Moni ei ole kysynyt sitä minulta suoraan, mutta sitäkin useampi on lähestynyt aihetta kautta rantain, kaarrellen kuin kissa kuumaa puuroa tai kysellen asiaa lähipiiriltäni. Yllättävän useaa tuntuu kiinnostavan, että mitä minä nyt sitten teen – aionko ”huidella” kohta taas maailmalla vai onko jo aika rauhoittua ja hankkia se oikea ”normaali” elämä ja ”oikea työ”. Nämä kaksi jälkimmäistä käsitettä ovat minusta kutkuttavan kiinnostavia, ja monesti ne kertovat enemmän kysyjästä kuin minusta itsestäni.
Kun alan hieman paloitella noiden käsitteiden merkityksiä, eteeni avautuu hyvin piilonormatiivinen maailmankuva. Rivien välistä vaikuttaa siltä, että ”oikean työn” määritelmä ei olekaan omien taitojen, esineiden, pääomien, oman ruumiin tai ajan valjastamista toimintaan, joka on vastikkeellista, josta saa palkan ja josta maksaa verot. Tämä ei riitä. Oikea työ on jotakin, jossa maanantait tuntuvat maanantailta ja perjantai pelastukselta, jotain henkisesti kuormittavaa ja jotain jossa työnkuva on selkeästi määritelty, niin että mummosikin ymmärtää, mitä teet. Aina parempi, jos työ on fyysistä. Levysepän, siivoojan tai sairaanhoitajan työ on kenties lähellä sitä oikeaa työtä. Toisaalta tietyissä piireissä oikea työ on vähintäänkin koulutustasi ja opiskelusuuntaustasi vastaavaa, säännöllistä, kokaikaista ja teet sitä fyysisesti jonkun nimekkään yrityksen palveluksessa. Oikea työ rakentaa jotain sellaista, jota kutsutaan uraksi, joka taas on jotakin, mikä on yhteiskunnassa hienointa ja tavoittelemisen arvoista. Vähempi ja kaikki tästä poikkeava on epämääräistä lorvimista ja ajelehtimista.
Yhtälailla normaalin elämän käsite on absurdi. Vakituinen, säännöllinen työ on ehdottomasti osa sitä. Samoin omistusasunto, yksityisautoilu, paikoillaan pysyminen, ruuhkissa istuminen, kauppojen bonus-ohjelmat, lauantai-sauna, perjantainen viinipullo, auton lasin raappaaminen kohmeisilla sormilla, lasten kurahaalarit ja vanhempainillat. Se on lomamatkoja etelän lämpöön, pihan haravointia, kaurapuuroa aamuisin, se on kesämökkejä, marjastusta ja joulusiivousta. Kun suoritat näitä asioita, teet kaiken juuri oikein, eikä kukaan ei kysele sinulta, koskas sinä aiot hankkia sen oikean elämän. Välillä kuitenkin tuntuu, että tämä ”oikea elämä” on mietitty puolestasi niin pitkälle, ettei sinun oikeastaan tarvitse juurikaan tehdä päätöksiä omaa elämääsi koskien, vaan voit vain keskittyä tekemään kuten kaikki muutkin tekevät. Jos nämä asiat ovat kuitenkin niitä, joita itse haluat, hyvä niin. Kyllä minä itsekin toteutan osaa noista yllä olevista aktiviteeteista. Niiden tavoittelemisessa tai muutenkaan ”tavallisessa” arjessa ei ole mitään huonoa, ei edes tänä sosiaalisen median superlatiivien, oman elämänsä supertähtien ja experience seekereiden aikana.
Sekä reaalimaailman että blogimaailman kommenttien perusteella olen huomannut, että monelle Suomesta käsin ulkomailla asuminen saattaa näyttää epämääräiseltä huitelemiselta, vaikka omassakin tapauksessa tein töitä, asuin vuokra-asunnossa ja harrastin samoja juttuja kuin Suomessakin. Tätä ei ilmeisesti kuitenkaan kelpuuteta oikeaksi työksi ja elämäksi, kun siihen ei liittynyt jokaisen maanantain kiroamista tai loskasateessa rämpimistä. Samaan ilmiöön on varmasti törmännyt moni muukin, ja voin vain kuvitella, miten esimerkiksi paikkavapaat yrittäjät, nykyajan diginomadit, joutuvat tuon tuosta vastaamaan uteluihin siitä, milloin he menevät oikeisiin töihin, lopettavat palmujen alla lorvimisen ja smoothieiden kuvaamisen ja alkavat antaa panostaan yhteiskunnan hyväksi.
