Berliinin reissuni vaikuttavin ja odotetuin nähtävyys oli tietenkin päästä käymään Berliinin muurilla. Vuodesta 1961 vuoteen 1989 vaikuttanut Berliinin muuri erotti aikanaan itä- ja länsi-Berliinin toisistaan. Muurin tarkoituksena oli estää itäberliiniläisten pääsy lännen puolelle, kun itäsaksalaiset ja -berliiniläiset loikkasivat länteen parempien palkkojen ja elämän vuoksi. Idän puolella muuria kutsuttiin propagandanomaisesti antifasistiseksi suojamuuriksi, mutta yhtä kaikki, se rajoitti merkittävästi ihmisten vapautta.
Nyt paikalla on taidetta, joka korostaa yhdessä rapistuneen muurin kanssa vapauden ja rauhan merkitystä ja muistaa uhreja ja ihmiskohtaloita, joita Euroopan ja kansojen jakaminen on synnyttänyt.
Ja ennen kaikkea muuri muistuttaa meitä arvostamaan sitä, miltä vapaus tuntuu.

Kuuluisin taideteos, joka kuvaa sosialistijohtajien fraternaalista suudelmaa, jonka tarkoituksena oli toimia propagandana ja osoittaa, että sosialistisia valtioita ja kansoja yhdistää erityinen yhteys. Totuus oli usein aivan toinen. Tekstissä lukee saksaksi ja venäjäksi jotakuinkin: ”Jumalani, auta minua selviämään tästä kuolettavasta rakkaudesta”.
Berliinin muuri symboloi osuvasti Euroopan kahtiajakoa, josta ei nopeasti ajatellen ole kovinkaan pitkä aika. Samalla sen murtuminen sysäsi entisestään liikkeelle sosialismin jo alkaneen murentumisen. Itse olin taaperoikäinen, kun Berliinin muuri murtui, mutta jo pienenä lapsena ymmärsin tapahtuman suuren merkityksen. Erityisesti ihmiselle, joka arvostaa vapautta ja nimenomaan liikkumisen vapautta, käynti muurilla oli pysähdyttävä. Minä, joka rakastan matkustamista ja olen muuttanut ulkomaille työn perässä, voisin olla syntynyt eri paikkaan ja eri aikana. Minä voisin olla muurien ympäröimä, rajoitteiden kahlitsema. Valitettavasti tämä on edelleen arkipäivää joillekin.
Valitettavasti tämä on edelleen todellisuutta monille ihmisille. Edelleen kansojen välillä riittää murrettavia muureja – jotkut niistä fyysisiä ja näkyviä ja osa näkymättömiä ja silti yhtä rajoittavia.
Paikka: East Side Gallery, Berliini
8 Comments
Jenni / Unelmatrippi
18 helmikuun, 2018 at 11:24 amEast Side Gallery on tosi vaikuttava paikka ja maalaukset hienoja. Berliinissä historia on harvinaisen tuntuvasti läsnä siellä sun täällä. Se tekee kaupungista kiehtovan, vaikka toki se on samalla jotenkin karmivaa. Toinen suoraan muuriin liittyvä suositeltava vierailukohde on muuten Berliinin muurin muistomerkki Bernauer Strassella.
Sandra
25 helmikuun, 2018 at 3:55 pmKiitos vinkistä, täytyy käydä tuolla seuraavalla kerralla. Nyt tuntuu, että jäi vielä paljon nähtävää seuraavaksi kerraksi, ei vain millään riittänyt kolme päivää kaupungissa. Berliinissä löytyy historiaa niin 1700-luvusta viime vuosikymmeniin asti..
