Valentine’s Day with me

Eilen tuli vietettyä ystävänpäivää, joka on vuosi vuodelta muuttumassa suomalaisesta ystävien muistamisesta amerikkalaiseksi rakkauden ja parisuhteen juhlaksi. Muistan vielä, että noin kymmenen vuotta sitten sain ystäviltä ja kavereilta kortteja ja pieniä lahjoja ystävänpäivänä, mutta nykyään tapana taitaa olla mennä kumppanin kanssa syömään ja elokuviin (tänä vuonna kaikkien huulilla on tietenkin Fifty Shades of Grey). Vai onko näin ollut aina ennenkin, mutta minä vain vanhenen, nysvään mieheni kanssa ja niin tekevät kaikki kaverinikin? Ehkä se on totuus. Halusin välillä kirjoittaa päiväkirjamaisemman postauksen yhdestä päivästä tavallisilla iPhone-kuvilla, ja sopivasti ystävänpäivän herkuttelut tarjosivat siihen sopivaa materiaalia. Toivottavasti kaikilla oli hyvä ystävänpäivä vietittepä sen kavereiden tai kumppanin kanssa tai vain omassa hyvässä seurassa.

En ole moneen viikkoon ollut viikonloppuja kotona, joten oli ihan hauska vaihteeksi herätä omasta sängystä, juoda rauhassa kahvit, päivittää blogia ja tehdä aamupalaa. Mies sai kerrankin herätä siten, että pöydässä odotti tuoretta kahvia, banaanilettuja ja hedelmiä. Unelmavaimoilu ei ole suurin bravuurini, mutta pari kertaa vuodessa on kiva olla kiltti. Normaaliaamuina olen juonut valtaosan keitetystä kahvista ja jättänyt pöydälle likaiset astiat ja leivänmurut.

Aamiaisen jälkeen mies lähti töihin ja itse jäin lepäilemään. Päivän suurin saavutus oli käydä salilla ja nukkua parin tunnin päiväunet. Kotiin tullessaan mies toi tietenkin kimpun kukkia, yhteensä 30 tulppaania. Sanon tietenkin, sillä vaikka mieheni on monessa suhteessa täysin suomalaistunut, venäläisen perimän ansiosta ei ole juhlapäivää, jolloin en saisi kukkia. Osaan sitä jo odottaa, mutta silti ”yllätys” on joka kerta yhtä kiva. Nyt oli tosin vähän haastetta saada kukat mahtumaan maljakoihin, mutta onneksi kaapista löytyi yksi ylimääräinen vesikannu, joka sai toimittaa maljakon virkaa.

Illalla meillä oli suunnitelmissa käydä viimeistä kertaa Kouvolassa ravintolassa syömässä. Olemme aikalailla jo testanneet Kouvolan ravintolatarjonnan, joka on rehellisesti sanottuna S- ja K-ketjujen ja ”etnisten” kiinalaisten ja kebab-paikkojen valtaama. Jäljellä oli vain yksi paikka, jossa halusimme vielä käydä, Ravintola KMC. Paikka ei ole sisustukseltaan tai puitteiltaan erityisen hieno tai kutsuva, eikä meillä ollut mitään erityisiä odotuksia. Olin netistä lukenut, että ravintolasta saa hyvää kasvisruokaa, joten halusin vielä testata, pitivätkö arvostelut kutinsa.

Otin Välimeren pöydän vegaanille, johon kuului alku-, pää- ja jälkiruoka ja kahvi (19 euroa). Alkuruoaksi oli pieni vihersalaatti, viininlehtikääryleitä, hummusta ja munakoisosta tehtyä muhennosta. Pääruokana riisiä, falafel-pullia ja ratatoullea. Mies otti puolestaan lihaisamman välimeren pöydän (23 euroa), johon kuului feta-saganakia, paistettua halloum-juustoa, tsatsikia, hummusta, kreikkalaista jugurttia sekä pääruoaksi vuohenjuustoranskalaisia, kreikkalaisia lihapullia, kanavarras sekä lampaan kyljyksiä. Oli sanomattakin selvää, että pääruoan jälkeen vatsa oli jo aika täysi. Sitten pöytään kannettiin seuraavat jälkiruoat:

Minulle banana split friteeratulla banaanilla, kermavaahdolla, vaniljajäätelöllä ja suklaakastikkeella. Miehelle hedelmillä täytetty crepe-lettu kermavaahdon ja suklaakastikkeen kera. Voin sanoa, että suklaakastikkeessa, kermassa tai kaloreissa ei säästelty. Näiden kanssa vielä kupillinen hyvää kahvia, niin ryömimme tyytyväisinä kotisohvalle sulattelemaan herkkuja. Ruoka oli kotiruokamaista ja maistuvaa. Erityisesti lihapullat ja lammas olivat suussa sulavan herkullisia. Kouvolassa ei ole kovin monipuolisesti tarjontaa kasvissyöjälle, joten suosittelen paikkaa erityisesti heille. Annoksia saatavana myös vegaanisena. Myöskään herkkuperse ei halua missata crepe-lettuja – oh ja oih!

Kaiken kaikkiaan illasta jäi loistava mieli. Viimeinen ravintolakerta Kouvolassa jätti kirjaimellisesti hyvän maun suuhun.