Onneksi jokainen voi kuitenkin määritellä, mitä oikea työ ja elämä ovat omassa tapauksessa. Itse en välillä edes tiedä, mikä viikonpäivä on, sillä minulle viikonloppu ja arkipäivät ovat yhtä ja samaa. Tai kuten Veera Bianca hienosti blogissaan kirjoitti: ”täällä elämä maistuu elämälle ja maanantai on kuin mikä tahansa perjantai”. Elän elämääni siten, että jokainen – tai ainakin lähes jokainen – päivä on kiva. En odota viikonloppuja, en elä vain lomilla. Teen töitä, matkustan, sitten teen taas töitä. Työnteko minulle on jotakin, joka lomittuu muuhun elämääni erottamattomaksi osaksi sitä. Arjen ja työn raja hämärtyy, kun vastikkeellinen työ lomittuu yhteen ei-vastikkeellisen työn, harrastuksien ja muun ajan kanssa.
Samoin muu elämä kokonaisuudessaan ei ole jotain, josta on selkeästi erotettavissa ”se oikea elämä” ja ”se maailmalla huitelu”. Itse näen elämän enemmänkin projekteina, vaiheina, kuin yhtenä suorana lineaarisena viivana, joka kuljettaa minua vääjäämättömästi kohti jotain selkeää tavoitetta. Välillä olen Suomessa, välillä Australiassa, välillä jossain muualla. En mitenkään sanoisi, että auton raappaaminen pakkasaamuna Kouvolassa olisi yhtään oikeampaa elämää kuin vaikkapa postauksen kuvissa näkyvä auringonlaskusta nauttiminen Coral Bayssa. Enkä sano, että pakkasaamu Kouvolassa olisi yhtään huonompi tai tylsempi, yhtälailla sekin on elämää.
Kunhan tekee, mistä nauttii.
Ja mitä mun elämälle sitten kuuluu nykyään?
- Hain Australiasta töitä – puolitosissani ja sillä asenteella, että katsotaan, miten käy. Mitään ei voi saada, jos ei yritä. Tämä homma voisi antaa kuitenkin mahdollisuuden muuttaa sinne pidemmäksi aikaa.
- Hain töitä myös Suomesta
- Hain opiskelemaan journalistiikkaa Tampereelle ja kävin tänään pääsykokeissa
- Sitten on aina Australia ja Uusi-Seelanti, jos mikään ei onnistu täällä
32 Comments
Sari | SariKoo.fi
10 toukokuun, 2017 at 10:25 pmPeukutan!! Koko tekstiä! Vaikka nyt itse olenkin niissä aikuisten oikeissa töissä ihan arvostetussa firmassa, niin silti jaksetaan kysyä, että miksi ette ostanut asuntoa, että meinaatteko vielä lähteä ulkomaille. Voihan jehna sanon, entäpä jos keskityttäis ihan siihen omaan elämään vaan! Mä uskon, et sulle noista vaihtoehdoista aukeaa ovia ja valkkaat vaan, mikä on sillä hetkellä se mielenkiintoisin 🙂
Sandra
13 toukokuun, 2017 at 1:13 pmTykkäsin tästä asiasta Australiassa, että siellä ei kukaan nostanut edes kulmakarvaansa, jos kuuli vähän ”poikkeuksellisemmasta” tavasta elää elämäänsä. Maassa, jossa kaikki on niin erilaisia, ei kellään ole välttämättä perinteinen elämäntyyli. Jatka Sari samaan malliin 🙂
Jerry / Pako Arjesta
11 toukokuun, 2017 at 5:48 amTosi hieno kirjoitus, joihin tässä blogissa tuntuu aina törmäävän :)! Sen verran sanon, että tuo ”normielämän” kiertokulku ahdisti aivan mielettömästi, kun luin sen. Sopii useimmille, muttei todellakaan minulle.
En muista kuka sen sanoi, mutta se meni jotenkin näin: ”Mondays don’t suck, it’s just your life that does.” Se kiteyttää koko homman aika hyvin, koska jos elää sellaista elämää kuin haluaa, jokainen päivä tuntuu hyvältä.
On jotenkin vaikeaa kuvitella, että palaisit siihen normaaliin suomalaiseen elämään, mutta jos se tuntuu hyvältä niin anna mennä vaan! Onnittelut Tour Guide -juttuun pääsemisestä :)! Ehkä ainakin tässä vaiheessa jonkinlainen syklittäinen elämä sopii sinulle parhaiten, eli vähän aikaa ”normitöitä” Suomessa ja sitten taas paluu Australiaan tekemään toisenlaisia hommia. Teetpä mitä teet, onnea jatkoon!
