Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille sekä Suomessa että maailmalla. Omassa lapsuudessani ystävänpäivää juhlittiin oikeasti ystävien päivänä, mutta nykyään päivä on menossa enemmän ja enemmän parisuhteiden ylistykseksi. Ja eikä siinä mitään. Yleensähän oma kumppani on se paras ja läheisin ystävä. Se, joka on mukana niin arjessa kuin juhlassa, niin kotona kuin reissuillakin.
Tämä postaus on henkilökohtainen. Aiemmin olin avoimempi, mutta sitä mukaa, kun blogin lukijamäärä on kasvanut, on tullut halu pitää joitakin asioita vain itselläni. Kerrotaan nyt kuitenkin uusille lukijoille, että aikoinaan lähdin ensimmäiselle Australian vuodelle silloisen mieheni kanssa, mutta suhde kariutui tuon vuoden aikana. Etäisyys omasta tavallisesta elämästä sai pohtimaan, mitä oikeasti haluamme elämältä, ja se oli auttamattomasti eri asioita. Kun on nuoresta lähtien ollut yhdessä, kaksi persoonallisuutta on hioutunut yhteen, ja muutto ulkomaille voi ravistella vuosien aikana rakennettua tasapainoa. Etäisyys selkeyttää, kirkastaa ja yksinkertaistaa, auttaa näkemään tosiasiat kaikessa kipeydessään ja raakuudessaan. Omassa tapauksessani kävi näin, mutta voi myös olla, että asuminen ulkomailla lujittaa suhdetta entisestään.
Joka tapauksessa olen reissannut itsekseni nyt noin pari vuotta. Silmäni ovat avautuneet sille, miten vapauttavaa ja hauskaa soolomatkailu voikaan olla. Seuraa saa muista yksinäisistä, jos niin haluaa, ja toisaalta yksin matkustaessa ei tarvitse tehdä kompromisseja mistään. Voi muuttaa reissusuunnitelmia lennosta tai vaikka nukkua koko päivän hotellihuoneessa, jos siltä tuntuu. Yksinmatkailussa on mielettömän paljon hyviä puolia, ja suosittelen jokaisen ainakin kokeilemaan sitä vähintään kerran elämässä.
Ei silti käy kieltäminen, etteikö sitä kaipaisi parisuhdetta. Erityisesti nyt, kun olen asunut ensin Australiassa ja nyt Maltalla. Ulkomailla yksinäisyys voi olla aika totaalista. Ystävät ja perhe ovat tuhansien kilometrien päässä ja kaikki uudet ihmissuhteet ovat vain väliaikaisia. Kukaan ei oikeasti tunne, millainen olet ja käyt samat small talkit läpi uudelleen ja uudelleen. Tapaat aamulla uusia ihmisiä, vietätte päivän pari tai jopa viikon yhdessä ja sitten koittaa hyvästien aika. Sama pätee myös orastaviin parisuhteisiin. Tapaat mielettömän mielenkiintoisen tyypin, käytte ulkona, tutustutte ja lähennytte, mutta kaikessa on taustalla se piinaava fakta, että tämäkin suhde on tuomittu päättymään jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaa.
Mahdottomiin ihmissuhteisiin kyllästyy. Näet saman kaavan toistuvan yhä uudestaan, ja jo ennen ensitreffejä tiedät, että ei tästäkään oikeasti tule mitään. Olen jo jonkin aikaa ollut hieman kyllästynyt deittailuun ja viestittelyihin, ja ollut aika valikoiva, kenen kanssa vietän aikaa. Olen yrittänyt blokata mahdollisimman paljon ei-toivottuja viestittelijöitä. Samalla tiedän toimintani järjettömyyden. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä valikoivammaksi muutun. Samalla oikeasti hyviä, vapaita miesehdokkaita on vähemmän ja vähemmän. Tässä sitä ollaan, ystävänpäivän aamuna, keskellä kolmekymppisen elämän paradokseja.
