Menu
Yleinen

Kreikkalaishenkinen after work

Lähdetään hieman kreikkalaisiin tunnelmiin viileän juhannuksen ja Islannin jälkeen. Rakastan Kreikkaa, kreikkalaisia ihmisiä, ruokaa, aurinkoa ja turkoosinsinistä merta. Olenkin matkustellut Kreikassa useampaan otteeseen ja käynyt muun muassa Kosilla, Samoksella, Kreetalla ja Korfulla. 14-vuotiaana pääsin osallistumaan oppilasvaihtoon kreikkalaisen koulun kanssa ja sain tilaisuuden asua kreikkalaisessa perheessä, jossa isoäiti valmisti suussasulavia perinneruokia aamusta iltaan. Lienee turhaa sanoa, että mielestäni yksi parhaista asioista Kreikassa on yksinkertainen, mutta raikkaita ja puhtaita makuja pursuava ruoka.

IMG_5227 IMG_5323Myös täällä Suomessa haluan muistella aurinkoisia ja lämpimiä iltoja kreikkalaisessa tavernassa. Ja mikäs sen parempi tapa kuin kutsua ystäviä kylään ja järjestää kreikkalaishenkinen after work -illanistujainen. Tarjottavien piti olla nopeita valmistaa kiireessä työpäivän jälkeen ja helppoja tällaiselle oman elämänsä masterchefille, joten päätin tehdä kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja kreikkalaishenkisiä hampurilaisia grillillä.

Kreikkalaisen salaatin ensimmäinen sääntö on, ettei siihen tule salaattia, kuten Suomessa usein tehdään. Pääroolissa ovat kypsät tomaatit, kuorittu kurkku, punasipuli, vihreä paprika ja aito kreikkalainen feta ja kalamata-oliiivit. Salaattijuustokuutiot ja karmeat figaro-oliivit ovat myös ehdoton no no. Vielä extraneitsyt-oliiviöljyä, tilkka punaviinietikkaa ja salaattimaustetta, niin kasassa on mielestäni yksi parhaista salaateista.

Kreikkalainen hampurilainenKreikkalaishenkiset kasvishampurilaiset

  • Sämpylöitä
  • Tsatsikia
  • Crème bounjour (aurinkokuivattu tomaatti)
  • Munakoisoa
  • Paprikaa
  • Pihvitomaattia
  • Aurinkokuivattua tomaattia
  • Herkkusieniä
  • Halloum-juustoa
  • Herneenversoja koristeeksi
  • Suolaa, pippuria

Grillasin vihannekset, sienet ja halloum-juuston. Kuumensin sämpylän puolikkaat grillillä. Kokosin hampurilaiset. That’s it. Nopeaa, yksinkertaista, hyvää ja täydellistä after work -ruokaa.

tsatsikiTsatsiki

Kuva ei ole kovin edustava, mutta maku sitäkin parempi. Itsetehty tsatsiki oli helppo valmistaa, mutta aloitin sen valmistelun jo edellisenä päivänä.

  • Turkkilaista/ kreikkalaista jugurttia
  • Suolaa, pippuria
  • 1 kurkku
  • 1 – 2 valkosipulinkynttä
  • Pieni luraus hunajaa
  • 2 tl sitruunamehua
  • tuoretta minttua
  • Oliiviöljyä

Ensin valutin turkkilaisesta jugurtista nesteen pois laittamalla jugurtin suodatinpussiin ja suppiloon ja jättämällä sen jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Tämän jälkeen raastoin kurkun, puristin siitä nesteet pois ja sekoitin jugurttiin. Laitoin mukaan valkosipulisilpun, sitruunamehun, suolan, pippurin, hunajan ja silputun mintun. Annoin jugurtin olla jääkaapissa iltaan asti. Lopuksi viimeistelin tsatsikin tuoreella mintulla ja lorauksella oliiviöljyä.

Lopuksi tarjoilut pöytään, kylkeen Kreikasta tuliaisena tuotua rosé-viiniä ja eikun nauttimaan ruoasta ja yhdessäolosta. Näiden avulla pääsin edes hetkeksi henkisesti pois Suomesta ja sain ajatukset pois töistä 🙂

Minkä maan ruoka on teidän suosikkinne?