Sandra
13 toukokuun, 2017 at 1:09 pmToi sitaatti on niiiiin totta. En ymmärrä, miten ihmiset jaksaa vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen elää elämää, jossa maanantait on vaikeita.
Mä koen, että mulle tosiaan se syklinen elämä. Pari vuotta jotain, nyt taas odottaa, että pääsee käyttämään aivojaan ja tekemään jotain järkevää työkseen. Seuraavaksi aion mennä käymään Australiassa ja sitten vuodeksi Uuteen-Seelantiin. ELämä menee näinkin eteenpäin ihan hyvin.
ananas2go
11 toukokuun, 2017 at 7:33 amVastaus: ”Ite oot normaali.”
Sandra
13 toukokuun, 2017 at 12:59 pmIha paras 🙂
Nomadi
12 toukokuun, 2017 at 9:38 amOsui ja upposi! Olen itse asunut ulkomailla reilut 11 vuotta vaihtaen aina valilla maata tai vahintaankin tyopaikkaa ja aina parin vuoden valein tehnyt irtioton ja lahtenyt muutamaksi kuukaudeksi reissuun. Viimeksi kertoessani enolleni seuraavista matkasuunnitelmista, han puuskahti ”etteko te ikina meinaa aikuistua!?” Se aikuistuminen olisi kai tuota kuvailemaasi oikeaa elamaa. Pakko sanoa, etta viela 36-vuotiaanakaan minulla ei ole mitaan kiiretta aikuistua, jos se tarkoittaa paikalleen jamahtamista 😂
Sandra
13 toukokuun, 2017 at 1:00 pmIhan paras kokemus. Kiitos tän jakamisesta ja jatka samaan malliin valitsemallasi tiellä. Irtiotto parin vuoden välein kuulostaa elämältä myös omaan makuuni.
Stacy Siivonen
14 toukokuun, 2017 at 5:28 pmMä käsitin joskus aika varhain, etten olisi ikinä normaali ja että Suomessa ”normaali” on pakkomielle. Siitä seuraa, että pitää lähteä helvettiin Suomesta, mitä pikemmin, sitä parempi. Näin sitten tein. Lyhenne ”paluumuuttajalle” on ”palmu”, mikä viittaa siihen, että ollaan oltu palmun alla loikoilemassa. Todellisuudessahan asia oli niin, että raadoin perse ruvella, mutta ilmeisesti ei oo oikeaa työtä, jos ei kahlaa loskassa. Fyysisen työn tekijät eivät ehkä ole harvassa Suomessa vieläkään, mutta harva niistä osallistuu suomenkieliseen keskusteluun. ”Oikea työ” on muuttunut siksi tarkoittamaan koulutusta vastaavaa työtä. Nuorena sitten tajusin, että nämä kaikki normaaliudet ovat kadulla oleva lompakko, josta lähtee naru. Ikinä et tule sitä lompakkoa saamaan, päin vastoin, tuhoat elämäsi sitä jahdatessasi.
Olen lähestulkoon nero ja siitä oli se hyvä puoli, että pystyin olemaan keskusteluväleissä kumppanini kanssa, joka oli suorastaan galaktisen älykäs. Hän oli varhain tajunnut, että ”elämä on suuri avomielisairaala” ja käytti sitten elämänsä vetäen heroiinia ja muita päihteitä kunnes kuoli aidsiin hyvin varhain. Hän tajusi, että on turha miellyttää. Turha edes yrittää, koska tällaisessa järjestelmässä ei ole ikinä tarpeeksi hyvä. Peliä ei voi voittaa. Aina se lompakko nykäistään pois. Siksi pitää etsiytyä areenoille, joissa on mahdollisuus vähän reilumpaan peliin.
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:06 amEipä sitä pelkkää omaisuutta jahtaamalla saa paljoa elämästä irti. Kun täältä lähdetään, niin ei sitä rahaa saa mukaansa.
Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia
14 toukokuun, 2017 at 6:55 pmSitähän se on. Vanhempi sukupolvi katselee vähän myhäillen, kuinka nuoret reissaavat, käyvät erilaisissa vaihdoissa jne, ja ajattelevat että aika aikansa kutakin. Kun nyt ovat nuoria ja vapaita, kulkekoot, kunhan sitten ajallaan aikuistuvat, asettuvat aloilleen, hankkivat sen vakityöpaikan, ostavat asunnon ja auton ja ottavat näihin lainat, sitten lapsia. Sitten sitä ollaan ja elellään hyvää, aikuista vakiintunutta, tasapainoista elämää kunnes omat lapset lentävät maailmalle humputtelemaan, kunnes nekin asettuvat aloilleen jne. Mutta eihän tämä enää mene näin.
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:07 amEihän se välttämättä enää mene niin. Saa nähdä, miten seuraava sukupolvi meitä ”järkyttää” 🙂
Anna | Muuttolintu.com
15 toukokuun, 2017 at 12:49 amOsui ja uppos kyllä täälläkin! Viimeksi eilen äiti Skypessä ihmetteli, että millon te oikein asetutte aloillenne ja lopetatte sen reissaamisen, ja mitä oikein teet siellä? Vanhemmat ei ymmärrä mitä teen työkseni joten ne vaan sivuuttaa sen keskusteluissa niin kuin en tekisi mitään. Kaiken kukkuraksi sanoi, että pidä huolta että kokkaat miehelle ruokaa iltaisin 😀 Isä sen sijaan on sanonut että millos tulet Suomeen ja menet oikeisiin töihin. Oon ollut täällä vuosikaudet ja silti tämä on niille vieläkin sitä epämääräistä huitelua. Tuo ympäristön ymmärtämättömyys voi olla tosi turhauttavaa. En varmaan tienaa yhtä paljon kuin jos olisin rakentanut kaikki nää vuodet uraputkea, mutta itselle muut asiat on tärkeämpiä. Mikä sitten tekee kenetkin onnelliseksi. Oon huomannut myös sen, että Suomessa hiukan enemmän suositaan sitä muotin mukaista elämistä, hiukan enemmän suomalaisten osalta tulee sitä ihmettelyä. Mutta kyllä täällä Ausseissakin osataan. Onneksi meitä vaihtoehtoisen polun tallaajiakin alkaa olla enemmän ja enemmän, ja eiköhän se ymmärrys sen myötä pikkuhiljaa kasva!
Tsemppiä uusiin koitoksiin ja suunnitelmiin!
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:10 amHah hah ! Toi on niin totta, että jos ei ymmärretä, mitä toiset tekee työkseen, niin se on vähän sama kuin ei tekisi mitään. Yksi toinen kertoi samaa, että hänellä on sellainen muille vähän vaikeammin avautuva työ, josta vanhemmat eivät koskaan puhu, mutta perheessä on toinen, jolla on ”oikea ammatti” (oliko nyt opettaja tai jotain) ja silmät aina syttyvät ja tämän työtä arvostetaan.
Kokkaa miehelle. Anna mun kaikki kestää.
Tsemppiä myös sinne!
Miika / Scenic Road Hunters
15 toukokuun, 2017 at 2:32 pmMä olen toistaiseksi ollut siinä normaalissa putkessa mutta näin jälkeenpäin alkanut miettimään jos asiat voisi tehdä toisinkin. Suunnan muuttaminen tässä kohtaa on vaan vaikeampaa, ainakin jos sen haluaa toteuttaa pehmeästi.
Siltikin kuulee niitä kommentteja, et eikös sun nyt vaan kannattaisi keskittyä niihin normaaleihin töihin.
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:11 amTotta, suunnan muuttaminen on vaikeaa, kun on onnistunut hankkimaan itselleen sellaisen mukavan elämän. Toki ei mitään tarvitse muuttaa, jos itsestä tuntuu hyvältä.
Suunnaton
15 toukokuun, 2017 at 6:48 pmHyvä kirjoitus! Mä elän kutakuinkin sitä ”oikeaa elämää”, mutta on hienoa, että joku toinen on löytänyt itselleen oman oikean tapansa elää.
Aikansa kutakin, sanotaan. Joku voi ”haahuilla maailmalla” aikansa, kunnes palaa takaisin Suomeen elämään, joku toinen taas voi tehdä ensin uran Suomessa ja vasta eläkkeellä lähteä maailmalle. Jollekin se ”aika” voi olla koko elämä. Ja niin saa ollakin.
