Eräpyhä on aivan kotiseutuni kupeessa sijaitseva luonnonsuojelualue, jolla on mielenkiintoinen historia. Jo satoja vuosia sitten metsästäjät ja eränkulkijat tulivat Eräpyhän alueelle lepäämään, keräämään voimia ja uhraamaan entisille luonnonjumalille joko kiitokseksi hyvästä metsästys- ja kalastusonnesta tai pyytääkseen lisää onnea tulevaisuuden jahtia varten. Näistä entisajan kulkijoista, heidän heimoistaan, henkilöllisyydestään tai asuinpaikoistaan ei ole säilynyt tietoja jälkipolville. Voin silti uskoa, että he hiljentyivät ja rentoutuivat samassa seesteisessä luonnonmaisemassa, johon ihmiset vielä tänäkin päivänä suuntaavat rauhoittumaan, virkistymään ja unohtamaan arjen kiireet. Vaikka aikaa kuluisi satoja vuosia, jokin ihmisyyden sisimmässä säilyy muuttumattomana.
Eräpyhä sijaitsee Orivedeltä noin 20 kilometrin päässä Eräjärven kylän lähistöllä. Aluksi on suunnattava Oriveden keskustasta rautatieasemalle päin, jatkettava siitä Eräjärveä kohti, kunnes tulee oikea käännös hiekkatielle, josta mutkitteleva soratie jatkuu kauniiden maalaismaisemien läpi. Eräpyhän alueella on pieni parkkipaikka, johon mahtuu muutama auto. Kivenheiton päässä parkkipaikasta on nuotiopaikka, josta pääsee myös kätevästi uimaan. Lämpimänä kesäpäivänä on rentouttavaa istahtaa rantakallioille ja ihailla Längelmäveden tyyntä pintaa. Eräpyhälle ei yleensä kuitenkaan suunnata ainoastaan kauniiden järvimaisemien vuoksi, vaan paikan kuuluisin nähtävyys sijaitsee parin kilometrin päässä pienen mäen päällä. Eräpyhästä tekee mielenkiintoisen erityisesti Nunnankirkkona tunnettu kiviröykkiö, jossa on todennäköisesti keskiajan aikoihin sijainnut kristillinen palvontapaikka. Entisaikaan uskottiin, että röykkiön alle on haudattu aarre, ja niinpä 1860-luvulla paikalliset kyläläiset hajottivat kivikeon rikkauksia etsiessään. Mitään ei alta kuitenkaan löytynyt, ja sata vuotta myöhemmin kiviröykkiö koottiin takaisin nykyiseen muotoonsa.
Jotain tyyntä ja rauhoittavaa, jopa harrasta Eräpyhän tunnelmassa on. Ehkä tyyni järvi, kallioinen männikkömaisema ja entisajan tarinat yhdistettynä hiljaiseen kesäpäivään olivat tarvittavat elementit rauhallisen mielentilan saavuttamiseksi. Ainoastaan mukaan otettu vilkas jackrusselinterrierimme säntäili hyperkineettisenä kaikkialle ja onnistuikin viemään osan huomiosta. Olihan se silti pikkuiselle elämys päästä tutkimaan uusia maisemia.
Aivan Eräpyhän lähettyvillä on vielä eräs legendaarinen vierailun arvoinen kohde. Kun isäni oli nuori, paikallisen nuorison ykkösillanviettopaikka oli Rönnin tanssilava, jossa järjestetään edelleen konsertteja ja perinteisiä tansseja. Paikka ei ole merkittävästi muuttunut vuosien saatossa ja on ihan sellaisenaan mielenkiintoinen aikamatka Suomen kulttuurihistoriaan. Jos vaan mahdollista, kannattaa poiketa varsinaisten tanssien aikaan (pääsymaksu tuolloin). Itse en yhtään koe olevani omimmillani lavatanssien, saati minkään tanssimisen kanssa, mutta silti aion uskaltautua tuonne ensi viikolla, kun isäni siskoineen suuntaavat nostalgiamatkalle humpan, tangon ja valssin pyörteisiin.
Pakko myöntää, että minulla on mielikuva lavatansseista vanhemman ikäluokan harrastuksena, mutta ensi viikolla se sitten nähdään! Onko muilla kokemuksia Suomen tanssilavoista? Miten tähän kulttuurisesti vieraaseen ilmiöön pitäisi varautua?
No Comments