Menu
Australia

Australian backpacker tax ja verojen hakeminen

Maltalla olo on maistunut hyvältä, mutta silti ajatukset ovat päivittäin Australiassa ja vähintään joka toinen päivä katselen lentojen hintoja Melbourneen. Australia on ollut mielessä muustakin syystä, sillä verotusvuosi siellä päättyi heinäkuussa ja on tullut aika tehdä veroilmoitus. Tämä ei ollut niin yksinkertainen homma omalta osaltani kuin viime vuonna, kiitos hallituksen päättämän backpacker taxina tunnetun veromuutoksen. Ennen kuin jatkan eteenpäin, sanon vain, että en ole itse mikään veroasiantuntija ja jokaisen tulisi katsoa päivitetyt linjaukset ATO:n sivulta.

Mikä muuttui vuonna 2017?

Vuodesta 2017 alkaen jokainen work and holiday -viisumilla olija maksaa veroa vähintään 15 % ensimmäisestä 37 000 dollarista eikä ole oikeutettu tax free thresholdiin. Minkä verran veroa maksat, riippuu työnantajastasi. Jos tämä on rekisteröitynyt ATO:lle yrityksenä, joka palkkaa wh-viisumilaisia, sinulta pidätetään veroa 15 %. Jos työnantaja ei ole rekisteröitynyt, sinulta pidätetään veroa huimat 32.5 %.

Ennen vuotta 2017 merkitystä oli sillä, olitko resident for tax purposes vai non-resident for tax purposes. Non-resident for tax purposes maksoi veroa 32.5 % jokaisesta tienatusta dollarista eikä ollut oikeutettu noin 18 000 dollarin tax free thresholdiin. Jos olit resident for tax purposes, palkastasi pidätettiin todennäköisesti noin 15 %, ja ensimmäiset noin 18 000 dollaria olivat verovapaita. Tämä tarkoitti usealle jopa tuhansien dollareiden veronpalautusta verovuoden lopulla.

Miksi tästä on ollut niin paljon puhetta?

Ensinnäkin hallituksen tiedotus tästä veromuutoksesta on ollut niin kuraa, kun vain voi odottaa. Ensinnäkin suunnitelmissa oli nostaa veroprosentti vain kylmästi kaikille 32.5 %, mutta tästähän pillastui sekä maataloustyönantajat sekä turismin parissa työskentelevät. Tämän jälkeen huhuttiin, että veroprosentti tulee olemaan 19 % ja vasta aivan viime hetkillä se päätettiin laskea 15 %:iin. Moni työnantaja on ollut aivan pihalla tämän tiedotuksen kanssa, eikä asiaa ole selventänyt yhtään se, että tämä muutos tuli voimaan kesken verovuotta.

Mitä merkitystä sillä on, että muutos tuli voimaan kesken verovuotta?

Australiassa verovuosi kestää heinäkuun alusta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun, ja kyseinen lakimuutos tuli voimaan vuoden 2017 alusta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vuoden 2016 puolella saadut tulot verotetaan vuoden 2016 sääntöjen mukaan ja vuoden 2017 puolella saadut tulot uusien lakien mukaan. Huomaa myös, että tässä rytäkässä ATO tarkensi (eli tiukensi) sääntöjä, joilla wh-viisumilaisia luokitellaan non-residenteiksi ja residenteiksi for tax purposes. Aiemmin riitti oikeastaan, että asuit maassa vähintään 6 kk ja vietit vakiintunutta elämää. Nykyisten ohjeiden mukaan sinun tulee osoittaa, että aiot pysyvästi jäädä maahan ja teet todistettavia toimenpiteitä tätä kohti. Lue lisää tästä.

Konkreettisesti tämä muutos näkyy myös siten, että sinun tulee saada työnantajaltasi kaksi payment summarya, toinen 1.7.2016 – 31.12.2016 tienatuista tuloista ja toinen 1.1.2017 – 30.6.2017 tienatuista tuloista. ATO syynää myös tämän muutoksen vuoksi wh-viisumilaisten hakemuksia tarkemmin, joten viivästyksiä voi olla odotettavissa.

Miten veroilmoituksen voi tehdä?

Käytännössä joko itse netissä ATO:n sivuilla tai sitten agentin kautta, joilla on palveluita sekä verkossa että fyysisiä toimistoja. Ole tarkka hinnoista, sillä palveluista veloitetaan kaikkea 20 dollarin ja satojen dollareiden välillä.

Jos teet veroilmoituksen itse, sinun tulee rekisteröidä myGov-tili ja linkittää se ATO:on. Ensi kertaa tätä tehdessä tarvitsen koodin, joka sinun pitäisi saada soittamalla ATO:lle.

Voiko veroilmoituksen jättää tekemättä?

Ilmoitus pitäisi tehdä lokakuuhun mennessä, ja se on kyllä käsittääkseni pakollinen. En tiedä voiko tulla ongelmaa myöhemmin viisumeissa, jos vain jättää homman vähin äänin tekemättä.

