Menu
Yleinen

Tuskastuttavaa työnhakua

On jotain asioita, jotka on älyttömän rasittavia. Yksi niistä on työnhaku ja kun tarkemmin miettii, harva asia yltää ärsyttävyydessään samalle tasolle. Tämä postaus ei ehkä kuulu blogin normaaleihin aihepiireihin, mutta johonkin kanavaan on kiva avautua. Olen tulossa parin viikon päästä takaisin Suomeen noin kuudeksi kuukaudeksi ja toki tavoitteena olisi tahkota mahdollisimman hyvin rahaa sitten seuraavaa reissuvuotta varten. Erinäisistä syistä johtuen kuluneena vuonna on tullut tehtyä vähemmän töitä kuin olin alunperin suunnitellut, joten nyt olisi tarkoitus paikata menneen vuoden tappioita. Minulla on edelleen entinen työpaikkani, josta olen virkavapaalla, mutta yksi tärkeä prioriteetti töiden suhteen on se, että pystyn asumaan Tampereella ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa läheisten kanssa. Koska asun kesän vanhempieni luona ja säästän siten asumisessa ja ruoassa (kiitos vain teille, kun majoitatte 28-vuotiaan tyttärenne edelleen!), joten pienempipalkkainenkin työ riittäisi. Olen siis viimeisimmät pari viikkoa lähetellyt hakemuksia Pirkanmaan alueelle.

Ja voi että, miten muistin taas, että työnhaku on rasittavaa! Vielä rasittavampaa siitä tekee se, että on itse maailman toisella puolella, ei ole suomalaista puhelinliittymää eikä mahdollisuutta tulla lyhyellä varoitusajalla haastatteluun tai aloittaa työtä välittömästi. Minulla ei ole niin väliä, millaista työtä teen, koska kyseessä on vain lyhyt pätkä, joten esimerkiksi joku kesätyöpaikka voisi olla ihan sopiva. Tuntuu kuitenkin, että niistäkin suurin osa kohdennettu opiskelijoille tai sitten olen itse muuten aivan ylikoulutettu ja -kokenut (ja vanha) kyseisiin tehtäviin. Elämäntilanteeni vuoksi olisin erittäin motivoitunut tekemään jotain simppeliä ja kivaa kesätyötä, mutta en tiedä, näkevätkö rekrytoijat tilanteeni samanlaisena. Itse asiassa tekisin erittäin mielelläni esimerkiksi jotain kahvila-, ravintola- tai baarityötä, koska tästä saan kokemusta, jota voin hyödyntää Melbournessa töitä hakiessani. Toisaalta en haluaisi edes hakea vakituisia työpaikkoja, sillä niissä a.) rekrytointiprosessit usein venyvät liian pitkiksi ja b.) palaan kuitenkin syksyllä Australiaan, joten en kokisi reiluksi työnantajaa kohtaan, jos ottaisin vakituisen paikan vastaan.

IMG_3798

Muutenkin työnhakeminen käy työstä ihan pelkästään seuraavista syistä:

1. Joka päivä menee aikaa, kun skannaa läpi uusia avoimia työpaikkoja eri lähteistä
2. Koska en ole ollut vähään aikaan työnhakijana, myös CV:ni kaipaa hiomista. Muutan vähän CV:tä jokaista hakemaani paikkaa varten, joka muuten sekin vie älyttömästi aikaa.
3. Monesti saa täyttää netissä olevan hakulomakkeen, johon pitää kirjata omat tiedot, aiempi koulutus ja työkokemus, miksi olisi hyvä työntekijä ja miksi hakee kyseistä paikkaa. Tämän jälkeen mukaan pitää vielä liittää varsinainen CV ja hakemus, jossa on periaatteessa ihan samat asiat, mutta koska ei halua vaikuttaa laiskalta, on nekin kirjoitettava eri sanakääntein. What is the point?!
4. Sanoinko tähän vielä sen, että sitten kun hakemuksesi katoaa jonnekin hakemusten mustaan aukkoon, etkä kuule enää yrityksestä mitään. Ehkä sitten kesäkuussa tulee joku ryhmäsähköposti ”Kiitos mielenkiinnostasi avointa paikkaa kohtaan. Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.”