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:12 amNimenomaan näin. Jokainen tehköön tavallaan 🙂
Laura / Kaiken Maailman Matkoja
15 toukokuun, 2017 at 9:43 pmEi vitsi, kuten moni on jo edellä todennut, tämä teksti osui ja upposi jonnekin syvälle. Ja kuinka helpottavaa onkaan välillä lukea, että joku muukin pohtii näitä asioita ja etten ole ihan ainoa, jota se ”normaali, oikea” elämä ei välttämättä juuri tällä hetkellä houkuttele. Mua erityisesti ärsyttää tuo ihmisten tarve vetää se viiva tuon oikean elämän ja maailmalla haahuilun välille, ihan kuin ne eivät voisi toteutua samassa lauseessa. Olen itse valmistunut terveydenhoitajaksi, eli juurikin perinteiseen duunarityöhön ja ammattiin, joka tarjoaa hyvät lähtökohdat sille ”normaalille elämälle” ja nytkun suunnittelen muuttoa Norjaan jatko-opintojen pariin ja asiat alkavat konkretisoitua, olen jatkuvasti kuullut juuri sen kommentin, että eikö sitä voisi elää vaan normaalia elämää, eikä haahuilla, vaikka opiskelua se opiskelu lienee siellä Norjassakin…. Mutta tärkeintä lienee se, että itse on tyytyväinen elämäänsä, elää sen sitten miten tahansa.
Sandra
16 toukokuun, 2017 at 8:13 amHassua, että ainoastaan Suomessa voisi olla sitä normaalia arkea, vaikka Norja kuulostaa erittäin hyvältä vaihtoehdolta ja samanlaista se opiskelu on sielläkin. Sitten vaan sinne töihin ja tienaamaan! 😉
Pirkko / Meriharakka
16 toukokuun, 2017 at 2:27 pmTuossa edellä Miikaa vähän kompaten, että nuorena valinnat ovat (nykyisin) helpompia, kun ei ole vielä niin juurtunut monella tapaa johonkin. Vanhemmiten ajatus siitä, että myisi kaiken ja lähtisi kiertämään tai asettuisi muualle on jo vaikeampi päätös, kun juuret ovat jo vähän syvemmällä ja sitä ”myisi kaiken” -osiotakin on kertynyt enemmän. Ja tietysti vanhemmiten myös alkaa enemmän ajatella sitä, että jos terveys tai kunto muuten ei enää kestä kiertelyä, niin Suomeen on aika hyvä sittenkin asettua verrattuna moneen muuhun paikkaan.
Mutta ymmärrän toki, että nykyisin tehdään erilaisia valintoja kuin vuosikymmeniä sitten – silloin ei oikein ollut edes mahdollista lähteä ”minne vaan”, sillä matkustaminen maksoi paljon enemmän ja paljon useampaan paikkaan meneminen vaati viisumeja tai oleskelulupia.
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:18 amTotta, ei ennen ollut niin vaivatonta lähteä mihinkään saatika jäädä pidemmäksi aikaa johonkin maahan. Mehän ollaan kaikki aikamme tuotteita niin sanotusti, ja jos olisin syntynyt vaikka 60 vuotta sitten, niin todennäköisesti elämänkulkuni olisi ollut hyvinkin erilainen.
Katja / Lähtöselvitetty
19 toukokuun, 2017 at 12:19 am”Yhtälailla normaalin elämän käsite on absurdi. Vakituinen, säännöllinen työ on ehdottomasti osa sitä. Samoin omistusasunto, yksityisautoilu, paikoillaan pysyminen, ruuhkissa istuminen, kauppojen bonus-ohjelmat, lauantai-sauna, perjantainen viinipullo, auton lasin raappaaminen kohmeisilla sormilla, lasten kurahaalarit ja vanhempainillat. Se on lomamatkoja etelän lämpöön, pihan haravointia, kaurapuuroa aamuisin, se on kesämökkejä, marjastusta ja joulusiivousta. ”
Minä pystyn elämässäni allekirjoittamaan näistä lähes kaiken (paitsi ruuhkissa istumista ja pihan haravointia, sekä kaurapuuroa aamuisin, kun lapset eivät siihen suostu), mutta silti uskon eläväni juuri sellaista elämää kuin haluan. Me ollaan löydetty keino vähentää työntekoa, viettää enemmän aikaa lasten kanssa, ja kiertää maailmaa mahdollisimman paljon. Silti monet tutut ihmettelevät koko ajan, että milloin me oikein lopetetaan älytön matkustelu, kun se vie kaikki rahat. Homma ei siis helpotu, vaikka omaksuisi nuo kaikki mainitsemasi ominaisuudet, vaan silti tietyillä ihmisillä on kyky löytää teidän elämästänne jotain vikaa. Kannattaa siis aina pysyä omalla polulla!