Oma tarinani

Kerrottakoon, että olen nyt tehnyt 3 kertaa veroilmoituksen, ja tässä tulokset:

  • Ensimmäinen kerta 2014 – 2015: minut luokiteltiin resident for tax purposeksi, joten sain kaikki maksetut verot takaisin. Valitsin kuitenkin hakea verot ylikalliin agentin kautta, josta oppineena vertailin hintoja seuraavalla kerralla
  • Toinen kerta 2015 – 2016: olen edelleen resident for tax purposes, joten sain kaikki maksetut verot takaisin, reilu tuhat dollaria. Käytin edullista E-lodge -yritystä, joka veloitti vain 19.90 AUD.
  • Kolmas kerta 2016 – 2017: käytin edelleen E-Lodgea, sillä olin tyytyväinen heidän palveluunsa. Tällä kertaa lopputulos oli tämä:
    • Heidän mukaansa olen non-resident for tax purposes vuonna 2016 ja maksan vuoden 2016 tuloista 32.5 % veroa ja vuoden 2017 tuloista 15 %. Koska minulta on pidätetty veroa hieman alle 15 % vuonna 2016 ja tasan 15 % vuonna 2017, saisin mätkyjä noin reilu 1300 dollaria
    • Aton päätöksen mukaan minulta pitäisi mennä 15 % veroa sekä vuodelta 2016 että vuodelta 2017 eli joutuisin maksamaan noin 250 AUD mätkyjä
    • Omasta mielestäni olen vuonna 2016 non-resident ja minun kuuluisi saada verot takaisin ja vuodesta 2017 maksaa se 15 %
  • Soitin ATO:lle, jotta pääsisin linkittämään myGov-tilini heille (soitin Maltalta, joten jouduin lataamaan aussiliittymään rahaa 30 dollaria). Minulta kysyttiin turvallisuustarkistuksessa pilkulleen maksetut verot ja tulot, mitä tein työkseni, mille yritykselle, syntymäaika, osoite ja varmaan muitakin kysymyksiä, joita en enää muista. Sitten heidän piti varmentaa passini, mutta he eivät pystyneet jostain syystä tekemään tätä (issuer was not registered?!). En siis saanut koodia, enkä pystynyt kirjautumaan itse ATO:n sivulle, jotta olisin voinut tehdä muutoksen veroilmoitukseeni. Tässä vaiheessa kirosin maan alimpaan rakoon ja ylistin aussikavereilleni Suomea, jossa meillä on henkilötunnukset ja pankkitunnuksilla voi kirjautua joka paikkaan.
  • Kun menen Suomeen, aion kaivaa kaikki mahdolliset Medicare-kortit ja muut ja yrittää tehdä linkitystä uudestaan. Osa tutuistani on kuitenkin onnistunut saamaan veroja vuodelta 2016 takaisin, joten aion sinnikkäästi itsekin yrittää. Kyse on noin reilun 1000 dollarin erosta, joten kannattaa kokeilla.

Toivottavasti tästä oli hyötyä tai vertaistukea muille saman asian kanssa painiville. Jos joku haluaa täydentää tätä veropostausta, lisäilkää asioita tai vinkkejä kommentteihin.

PS. Pakko päästä Australiaan pian!

2 Comments

  • Marita
    2 syyskuun, 2017 at 6:27 am

    Mina eilen tuuttasin tuon veroilmoituksen menemaan. Tunnin verran siina meni, mutta oli mukavaa, etta livechatissa pystyi kysymaan, jos ei ollut varma mita vastata. Laitoin, etta olin aussiaikana 2016 puolella resident for tax purposes ja 1.1.17 alkaen uusien saantojen mukaisesti en ole. Kiva kylla kun menivat muuttamaan saantoja kesken verokauden. Kahta payment summarya en saanut tyopaikaltani, jossa olin joulukuusta 2016 maaliskuuhun 2017, mutta katsotaan tuleeko sanomista. Laskelman mukaan mun kuuluisi saada noin $650 palautuksia, mika kuulostaa suurinpiirtein oikealta.

    Hankalampaa voi olla hakea veroja talta heinakuu – lokakuu 2017 -ajalta, minka viela painan taalla toissa. Muuten en hakisi ollenkaan, mutta tyonantaja on maksanut veroja vahan vaihtelevasti 15-21% valilla, kunnes viime viikolla sain aikaiseksi korjata sille, etta mun veroprosentti on tasan 15% eika mitaan muuta. En tieda jaksanko sitten Suomesta asti alkaa muutaman sadan dollarin takia soittelemaan ja eihan mulla siina vaiheessa ole enaa edes australialaista pankkitilia, jolle maksaa… taitaa vaan kayda tama omaksi tappioksi, kun en jaksanut aiemmin tarkistaa kuinka paljon multa menee veroja. Katsoin vaan etta joo suunnilleen 15 prosenttia menee, mutta onhan siina nyt parhaimmillaan lahes tonnin viikkotuloilla aika iso ero meneeko 15 vai 20%. Nyt kun kirjoitan taman ylos, alkoi arsyttaa oma levaperaisyys asiassa. 😀

    Reply
    • Sandra
      4 syyskuun, 2017 at 2:16 pm

      Juu, hei hoida tuo veroprosentti kuntoon – siinä on valtava ero! Mutta kieltämättä uudessa maassa on välillä ihan riittävästi miettimistä pelkässä arkielämässä, ettei energiaa riitä pohtimaan vero- ja eläkeasioita 😀

      Reply

Leave a Reply