Malta

Kiitos kun äänestitte meidät Blue Grottoon!

huhtikuu 29, 2019

Ennen Maltan matkaani kysyin teiltä, mihin uuteen kohteeseen kannattaisi mennä. Vaihtoehtoina oli vanhojen elokuvalavasteiden tutkiminen Poppeye Villagessa, Maltan vanhimmilla temppeliraunioilla vierailu tai venematka Blue Grotton luolastoihin. Blue Grotto sai eniten kannatusta, joten viimeisenä päivänä flunssaväsymys oli hellittänyt sen verran, että jaksoin lähteä pienelle seikkailulle. Ja onneksi näin, sillä päivästä muodostui koko loman paras!

Blue Grotto: mikä se on?

Blue Grotto sijaitsee Maltan eteläpuolella ja se koostuu useista luolista, joihin pääsee vierailemaan veneellä. Itse asiassa Blue Grotto on vain yksi luolista, mutta nimellä viitataan koko luolastojen ryhmään. Mikä tekee paikasta erityisen, on uskomattoman kirkas turkoosinsininen vesi. Jos olet yhtään kiinnostunut sukelluksesta ja snorklauksesta, tämä voisi olla siihen loistava paikka. Kohde on kuuluisa myös siitä, että siellä on kuvattu osa Troija-elokuvasta, jossa nähdään Brat Pitt pääosassa.

Miten luolille pääsee?

Bussi 74 kulkee Valletasta suoraan iz-Zurrieqiin, jonka bussipysäkiltä on pieni kävelymatka alas satamaan. Bussi 201 kulkee Rabatista (Mdina) aivan alas satamalle asti. Itse emme jaksaneet ottaa ensin bussia Sliemasta Vallettaan ja sieltä eteenpäin, joten tilasimme taksin. Matka maksoi 23.50 € ja kesti noin 25 minuuttia. Omalla autolla voi yrittää, mutta kannattaa silloin olla aamusta liikenteessä. Noin puolistapäivin tie oli jo hyvin tukkoinen.

Satamasta voi ostaa itselleen laivalipun, joka maksaa aikuiselta 8 €. Lippujonosta siirrytään jonottamaan pieniin puuveneisiin, jotka vievät sinut luolastolle. Jono näytti ensin tuskastuttavan pitkältä, mutta eteni todella sukkelaan. Maltalainen vanhempi mieshenkilö ohjasi turisteja sellaisella tehokkuudella, ettei vastaavaa ole varmaan koskaan tällä saarella nähty.

Laivamatka

Venematka kesti noin 20–25 minuuttia eli oli  hieman nopeasti ohi. Vierailimme muistaakseni ainakin viidessä tai kuudessa eri luolastossa, joista Blue Grotto oli isoin ja vaikuttavin. Kuski kertoi tottuneesti luolien nimet ja osoitteli hyviä kuvauskohteita. Hän oli muutenkin todella ystävällinen, ja käänteli venettä sellaisiin kulmiin, että sain varmasti hyvät kuvat. Vesi oli todella turkoosin sinistä ja olisin mieluusti hypännyt veneestä veteen uimaan. Kesäisin ilmeisesti uiminenkin on mahdollista, mutta en usko, että noiden veneiden kyydissä ehtii mitenkään pulahtamaan veteen. Sen verran sukkelaan siirryimme luolastosta toiseen.

Kokonaisuutena paikka oli todella todella kaunis ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Tämä on sitä Maltaa parhaimmillaan: turkoosia vettä, kalliota, auringon kimallusta laineiden päällä. Varsinkin kesäkuukausina olisin liikkeellä mahdollisimman aikaisin, sillä jo nyt huhtikuussa porukkaa enemmän kuin osasin odottaa.

Kiitos teille kaikille, jotka suosittelivat tätä!