Vastauksena otsikon kysymykseeni voin sanoa, että nyt tuntuu, että voisin olla valmis parisuhteelle. Kuitenkin nautin omasta hyvästä seurastani valtavan paljon, ja jos sopivaa ehdokasta ei tule vastaan, se ei ole maailmanloppu. Mieluummin yksin kuin ei-sopivassa suhteessa. Matkoille pääsee aina yksin, tai mukaan voi pyytää ystävän tai vaikka oman siskon. En tunne painetta, että kolmekymppisenä pitäisi olla jo vakaasti suhteessa ja perhettä perustamassa. Aivan yhtä hyvin voin reissata maailmalla, tehdä töitä, harrastaa, blogata ja kehittää itseäni niin salilla kuin koulun penkillä. Elämäni on hyvää ja täyttä, oli siinä kumppania tai ei. Mutta jos vastaan tulisi sopivan oloinen tyyppi, jonka elämän filosofia ja suunnitelmat natsaisivat yhteen, voisin olla valmis ;).
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille !
24 Comments
Miija
14 helmikuun, 2018 at 8:47 amHyvin samat fiilikset! Välillä kyllä iskee pelko, että mitä jos en löydäkään ketään, mutta en jaksa myöskään väkisin alkaa etsimään parisuhdetta. 😊 Ja oon kyllä varsin tyytyväinen elämääni näinkin!
Sandra
15 helmikuun, 2018 at 4:20 amNiinpä! Hyvät meille! Uskon, että ei se ainakaan väkisin tule kohdalle. Tärkeintä on, että oma elämä on muuten hyvä ja kokonainen ja jos joku siihen löytyy, niin se on sitten vain ekstraa päälle 🙂
Sunna
14 helmikuun, 2018 at 2:53 pmKiitos avoimesta ja kauniista postauksesta! Ihanaa kuulla, että olet tyytyväinen, oli sitä kumppania tai ei. Olen sinua nuorempi, mutta olen silti miettinyt samoja juttuja, ja hyväksynyt nyt sen, ettei minun kannata edes yrittää tunkea vakavaa parisuhdetta tällaiseen tempoilevaan elämään. Aiemmin yritin monta, monta kertaa, mutta homma kosahti aina – minun takiani. Nykyään otan deittailun kevyemmin ja kuuntelen itseäni ja tarpeitani. Ehkä joskus haluankin asettua aloilleni, mutta sitä on turhaa pakottaa niin pitkään kuin ei siltä tunnu 🙂
Sandra
16 helmikuun, 2018 at 5:48 amKiitos kannustavasta kommentista! Mahtava kuulla, että olet itsekin löytänyt rauhan ja tasapainon kumppanin löytämisen ja oman elämäntyylin välille. On todellakin vaikeaa sovittaa yhteen parisuhdetta ja omaa tempoilevaa elämää, kun saatan muuttaa mieltäni hetkessä ja lähteä vaikka asumaan uuteen maahan :D. Paljon tsemppiä sinulle! 🙂
Saija
14 helmikuun, 2018 at 9:49 pmHei, sähän kirjotat täysin samoja ajatuksia mitä itse olen miettinyt tässä viime vuosina! Aiemmin luulin aina että voin olla onnellinen vain jos elämässäni on ihminen joka rakastaa mutta kohta neljä vuotta sinkkuilleena todennut, että elämäni ei ole koskaan ollut yhtä mukavaa ja vapaata kuin nyt! 😁 odottelen juuri jatkolentoa wellingtoniin Sydneyn lentokentällä, pää täynnä intoa ja seikkailumieltä ja sydän avoinna uusille kokemuksille ja ihmisille! Olen valmis kaikkeen mitä elämä antaa! Kiitos ihanasta blogista, alunperin juuri sinun blogisi ansiosta innostuin ja ennenkaikkea uskaltauduin matkustamaan, olet ollut yksi vaikuttaja mun elämääni 😊 ihanaa ystävänpäivää ❤
Sandra
16 helmikuun, 2018 at 5:53 amAivan mahtavaa kuulla! Sinkkuus voi olla yllättävän vapauttavaa. Aiemmin olin oikeastaan aina jonkinlaisessa parisuhteessa ja pidin sitä ultimaattisena tavoitteena elämässä. Mutta aika mukavaa voi olla näinkin – ainakin elämään on mahtunut enemmän seikkailuja!