Negatiivisen vuodatuksen jälkeen on aika tehdä kunnon reality check. Ulkoisessa ympäristössä on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa mitenkään. En voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, jos joku muka avoinna oleva työpaikka on jo puoliksi luvattu jollekin aiemmalle kesätyöntekijälle tai henkilökunnan jälkikasvulle. Minun en kannata uhrata energiaani sellaisten asioiden murehtimiseen, joihin en voi vaikuttaa. Päinvastoin minun tulee suunnata huomioni asioihin, joihin voin vaikuttaa. Voin luoda itselleni tilaisuuksia. Voin olla laajasti yhteydessä ystäviini, sukulaisiini ja tuttuihini ja kertoa, että etsin töitä. Voin ottaa itse yhteyttä yrityksiin ja kysellä vapaita työpaikkoja. Voin mennä myös tätä pidemmälle ja kertoa, miten voisin hyödyttää yritystä kesän aikana. Monesti yrityksissä rekrytointi on iso prosessi ja varsinkin pienemmissä yrityksissä se on suoraan pois normaalista bisneksestä. Välttämättä ei ole edes tehty muodollista päätöstä palkata ketään, mutta kun itse osaa ehdottaa itseään täyttämään jonkin yrityksen (piilo)tarpeen, saattaa onnistaa.

Positiivista on myös se, että pari satunnaista hommaa on varmistunut ja yksi haastattelu on odottamassa Suomeen paluuta. Vaikka tämä postaus oli aikamoinen vuodatus, haluan kuitenkin lopuksi toivottaa tsemppiä kaikille työnhakijoille ja toivoa, että jokaista teistä onnistaisi!

4 Comments

  • Maarit Johanna
    2 maaliskuun, 2016 at 9:32 am

    Voi miten onkaan samaistuttavaa ainakin tuskastuneisuuden puolesta! Onneksi sulla on edes ne muutamat haastikset oottelemassa Suomessa. Tajusin oikeasti vasta nyt jälkeenpäin, kun muutettiin Rovaniemelle miten kamalan pieni paikka se tämäkin on. Avoimia työpaikkoja on toki enemmän kuin Sodankylässä, mutta ei kyllä paljon. Mulla on muuten kans työnhakuun liittyvä postaus tulilla, mutten ole vielä uskaltanut sitä julkaista 😀

    Reply
    • Sandra
      2 maaliskuun, 2016 at 9:56 pm

      Jään odottamaan julkaisua! Uskon, että ei ole helppoa, kun kaikki paikat valuu etelään. Vielä kun sulla on varmaan vähän painettakin saada ehkä koulutusta vastaavampi työ tai edes vähän jotain sinne liippaavaa.. Tsemppiä, ei tässä voi oikein muuta sanoa!

      Reply
  • Helena
    3 maaliskuun, 2016 at 11:38 am

    Oih mä niin tiedän mistä puhut. Itse palasin juuri Goldielle ja aloitin työnhaun. En muistanutkaan kuinka tuskaisaa tämä on, etenkin kun tällä kertaa yritän viimeiseen asti välttää tarjoilijan hommia ja saada jotain jopa ”oikeita” töitä. Vaan en tiedä mentiinkö tässä ojasta allikkoon kun päästiin pois WH viisumin kirouksesta niin nyt ollaankin opiskelijaviisumin rajoitusten varjostamana. Tässä on työnantajalle plussaa se, että viisumi ”todistaa” että tulen olemaan maassa jopa seuraavat kolme vuotta, eli palkkaustani ei rajoitakaan enää kuuden kuukauden wh säännöt. Ongelmaksi koituu se, etten saa tehdä virallisesti minuuttiakaan yli 20tuntia viikossa, ja luennot ja muut rajoittavat käytettävyyttäni. Taidanpa sittenkin joutua kallistumaan hospitalityn puolelle, jos sieltäkään löytyy minulle sopivia tunteja. 😀

    Reply
    • Sandra
      3 maaliskuun, 2016 at 11:32 pm

      Voi ei, tsemppiä! Tuo on kyllä ärsyttävä tuo 20 tunnin sääntö ja moni täälläkin tuskastelee sen kanssa. Mulla on kanssa se ongelma, etten ole tehnyt hospitality-töitä aikaisemmin ja täällä oikeastaan kaikilta vaaditaan jotain kokemusta, että edes trialiin pääsee. Olen nyt lähetellyt Suomeen hakemuksia ko. tehtäviin, mutta vähän sama vaatimus kokemuksesta vaikuttaa siellä olevan. Vaikeeta!

      Reply

Leave a Reply