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:19 amNo niin, se on sitten todettu, ettei mikään riitä koskaan :D. Hyvä kuulla, että olette löytäneet itsellenne sopivan tavan elää 🙂
miraorvokki
19 toukokuun, 2017 at 3:53 pmSandra, sun tekstit on aina niin hyviä ja inspiroivia! 🙂 Mä vaihdan pian työpaikka ja työnkuvaa, siirryn pois asiakaspalvelusta ja alan tuottamaan sisältöä verkkosivuille ja yhden tutun kommentti oli vähän niin ja näin, lähden pois oikeista hommista… 😀 Oikeesti, että etenee urallaan sinne minne haluaa niin katoaakin sitten oikea elämä ja oikea työ. Eli edelleen, aivan huikea kirjoitus ja oot kyllä loistava, jatka samaan malliin <3
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:20 amVoi kiitos :). Huh huh, mikä kommentti! Itsekin pyrin vähitellen etenemään urallani sinne, minne haluan, vaikka se saattaisi ulkopuolisen silmissä näyttää jopa asteelta huonompaan, pois ”oikeista töistä!”. Pääasia, kun itse on tyytyväinen. Tsemppiä uuteen duuniin!
Merja / Merjan matkassa
20 toukokuun, 2017 at 6:11 pmJokainen tietää minkälainen elämäntyyli sopii itselle parhaiten. Olen ns. oikeissa töissä arvostetussa firmassa, mutta tykkään tosi paljon työstäni eikä maanantait harmita. Toki niitäkin viikonaloituksia on, mutta niin on kaikilla ja se on elämää. Irtiotto toki kiinnostaisi, mutta minulle riittäisi siihen muutama kuukausi. Ehkä sen joskus voisi toteuttaa, mutta sitä odotellessa tyydyn reissuihin vuosilomien aikaan ja viikonloppuisin. Tee niinkuin parhaalta tuntuu, äläkä kuuntele muita 🙂
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:21 amNimenomaa, tärkeintä on, että tykkää siitä elämästä mitä elää. Hienoa, että olet löytänyt mielekkään duunin.
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
20 toukokuun, 2017 at 8:44 pmHienoa pohdiskelua. Kyllä kaikenlaista veneen keikuttamista katsotaan hieman alta kulmien, etenkin Suomessa ja etenkin vanhemman sukupolven toimesta. Se jonkun ”normaali” mikä tuo turvaa tutuista rutiineista, on jollekin erilaiselle sielulle ahdistavaa pakkopullaa. Ihmisten pitäisi ylipäätään oppia iloitsemaan toisten puolesta, vaikka heidän ratkaisunsa sitten olisivatkin sellaisia, mitkä eivät välttämättä omaan maailmankuvaan sellaisinaan mahdu. Jotenkin turhaa ajatella, että se reissusielu pitäisi kesyttää ja istuttaa konttoriin kahdeksasta neljään. Ei se maailma siitä paremmaksi muutu.
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:22 amMonet vanhemmista ihmisistä on syntynyt niin erilaiseen maailmaan, jossa se taloudellisen turvallisuuden saavuttaminen oli lähtökohta kaikelle. Jokainen tosiaan elää tavallaan ja keikuttaa venettä juuri sen verran kuin kokee hyväksi.
Heidi / Fiiliksiä & hetkiä
20 toukokuun, 2017 at 11:14 pmHyvin pohdittu. Pätee puolin ja toisin, moni on siinä yleisessä ”normaalikuplassaan” hyvin onnellinen ja osaa iloita/innostua/kannustaa/arvostaa erilaisia valintoja tehneiden eloa, koska on itse balanssissa omien valintojensa/tilanteensa kanssa. Sitten on niitä, jotka eivät ole, mutta eivät edes yritä muuttaa tilannettaan ja valittavat jatkuvasti mistä vaan. Löysin oman elämäntapani niin matkustelun, töiden kuin asumisenikin suhteen jo vuosia sitten, eikä ole sen jälkeen muiden mielipiteet paljon hetkauttaneet 😉 Tsemppiä omalle polulle vaan sinullekin!
Sandra
22 toukokuun, 2017 at 10:24 amTämä oli erittäin hyvä lisäys! Yleensä he ovat kaikista kannustavampia, jotka ovat tyytyväisiä ja sinut oman elämänsä ja valintojensa kanssa ja pystyvät tsemppaamaan muita omien tavoitteidensa saavuttamisessa. Tsemppiä myös sinulle!