Sinulla on upea asenne! Samanlainen, mitä olen itsekin yrittänyt rakentaa tässä vuosien aikana. Itseään kuunnellen eteenpäin, avoinna uusille mahdollisuuksille ja seikkailuille. Olen todella sanaton kauniista sanoistasi, tässä niitä kyyneleet silmissä luen. Olen todella otettu, jos olen pystynyt jotenkin vaikuttamaan elämääsi ja aivan samoin tämä sinun kommenttisi tuo omaan päivääni valtavasti iloa ja antaa intoa jatkaa edelleen blogiharrastuksen parissa. Kiitos Saija <3
Venla / Breezes from my Atlas
18 helmikuun, 2018 at 10:14 amPuhuttiin juuri tästä aiheesta matkakaverin kanssa viime viikolla Kuubassa. Poikaystävän kanssa tulee matkustettua, mutta hän ei ole yhtä innokas reissaaja kuin mitä itse oon, joten reissuja tulee tehtyä myös kaverin ja siskon kanssa. Vaihdossa ollessa tuli matkustettua pariin kertaan muiden vaihtareiden kanssa, jolloin totesin, että ennemmin matkustan yksin kuin hankalassa seurassa, joka joko ankeuttaa koko reissuporukkaa tai haluaa itsepäisesti tehdä aivan eri asioita kuin itse, eikä oo valmis joustamaan. Muutenkin oon huomannut ruenneeni karsastamaan negisteleviä ihmisiä, sillä en jaksa varsinkaan matkustaessa kuunnella jatkuvaa valitusta aiheista, joille ei voi mitään.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:05 amJuu, olet niiiiin oikeassa! Mikään ei latista omaa fiilistä paremmin kuin jatkuva valitus ja negistely. Esimerkiksi jos koko ajan keskitytään vikoihin ravintoloissa ja majoituksessa, niin se syö ilon koko matkalta. Loppujen lopuksi siinä pitää olla tosi tarkkana, kenen kanssa viihtyy reissussa. Esimerkiksi hyvä kaveri, jonka kanssa tulee mahtavasti toimeen Suomessa, voi olla ihan mahdoton reissukaveri, ja sama voi päteä omaan kumppaniinkin. Soolomatkailussa on ainakin varmaa, ettei matkakumppanin kanssa tule riitaa 😀
Kati Suomalainen im Allgäu
18 helmikuun, 2018 at 11:53 amSandra sulla on vielä aikaa olla vapaa ja sinkku, nauti siitä. Itse olin sellaiset 10 vuotta sinkkuna olin ajatellut että näin se asia vain on. Mutta sitten tulin tänne pikkukylään ja se rakkaus vain löytyi täältä mistä sitä vähiten osasin odottaa. <3 Kaikkea hyvää sinulle.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:06 amVoi kiitos! Onhan tässä aikaa, eikä ole mitään tarvetta löytää ketään. Ja se rakkaus voi tosiaan löytyä hyvinkin yllättävästä paikasta, kun se on tullakseen :). Ihana tarina sinulla ja kaikkea hyvää myös sinne <3
Anna | Muuttolintu.com
19 helmikuun, 2018 at 3:25 amOikea asenne Sandra! Komppaan edellistä, ota nyt vaan kaikki irti vapaudesta ja sinkkuudesta! Parisuhde tulee jos on tullakseen, ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Parisuhteessa ja sinkkuudessa on molemmissa ne hyvät ja huonot puolensa. Mitä enemmän vanhenen, sitä enemmän ajattelen, miten nuori oikeastaan oonkaan… Onko se jotain vanhuuden tuomaa itsepetosta, en tiedä 🙂 En siis kauheasti koe kolmenkympin kriisiä, kolmikymppisellä on oikeesti vielä koko elämä edessä.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:08 amNiinpä! Välillä tulee melkein paineita, että pitäisi ottaa täysillä irti kaikki tästä ajasta, mutta oon toisaalta niin huono deittailemaan ja tinderöimään haha :D. Musta tuntuu fyysisesti ihan samalta kuin 20-vuotiaana, mutta toki perspektiivi on vähän muuttunut. Oikeastihan meillä on Anna koko elämä edessä, eikä pitäisi antaa ympäristön asettamien milestonien häiritä ja ahdistaa.
