksi hakee kyseistä paikkaa. Tämän jälkeen mukaan pitää vielä liittää varsinainen CV ja hakemus, jossa on periaatteessa ihan samat asiat, mutta koska ei halua vaikuttaa laiskalta, on nekin kirjoitettava eri sanakääntein. What is the point?!
4. Sanoinko tähän vielä sen, että sitten kun hakemuksesi katoaa jonnekin hakemusten mustaan aukkoon, etkä kuule enää yrityksestä mitään. Ehkä sitten kesäkuussa tulee joku ryhmäsähköposti ”Kiitos mielenkiinnostasi avointa paikkaa kohtaan. Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.”

Negatiivisen vuodatuksen jälkeen on aika tehdä kunnon reality check. Ulkoisessa ympäristössä on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa mitenkään. En voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, jos joku muka avoinna oleva työpaikka on jo puoliksi luvattu jollekin aiemmalle kesätyöntekijälle tai henkilökunnan jälkikasvulle. Minun en kannata uhrata energiaani sellaisten asioiden murehtimiseen, joihin en voi vaikuttaa. Päinvastoin minun tulee suunnata huomioni asioihin, joihin voin vaikuttaa. Voin luoda itselleni tilaisuuksia. Voin olla laajasti yhteydessä ystäviini, sukulaisiini ja tuttuihini ja kertoa, että etsin töitä. Voin ottaa itse yhteyttä yrityksiin ja kysellä vapaita työpaikkoja. Voin mennä myös tätä pidemmälle ja kertoa, miten voisin hyödyttää yritystä kesän aikana. Monesti yrityksissä rekrytointi on iso prosessi ja varsinkin pienemmissä yrityksissä se on suoraan pois normaalista bisneksestä. Välttämättä ei ole edes tehty muodollista päätöstä palkata ketään, mutta kun itse osaa ehdottaa itseään täyttämään jonkin yrityksen (piilo)tarpeen, saattaa onnistaa.

Positiivista on myös se, että pari satunnaista hommaa on varmistunut ja yksi haastattelu on odottamassa Suomeen paluuta. Vaikka tämä postaus oli aikamoinen vuodatus, haluan kuitenkin lopuksi toivottaa tsemppiä kaikille työnhakijoille ja toivoa, että jokaista teistä onnistaisi!