Sain idean tähän postaukseen eräältä lukijalta, joka kysyi, olenko saanut ystäviä Maltalta ja koenko ajoittaisia yksinäisyyden tunteita. Mielestäni tämä kysymys oli niin hyvä, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Ystävät ovat elämän suola, mutta liikkuvainen elämä voi asettaa aikamoisia haasteita sekä syntyville että vanhoille kotimaahan jääneille ystävyyssuhteille. Olen nyt asunut kolmisen vuotta ulkomailla, reppureissannut, elänyt tien päällä, asettunut hetkeksi ja taas kiskaissut juuret irti ja lähtenyt jälleen eteenpäin. Elämääni on ohjannut ihmissuhteiden sijasta polttava halu nähdä maailmaa, kokea uusia asioita ja elää erilaista arkea. Kaiken silmiä avaavan ja maailmoja muuttavan pyörityksen keskellä olen aika ajoin katsonut silmästä silmään toisenlaista totuutta: olen ollut yksinäinen ja välillä hyvin käsinkosketeltavan yksin.
Ensimmäisen vuoden aikana Australiassa yksinäisyys oli kaikista selkeintä, vaikken koskaan ollut viettänyt niin paljon aikaa ihmisten keskellä. Elin hosteilleissa, farmilla ja reissaten paikkakunnalta toiselle. Jaoin jatkuvasti tilan muiden ihmisten kanssa. Pahimmillaan joka päivä kohtasin uudet ihmiset, joiden kanssa kävin läpi samat tutustumisrituaalit ja small talkit. Tiesin, että heidän kasvonsa eivät jäisi mieleen eivätkä heidän nimensä iskostuisi muistin uumeniin. Parhaimmillaankin he hautautuisivat jonnekin Facebookin ystävämereen, josta aikaa myöten siivoaisin heidät pois. Samanaikaisesti yritin itsekin selvitä omien ajatusten ja omassa elämässä tapahtuneiden muutosten kanssa. Olin sosiaalisempi kuin koskaan ja jatkuvasti ihmisten ympäröimä, mutta harva tavoitti naurun ja vitsien takaa sitä todellista minua. Ja se minä oli kieltämättä ajoittain hyvin yksinäinen. En kokenut, että olisin voinut jakaa tuntemuksiani edes kotiin jääneiden ystävien kanssa, sillä mitäpä he olisivat pystyneet maailman toiselta puolen auttamaan.
Toisena Australia-vuonna asetuin enemmän aloilleni, kävin pidempään samassa työpaikassa ja asuin samassa asunnossa. Työkavereista tuli oikeasti kavereita, joita näin vapaa-ajalla. Kämppikset olivat kuin sijaisperhe, jonka kanssa jaettiin ilot ja surut. Paikallisiin australialaisiin tutustuminen ei käynyt käden käänteessä, sillä elämänpiirit eivät kohdanneet kovin helposti. Onnistuin kuitenkin tutustumaan lähemmin muutamaan pintapuolista tuttavuutta syvemmin. Paikallisiin tutustumisen myötä avautuu aivan uudenlainen maailma ja perspektiivi asumiseen maassa, joten siihen kannattaa haasteista huolimatta pyrkiä.
Koen, että nyt Maltalla uusiin ihmisiin tutustuminen on helpompaa kuin Australiassa. Maltalle muuttaa paljon ihmisiä töiden perässä; Australiaan lähdetään tässä iässä ennen kaikkea tutustumaan valtavaan mantereeseen, vaikka töitäkin tehdään siinä reissaamisen ohella. Maltalla ulkomaalaiset elävät varsin vakiintunutta elämää ja he asuvat käytännössä muutaman toisiinsa kasvaneen kaupungin alueella. Australia-elämään working holiday -viisumilla puolestaan kuuluu siirtyä kaupungista toiseen, ja harva on puolta vuotta pidempään samassa kaupungissa. Ja kaupunkien välillä on usein tuhansien kilometrien välimatka, mitä on vaikea täältä Euroopasta käsin uskoa. Sanoisin, että Maltalla en tunne enää yksinäisyyttä, sillä minulla on onneksi arjessa läheisiä ystäviä. He ovat nimenomaan sellaisia, joille voin avoimesti kertoa kaikista ajatuksistani ja joiden kanssa voin olla oma itseni.