Stacy Siivonen
19 helmikuun, 2018 at 6:49 amMuistan muurin murtumisen, opiskelin juuri sitä ennen sosialismia ja eräs opiskelijoista kysyi, tulisiko muuri murtumaan ja opettaja sanoi, ettei se tule koskaan murtumaan. Ymmärrettävästä syystä nimenomaisesti rajoitteet matkustamiselle ja kansainvälisyydelle olivat minusta väärin ja raskaita. On järkyttävää, että nykyaikana näitä muureja rakennellaan koko ajan lisää ja niille kuolee ihmisiä ikään kuin tästä ei oltaisi mitään opittu. Suomikin järjestää kuolemanlentoja Irakiin.
Monet niistä, jotka olivat sitä muuria murtamassa eivät halunneet eroon sosialismista ja sen tuomasta vakaudesta. DDR:lle koitti lama, joka jatkuu yhä. Fašismin vastainen muuri kyllä oli, nyt on itäinen Saksa täynnä fašisteja. Muistan arvelleeni, ettei kulu kymmentä vuotta, kun Saksa marssii taas. Siinä olin väärässä, mutta silti Euroopassa velloo nyt radikaali oikeisto.
Sosialistinen blokki ei ollut vapaa ja ihmisiä tarkkailtiin, mutta nyt mahdollisuudet ihmisten tarkkailuun ovat paljon suuremmat. Valtiollisten toimijoiden sijasta tarkkailijoina ovat kaupalliset toimijat.
Sosialistina näen, että paljon hyvää menetettiin derkkulan tuhouduttua, enkä ole ainoa käsitykseni kanssa. Minä olin hyvä oppilas koulussa, mutta astuminen laissez-faire maailmaan teki sen, että jouduin ns. työelämässä luuttuamaan lattioita sairaana. Selkeästi rajoittamaton kapitalismi on osoittanut, että sosialistit olivat oikeassa koko ajan. Samalla ne, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista ovat aina historian väärällä puolella.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:30 amSosialistisissa yhteiskunnissa oli varmasti sekä hyvää että huonoa, ja myös hyviä asioita menetettiin niiden mukana. Silti ihmisten vapauden rajoittaminen ei ole koskaan oikein, siitä olemme yhtä mieltä. Muistan kuitenkin elävästi, kun kävin keskustelua Neuvostoliitossa nuoruutensa asuneiden kanssa, ja he muistelivat montaa sosialismin asiaa hyvällä. Tiettyä valtion tuomaa varmuutta, hyviä palveluita yms, kun taas nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa pitää ennen kaikkea luottaa itseensä ja kilpailla jokaisesta asiasta. He kaipasivat sitä, että ei tarvitse niin huolehtia monesta asiasta, mikä vapautti omaa kapasiteettia nauttimaan oleellisista asioista.
Virpi/Hätälasku matkablogi
24 helmikuun, 2018 at 7:48 amOlen käynyt Berliinissä 90-luvun alkupuolella jolloin nuo tapahtumat muurin murtumisesta ym. olivat vielä jokseenkin tuoreessa muistissa kaikilla. Muurin luona muistan seisoneeni ja miettineeni sitä mitä kaikkea sen olemassaolo on merkinnyt sen ajan saksalaisille. Kyllä sitä vapauttaan osaa arvostaa tälläisten ajatusten äärellä.
Sandra
1 maaliskuun, 2018 at 6:26 amOlisipa ollut mielenkiintoista olla tuolloin Saksassa, ihmisten mielentilan ja eron idän ja lännen välillä aisti varmasti todella selkeästi. Vapaus on mielettömän arvokasta, enkä voisi kuvitella elämää ilman ihmisoikeuksiin erottamattomasti kuuluvia vapauksia.
Martta / Martan Matkassa
24 helmikuun, 2018 at 8:27 pmTuolla haluaisin ehdottomasti käydä! Muistan muurin murtumisen hyvin ja luin aikanaan romaanin, joka kertoi elämästä muurin toisella puolella, se antoi nuorelle paljon ihmettelemistä! Upeita teoksia!
Sandra
26 helmikuun, 2018 at 10:22 pmOlisi mielenkiintoista lukea vastaava kirja. Muistatko yhtään teoksen nimeä? 🙂