5 Comments

  • Jerry / Pako Arjesta
    27 kesäkuun, 2014 at 8:44 am

    Näyttääpä herkulliselta 🙂 . Tuota kasvishampurilaista voisi hyvinkin harkita, koska Tiia ei syö lihaa, joten kerrankin voisin jopa tehdä ruokaa, jota hänkin voi syödä 😛 . En muuten itse hirveästi välitä salaatinlehdistä salaatissa, joten kreikkalainen salaatti voisi olla minulle oiva vaihtoehto 😉 .

    ”Minkä maan ruoka on teidän suosikkinne?” no pakkohan se tähänkin on vastata, että japanilaista ruokaa ei voita yksinkertaisesti mikään 🙂 ! Tempura, sushi, okonomiyaki ja kaikki muut herkut ovat vain niin taivaallisia 🙂

    Reply
    • sandra
      28 kesäkuun, 2014 at 8:19 am

      Itse olen yrittänyt vähentää lihan syöntiä ja etsiä reseptejä, joissa ei lihaa ole. Tämä teema oli osittain sen vaikutuksesta valittu.
      Saako Lappeenrannasta kunnollista japanilaista ruokaa? Itse olen syönyt sushia, miso-keittoa ja näitä mitä nyt tavallisista japanilaispaikoista saa, mutta muuten japanilainen keittiö on minulle tuntematon. Osaatko suositella Suomesta hyvää paikkaa, jossa käydä ja mitä kannattaa kokeilla? Vai onko täällä yhtään kunnollista paikkaa ;)?

      Reply
      • Jerry / Pako Arjesta
        29 kesäkuun, 2014 at 1:58 am

        Itse taas olen lisännyt lihan syöntiä dieetin takia 😛 . Se on tämä maailman tasapaino x).
        Ei, Lappeenrannasta ei saa todellakaan kunnollista japanilaista ruokaa :/. Yhdestä paikasta saa sushia, mutta se oli aivan kamalaa kuraa, kun yhden kerran erehdyin maistamaan. Kalliita, jättimäisiä paloja, joiden riisi oli sellaista liisteriä. Eikä tietenkään makua nimeksikään.

        Uskon, että Helsingistä löytyy oikeasti hyviä paikkoja, mutta olen itse päässyt maistelemaan vasta kahden ravintolan antimia. Molemmat ovat enemmänkin sellaisia lounaspaikkoja. Kluuvin kauppakeskuksen yläkerrassa on esimerkiksi Hanko Sushi (meniköhän nimi oikein?), jossa on perushyvät sushit 🙂 . Varmasti parempiakin paikkoja kyllä löytyy. Wanderlust Expertin Veera voisi tietää joitain hyviä paikkoja Helsingistä 😉 . Mutta pakko myöntää, että oman kokemukseni ja myös uskomukseni mukaan missään ei saa niin hyvää japanilaista ruokaa kuin Japanissa 🙂 .

        Suosittelen kuitenkin maistamaan tempuraa, jos joskus saat siihen mahdollisuuden. Kannattaa tietysti muistaa, että jokainen erityisesti Japanin ulkopuolella maistamasi ”japanilainen ruoka” voi olla aivan erilaista ja tasoista Japanin maaperällä kuin näissä muissa ravintoloissa.

        Reply
        • sandra
          29 kesäkuun, 2014 at 1:37 pm

          Niin ajattelinkin, ettei Lappeenrannasta löydy hyvää. Harmi, sillä välillä tulee siellä käytyä. Tampereella on useampi paikka, josta saa sushia (mm. Norimaru ja Maruseki), mutta pitäisi varmaan päästä Japaniin maistamaan aitoa japanilaista ruokaa, jotta osaisi arvioida niitä oikeilla kriteereillä.
          Aarg, kasvatat vaan matkakuumetta Japaniin! Olen sellainen herkkusuu, että eri maiden ruokien maistelu on yksi iso syy matkustaa 🙂

          Reply
          • Jerry / Pako Arjesta
            29 kesäkuun, 2014 at 3:18 pm

            Odota vain, kun teen vielä postauksen Japanin ruoista 😉 . Sen jälkeen varailet jo lippuja 😀 ! Mutta kiva, että voin kasvattaa matkakuumettasi tuonne. Olen siis onnistunut tehtävässäni 😛 . Itselleni juuri ruoat, juomat, baarit ja ravintolat ovat niitä matkan kohokohtia, joten tiedän tasan tarkkaan mistä puhut 🙂 !

Leave a Reply