En ole itse edes nähnyt kovinkaan paljon vaivaa ihmisiin tutustumiseen, mutta jo pelkästään töiden kautta olen saanut uusia ystäviä. Vaikka olen ulospäin hyvinkin sosiaalinen, äänekäs ja vitsaileva, pohjimmiltani en kaipaa elämääni paljon ihmisiä. Minulla on aina ollut kohtuullisen vähän läheisiä ystäviä, ja olen ollut tyytyväinen juuri näin. Vietän mielelläni paljon aikaa yksin tehden omia juttuja ja suunnitellen omia projekteja. Luen, käyn salilla, teen ruokaa, touhuilen juttuja kotona, eikä mieleen tulisi ensimmäisenä lähteä jonnekin bileisiin, joka olisi täynnä tuntemattomia ihmisiä. Minulla on kestänyt lähes kolmekymmentä vuotta myöntää, että vaikka en ole ujo, olen silti hieman introverttinen.
Maltalla paikallisiin on ja ei ole helppo tutustua. Mielestäni maltalaiset nuoret ovat hyvin avoimia tutustumaan muualta muuttaneisiin. Usein kuitenkin ulkomaalaiset ja paikalliset ovat hieman erilaisissa työpaikoissa ja asuvat eri puolilla saarta, joten elinpiirit eivät automaattisesti kohtaa. Tinder on kuitenkin laulanut jonkin verran, ja useampi työpaikkani tytöistä seurustelee maltalaisen pojan kanssa. Tätä kautta olen itsekin tutustunut jonkin verran aitoihin maltalaisiin.
Entä sitten ystävyyssuhteet Suomessa? Läheisempien ystävien kanssa en usko, että vuosienkaan ulkomailla asuminen katkaisee ystävyyttä. Vuosien aikana on ehtinyt kerääntyä niin paljon yhteistä historiaa, että aina löytyy kosketuspinta, josta jatkaa juttua. Hieman etäisempien tai tuoreempien kaverisuhteiden laita voi kuitenkin olla toisin. Välillä tuntuu, että joidenkin kanssa maailmat ovat etääntyneet sen verran, että vanha tuttu tuntuukin vieraalta. Siinä kun itse kertoo kokemuksista ulkomailla, toisen elämän ajankohtaisin asia voi olla keittiöremontin uusimmat vaiheet tai rintaruokinnan salat. Kumpikin on innostunut ehkä omasta asiastaan, mutta toisen voi olla vaikea samaistua toisen arkipäivään ja tuntemuksiin. Osa ystävyyssuhteista hiipuu ulkomaille muuttamisen myötä, mutta uskon, että ne kaikista tärkeimmät ja aidoimmat säilyvät.
Eniten harmittaa kuitenkin ulkomailla solmitut läheiset ystävyyssuhteet, jotka aikaa myöten hiipuvat etäisyyden myötä. Kun jaat jonkin suuren kokemuksen toisen ihmisen kanssa, tuo elämys sitoo teidät voimakkaasti yhteen tuossa ajassa ja paikassa. Voit kokea valtavaa hengenheimolaisuutta ja sielun sisaruutta kyseisen ihmisen kanssa, ja jopa vannoa ikuista ystävyyttä. Voit jakaa toiselle itsestäsi lähes kaiken ja antaa ystävyyden tiivistyä nopeasti. Kun molemmat tai toinen kuitenkin jatkaa matkaa suuntaansa, ystävyys helposti kuihtuu satunnaisiksi päivitysten tykkäämisiksi ja aikaa myöten kituu pois. Tämä on surullista, ja pätee ystävyyssuhteiden ohella yhtä lailla orastaviin parisuhteisiin, joita syntyy matkaillessa.
Tällä hetkellä uskon kuitenkin, että elämässäni on sellaisia ystäviä, joihin tulen pitämään yhteyttä, vaikka matka joskus jatkuisikin muualle. Olen äärimmäisen kiitollinen, että ensimmäisen Australia-vuoden kaltaiset yksinäisyyden tunteet ovat poissa ja että olen saanut matkailun myötä elämääni lisää uskomattoman hienoja ihmisiä.
Miten teillä muilla ystävyyssuhteet ovat säilyneet matkailun ja ulkomailla asumisen myötä?
14 Comments
Liisa
21 toukokuun, 2018 at 7:58 amMielenkiintoinen postaus ja aihe! Itse asun tällä hetkellä työkuvioiden vuoksi sekä Lontoossa että Amsterdamissa. Vaikka Amsterdam on tosi kaunis ja kiva kaupunki, tykkään Lontoosta tuhat kertaa enemmän. Olen miettinyt kuinka paljon tähän vaikuttaa se, että Lontoo on mielestäni yksi koko maailman ihanimmista paikoista ja kuinka paljon taas se, että minulla on siellä omat paikat, piirit ja ystävät, kun taas Amsterdamista en oikeasti tunne juuri ketään, vaikka käynkin satunnaisesti istumassa iltaa uusien tuttujen kanssa.