Emma
20 helmikuun, 2018 at 6:43 amHienosti kirjoitettu! Sinunlaisellesi upealle reissunaiselle löytyy vielä varmasti upea reissukumppani! Mutta reissaamisenkin suhteen parisuhteita on erilaisia eikä kaikkien intressien yhteen sopimista voi vaatia (vaikka haluaisikin) – meillä esimerkiksi parisuhde kukoistaa muuten, mutta miestä ei kiinnosta yhtä ulkomaanmatkaa vuodessa enempi reissaaminen, pitkistä reissuista nyt puhumattakaan! Reissaan siis paljon yksin ja kotiin on aina kiva palata 😊
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:11 amIhan mahtavaa, että teillä on löytynyt tuollainen tasapainoinen lähestyminen tuohon! Liian monella on sitten se asenne, että ”en voi matkustaa, kun tuota Mikaa ei saa mukaan mihinkään”. Tai sitten Mika joutuu lähtemään pitkin hampain rinkka selässä jonnekin, vaikka olisi mieluummin kotona. :). Nostan hattua, ja ehkä tuostakin voi tulla ihmettelyjä muilta, mutta niistä ei kannata välittää.
Voi kiitos kauniista sanoistasi 🙂
Jenna / Huge passion for life
20 helmikuun, 2018 at 6:51 pmSulla on kyllä kiva tyyli kirjoittaa. 🙂 Tuo kommenttisi, että olet mielummin yksin kuin ei-sopivassa suhteessa. Se on just näin! Ja kolmekymppisenä voi olla tietoisempi elämänvalinnoista, mutta mikään ei ole vielä myöhäistä. Elämä kantaa aina ja tuo eteen yllättäviäkin asioita.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:12 amKiitos :). Yksin on niin paljon parempaa kuin väen väkisin olla epätyydyttävässä suhteessa. Ihan erilailla tässä iässä suhtautuu elämän valintoihin ja tekee tietoisemmin päätöksiä. Joskus se kumppani voi löytyä yllättävästäkin paikasta, kuten ylläolevassa kommentissa 🙂
Rosita - Matkaopas Vapauteen
24 helmikuun, 2018 at 11:44 amKummassakin on niin omat hyvät puolensa siinä yksin elämisessä ja reissailemisessa ja sitten toisaalta kumppanin kanssa reissuarjen jakamisessa. Uskon kyllä että jos reissuromanssi syttyy oikean ihmisen kanssa niin kyllähän se siitä myös jatkuu. Pidemmän tai lyhyemmän aikaa. Toivon ette ainakaan ala suhtautua niin että kaikki reissudeittailut päättyy nopeesti. Kun homma natsaa niin sitten sitä jatkoa varmasti seuraa, mutta toisaalta reissussa tulee niitä ohikiitäviäkin ihmiskohtaamisia, sekin on tosiasia. En tiedä ite olin vuosikausia sinkkuna ja nautin siitä, mutta tiesin että iloitsen myös siitä, kun jotain pysyvmpää löytyy. Tärkeintä on mielestäni nauttia aina siitä mitä kulloinkin on tietäen, että jotain uutta ja jännää voi olla taas nurkan takana 🙂
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:22 amHaha, viimeaikoina on syttynyt niitä reissuromansseja, mutta jatkuvuus on ollut vähän niin ja näin ;). Kaipa sitä täytyy odotella sellaista, joka jäisi pidemmäksikin aikaa. Tuntuu, että reissatessa ihmissuhteissakin kokee vahvasti sen ohikiitävyyden, joten ne suhteet syvenee paljon nopeammin kuin Suomessa jos olisi paikoillaan. Mutta on sekin taas omalla tavallaan raastavaa jatkaa matkaa ja sanoa hyvästit ihmiselle, josta on lyhyessä hetkessä tullut todella läheinen.