  • Reply
    Piyya
    toukokuu 5, 2019 at 8:12 am

    Blue Grotto on jäänyt itseltä käymättä vaikka Maltalla olen kaksi kertaa käynyt. Kolmannella kerralla kannattaa selvästi liittää tämä matkasuunnitelmaan. Hienoa, että veneen kuljettaja käänsi venettä, että sait kauniita kuvia, koska kauniita ne todella ovat.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 7, 2019 at 8:18 am

      Taisin saada jotain erikoispalvelua, koska istuin lähimpänä kuljettajaa :D. Oli todella nättiä!

  • Reply
    Stacy Siivonen
    toukokuu 5, 2019 at 9:47 am

    No, eipä kestä, sillä minä suosittelin tätä ja siksi minua kiinnosti tulla katsomaan, kuinka matka meni ja hyvinhän se oli mennyt. Kiinnostaa aina tuollainen retkeily ulkoilmassa, saattaa tulla vaikka tipu vastaan. Olisi tietysti mahtavaa olla tuolla uimasillaan, mutta olen kokenut yhden tippukiviluolan uiden ja se olis varmasti kokemuksena samanlainen, paitsi että tuolla vesi on kirkkaampaa.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 7, 2019 at 8:17 am

      Kiitos Stacy suosituksesta! Muistan, että olit yksi joka tätä ekana ”äänesti”. Ulkoilmassa retkeily on todellakin parasta, ja olen tosi mielissäni, että tuli tämä paikka nähtyä. Todella kirkasta vettä, nyt oli vielä aika viileää, mutta kesällä varmasti loistava uintikohde (jos vain ei jää veneiden alle)

  • Reply
    Merja
    toukokuu 5, 2019 at 5:31 pm

    Vau, onpa upea paikka! En ole koskaan käynyt Maltalla, toivottavasti vielä joku päivä!

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 7, 2019 at 8:18 am

      Tervetuloa (tai -menoa) Maltalle. Pieneen saareen mahtuu todella monta tutustumisen arvoista kohdetta. Jos joku päivä päätät lähteä, niin blogista löytyy aika paljon juttua Maltasta ja toki voit kysyä suosituksia myös suoraan 🙂

  • Reply
    Suunnaton
    toukokuu 5, 2019 at 10:01 pm

    Ihanan raikkaan näköisiä kuvia! Maltalla olen käynyt joskus yli vuosikymmen sitten, mutta silloin Blue Grotto jäi jostain syystä näkemättä, vaikka se vaihtoehtona olikin. Veneretki luolastoon on varmasti kivaa vaihtelua muuhun Maltalla matkustamiseen.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 7, 2019 at 8:19 am

      Maltalla on aika paljon nähtävää pieneen kokoon nähden. Itsekin olin reilun vuoden asunut saarella, enkä silti päässyt tuonne Blue Grottoon, joten ei ihme ettet sinäkään sinne ehtinyt reissullasi 🙂

  • Reply
    Terhi
    toukokuu 6, 2019 at 1:21 pm

    Näyttää vahvasti siltä, että Blue Grotto on vierailemisen arvoinen. Noilla turistikuljetuksilla on aina kyytipoikana palava kiire. Minkäs teet.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 7, 2019 at 8:20 am

      Joo, sen verran väkeä oli huhtikuussakin jonossa, että ei oikein voi hidastella. Seuraava vene tulee jo perässä. Plussaa taas sitten se, että venejono liikkui tosi sukkelaan.

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    toukokuu 8, 2019 at 5:18 am

    Ihania seikkailuja ja hauskaa, että kysyit lukijoilta suosituksia sinne. 🙂 lämpöä, kauniita maisemia ja turkoosia vettä.. Mikä voisi olla parempaa ❤️

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:49 pm

      Olen joskus ajatellut, että pitäisi tehdä sellainen haaste, kuten Miralla Pöndekengissä, että lukijat saa äänestää seuraavan kotimaan matkakohteen. Musta tosi hauska idea 🙂

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    toukokuu 10, 2019 at 12:37 am