Toisaalta uskon, että Dameissakin olisi mahdollista saada ystäviä, kunhan siihen jaksaisi panostaa. Itselleni Lontoosta on nykyisen järjestelyn aikana muodostunut se sosiaalinen kaupunki, jossa tapaan kavereita, käyn ulkona, teattereissa, järjestän tapahtumia jne, kun Hollannissa taas keskityn väitöskirjan, poikaystäväni ja satunnaisen nähtäävyksien kiertelyn lisäksi lähinnä liikunnan harrastamiseen ja ”hiljentymiseen”. Saatan esimerkiksin käydä kaksi kertaa päivässä ohjatulla liikuntatunnilla, mihin aika ei todellakaan riittäisi Lontoossa koska muuta tekemistä on niin paljon. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tällainen järjestely toimii ihan hyvin, enkä siis viitsi Amsterdamissa olla erityisen aktiivinen sosiaalisella saralla. (En toisaalta muista Lontoossakaan koskaan ”hakemalla hakeneeni” ystäviä, vaan he ovat tulleet mukaan kuvioihin lähes huomaamatta opintojen, duunin ja harrastusten kautta.)
Sandra
21 toukokuun, 2018 at 5:28 pmSä olit ilmeisesti aika pitkään opiskellut Lontoossa? Sitä kautta on varmasti tullutkin monia ystäviä :). Tuo järjestely tuntuu ihan hyvältä, jos osaa asennoitua siihen, että elämä rytmittyy sosiaalisesti vilkkaampien ja rauhallisempien aikojen mukaan. Ja ainakin kunto kasvaa, kun tulee ravattua ryhmäliikuntatunnella 😀
Liisa
22 toukokuun, 2018 at 1:29 pmJoo: tein ensin kaksi vuotta maisteria ja nyt jo 2,5 vuotta väikkäriä, ja olin lisäksi välissä pari vuotta paikallisessa duunissa, joten on tietysti ollut tosi helppoa tutustua (vieläpä samoista asioista kiinnostuneisiin) ihmisiin. Dameissa ollessani taas työskentelen kotoa käsin ja läppärin takaa, mikä ei ehkä ole se ideaalia paikka ja tilanne uusien ystävyyssuhteiden luomiseen 😀 Kunnon kasvaminen on tosiaan yksi parhaita puolia tässä järjestelyssä, hahah!
Sandra
26 toukokuun, 2018 at 9:24 amHaha, uskon! Oot kyl niin ahkera 🙂
MatkaMartta
21 toukokuun, 2018 at 5:48 pmHyvä aihe – aina hyvä ja aina se puhuttaa ainakin ulkosuomalaisia. Minulla on nelisen vuotta takana Turkissa kahdella eri paikkakunnalla. Aika ajoin olen ollut yksinäinen ja aika paljonkin olen myös ollut yksin olematta yksinäinen. Elämä on muotoutunut aika hyvin uomiinsa täällä, mutta joskus kyllä kaipaan sitä että olisi enemmän niitä, joita pyytää jonnekin mukaan. Yhdessä olisi kivempi reissata jne. Mutta toisaalta sitten on muutama suomalainen ja paikallinen, joista on tullut läheisiä ja rakkaita. Suomeen jääneistä ystävistä osa on säilynyt edelleen tärkeinä ja läheisinä, osan kanssa ystävyys on muuttunut etäisemmäksi, osan läheisemmäksi ja muutaman kanssa yhteydenpito on jäänyt lähes kokonaan pois. Suomessa käydessä maan suuruuden huomaa, kun kaikki nähdäkseen pitäisi ravata pitkää maata pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Onneksi sentään muutamia sellaisia löytyy, jotka ovat valmiita itsekin tulemaan tapaamaan minua.