Itse olen ollut parisuhteessa oikeastaan koko ajan 19-vuotiaasta lähtien, joten nyt tykkään tästäkin vaiheesta todella paljon. Sitten taas parisuhteessa kaipaa sinkkuuden vapautta, joten puolensa kullakin 🙂
Travelloverin Annika
24 helmikuun, 2018 at 5:11 pmLiian paljon määritämme itseämme sen mukaan, ollako suhdetta vai eikö. Yksin ollessa kasvaa, muuttuu myös vahvaksi, ja se ei välttämättä ole parasta valuuttaa parisuhdemarkkinoilla, mutta se on parasta mahdollista meille naisille itsellemme. Anna vain tilaisuus elämälle. Se näyttää suunnan. Ehkä tuo mukanaan kumppaninkin. Kolmekymppinen on kuitenkin vielä hurmaavan nuori.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:24 amVoi sulla oli aivan mahtava kommentti! Liian paljon ympäristössä pidetään parisuhdetta normina, johon automaattisesti kaikki haluavat pyrkiä. Näin ei välttämättä ole. Yksin ollessa on helpompi kuunnella omaa itseään ja antaa intuition johtaa oikeaan suuntaan. Ehkä se tuo mukanaan kumppanin, ehkä jotain muuta hyvää. Annetaan ajan näyttää 🙂
Outi / Maa Quzuu
24 helmikuun, 2018 at 8:33 pmKivaa pohdintaa ja erinomaista on se, että osaa tunnistaa itsessään niitä asoita, mihin on valmis missäkin elämän vaiheessa. Se, että näitä asioita jäsentelee itselleen, avaa monesti ovia oikeisiin suuntiin elämässä. Tärkeintä on kuitenkin olla rehellinen ja avoin itsellensä, ja sitä myöden antaa elämän hoitaa loput. Go with the flow 🙂
Sandra
26 helmikuun, 2018 at 10:21 pmViisaita sanoja. Eteenpäin kannattaa mennä avoimin mielin ja ottaa vastaa asiat, joita elämä tuo kohdalle. Arvostaa jokaista hetkeä, koska sitten taas parisuhteessa voi kaivata sinkkuuden vapautta.
Anna-Katri / Adalmina's Adventures
25 helmikuun, 2018 at 8:15 amNämä ovat varmasti näitä kysymyksiä ja ajatuksia, joita me jokainen soolomatkailija välillä joudumme pohtimaan. Varsinkin menevä elämäntyyli, ulkomaille muutto ym. voivat tosiaan olla rajoitteita, mutta toisaalta tärkeää onkin löytää kumppani joka samaistuu ja hyväksyy tällaisen elämäntavan. Parhaassa tapauksessa ne seikkailut voikin sitten jakaa jonkun saman henkisen reissaajan kanssa. Ja olen niin samaa mieltä siitä, että yksin reissuun lähteminen on todella voimaannuttavaa – siinä oppii samalla paljon niin itsestään kuin muistakin. 🙂
Sandra
26 helmikuun, 2018 at 10:20 pmKiitos kommentista. Menevä elämäntyyli on ollut vähän vaikea sovittaa yhteen muiden kanssa. Olen hieman ailahtelevainen luonne ja muutan suunnitelmiani noin kolme kertaa päivässä, joten monella on vaikea pysyä vauhdissa mukana. Mutta ehkä joku päivä löytyy sellainen, joka osaa jakaa samanlaisen elämänasenteen. 🙂