    Upean näköinen paikka! Malta siintää kyllä mielessä, sillä ystäväni muutti sinne muutama vuosi sitte, ja olisi kiva vierailla joskus. Niinkin pieneksi saareksi siellä tuntuu olevan paljon elämää, ja nähtävääkin. Jään odottelemaan seuraavaa kohdetta.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:50 pm

      Siellä on kieltämättä paljon tuollaisia pieniä nähtävyyksiä, joissa saa hienosti kulumaan tunnin tai kaksi. Suosittelen vierailemaan, ja ystäväsi voi varmasti vielä näyttää hyviä paikkoja 🙂

  • Reply
    Virpi/Hätälasku matkablogi
    toukokuu 11, 2019 at 5:01 pm

    Onpa ihana paikka. Malta on vielä kokonaan käymättä minulla, mutta tämä ehdottomasti retkiohjelmaan jos ja kun sinne päin joskus mennään. 🙂

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:51 pm

      Suosittelen näitä: Blue Grotto, Ghajn Tuffiehan rannat, Valletta (St John’s Co-Cathedral), Mdina ja Gozo.

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    toukokuu 11, 2019 at 5:10 pm

    Malta vaikuttaa kylä kokoonsa nähden todella monipuoliselta paikalta. Sillä lailla kivan oloisen tuntuinen, että löytyy historiaa ja luontoa vierekkäin.

    Olen joskus Kreikassa käynyt tuollaisissa luolissa ja se oli vähän jopa pelottavaa. Nyt Thaimaassa oli myös ohjelmassa yksi luolasto, mutta se ei onneksi ollut pimeä ja pitkä.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:53 pm

      Nuo eivät olleet yhtään pelottavia, kun olivat sen verran pieniä. Toki eri asia, jos olisi mennyt oikein syvälle ja olisi ollut se häviävän pieni mahdollisuus, että jokin luolasto olisi sortunut.

      Malta on varsin monipuolinen. Luontokohteita varten joutuu kenties hieman matkaamaan, mutta eivät etäisyydet tuolla minisaarella kovin pitkiä ole.

  • Reply
    Suvi / Suvin matkassa
    toukokuu 12, 2019 at 7:46 am

    Kuulostaa kivalta retkeltä ja onpa kauniin turkoosia merivettä!

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:54 pm

      Oli todella kaunista. Jos olisi ollut yhtään lämpimämpää, olisi tehnyt mieli mennä uimaan.

  • Reply
    Anna K. - Kaukaa haettua
    toukokuu 12, 2019 at 6:39 pm

    Meriretket on aina kivoja kokemuksia, turkoosi meri, tuulen tuiverrus tukassa, auringon kimallus vedessä. Kuvista en ihan hahmota, oliko näissä luolissa siis ihan ”katto” päällä vai näkyikö sieltä taivas?
    Tiesitkö muuten, että Euroopan suurin vastaava sininen luola on Kreikassa, Kastellorizon saarella. Se oli aivan ihana ja siellä sai uida! Kurkkaa linkistä jos kiinnostaa.
    https://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/2018/09/28/sukellus-siniseen-maailmaan/

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 13, 2019 at 12:56 pm

      Siis oli noissa vähän kuin katto, mutta silti toiselta sivulta olivat avoimia. Jos nyt ymmärsin oikein :D.

      En tiennyt! Kuulostaa mahtavalta. Kävin katsomassa nuo kuvat ja nuo luolat olivat paaaaaljon isommat kuin Maltan versiot. Tosi kauniit ja ihan mahtava paikka uida. Jopa hieman pelottavatkin, kuten Anna sanoikin jossain kommentissa.

  • Reply
    Jenna / Citylights & Sunsets
    toukokuu 20, 2019 at 11:46 am

    Onpa ihanaa, että oot takaisin Maltalla 🙂 Mä en oo siellä vielä käynyt, mutta sitten kun sen aika koittaa, niin näistä sun vinkeistä on varmasti iloa!

Leave a Reply