Sandra
26 toukokuun, 2018 at 9:23 amKiitos hyvästä kommentista. Aika mielenkiintoista, että osa ystävyyksistä Suomessa on tullut jopa läheisemmiksi. Moni ulkosuomalainen puhuu tuota samaa, että itse kun tulee käymään Suomessa omalla lomallaan, saa olla pää kolmantena jalkana juoksemassa ympäri Suomea tapaamassa sukulaisia ja ystäviä. Ei puhettakaan, että muut tulisivat sua katsomaan, vaikka olet matkannut tuhansia kilometrejä Suomeen :D. Hyvä, että edes muutamat ovat valmiita tulemaan sua tapaamaan 🙂
Janni / Lentopelko
27 toukokuun, 2018 at 5:42 amTosi mielenkiintoinen aihe postaukselle. Itselleni ei ole vielä ollut ajankohtaista olla ulkomailla niin pitkään, että siellä ehtisi kovasti ystävyyssuhteita muodostamaan, mutta välillä tuntuu että jopa Suomen, Australiaan verrattuna pikkumaassa, välimatka voi haitata ystävyyttä. Tai ehkä se on vaan omaa saamattomuutta… 😊
Sandra
3 kesäkuun, 2018 at 7:02 amKyllä ehdottomasti! Suomessa esimerkiksi 200 km tuntui niin suurelta matkalta, ettei sen takia viitsinyt vaikka vain viikonlopuksi lähteä kavereita tapaamaan.
Anmarien
27 toukokuun, 2018 at 12:14 pmIhanan rehellinen ja ajatuksia herättävä postaus. Itseltäni on molemmilta hieman pidemmiltä ulkomaanreissuilta, joissa olen tehnyt töitä paikassa, jäänyt pysyviä ystävyyssuhteita. Luulen, että osittain kyse on myös siitä, että kun molemmat on heitetty uuteen paikkaan selviämään uusien työtehtävien kanssa tulee tutustuttua nopeasti ja erityisesti jos asuu vielä samassa huoneessa tai asunnossa tulee vietettyä aikaa yhdessä todella paljon ja tutustuttua aivan eri tasolla kuin normi arjessa. Olen itse muuttamassa Brightoniin tekemään opintoja ja vähän jännittää miten siellä tutustuu ihmisiin ilman tuota työkontekstia, mutta yritän olla miettimättä asiaa liikaa. Samalla miettii toki mitä tapahtuu ystävyyssuhteille täällä Suomessa. Toisaalta ehkä taas uskon, että ne kenen kanssa muutenkin näkisi ja olisi läheinen tulevat varmaan käymään ja pitävät yhteyttä.
Sandra
3 kesäkuun, 2018 at 7:06 amMutta todennäköisesti sitten opiskelujen kautta tutustut uusiin ihmisiin, vai onko kyseessä etänä tehtävät opinnot? Se on totta, että kun kahdella ihmisellä on yhtäkkiä samanlainen elämäntilanne, ystävyyssuhde muodostuu varsin nopeasti ja toisesta tulee tosi läheinen. Mutta varjopuolena voi olla, että kun toisen tai molempien elämäntilanne muuttuu, saattaa ystävyys haihtua aika äkkiä.
Emma
28 toukokuun, 2018 at 9:51 amMielenkiintoista pohdintaa! Itse olen viime aikoina pohtinut vähän vastaavaa myös, eli sitä että kun eri tilanteissa tutustuu ihmisiin, jotka asuvat ulkomailla ja ystävystyy niin miten ystävyyttä on mahdollista ylläpitää. Suunnittelen juuri reissua italialaisen ystäväni luokse, jonka kanssa varmaan oltaisiin tosi läheisiä jos asuttaisiin samassa maassa, mutta mietin jo nyt vähän surullisena, että kuihtuukohan meidänkin yhteydenpito ajan myötä. Vaikka turhahan se on moisia etukäteen miettiä..
Sandra
3 kesäkuun, 2018 at 7:08 amKyllähän se todennäköisesti vähän kuihtuu sitten aikojen päästä, mutta usein ainakin tosiystävien kanssa, jutut jatkuvat vain siitä samasta, mihin jäivät.
Eevagamunda-blogi
2 kesäkuun, 2018 at 11:05 amHieno ja rehellinen postaus. Seitsemän vuoden ulkomailla asumisen aikana (kolmessa eri maassa) on itsellänikin välillä noussut yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Kai lähes jokainen ulkomailla asuva kokee joskus noita tunteita? Vaikka olen saanut nyt Espanjassa ystäviä, vanhoja Suomen ystäviä on usein ikävä. On myös ihana huomata, miten monen kanssa ystävyys on säilynyt <3
Sandra
3 kesäkuun, 2018 at 7:18 amKyllä niin uskon, että yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet nousevat varmaan jokaisella aika ajoin esiin. Sitä varten ei tarvitse edes välttämättä lähteä ulkomaille, kyllä välillä ihan Kouvolassa asuessa (olen Pirkanmaalta kotoisin) tuntui kovin ulkopuoliselta.
Ihana kuulla, että vanhat ystävyyssuhteet ovat säilyneet 🙂