Menu

Kuusi vuotta sitten kirjoitin kuumeisesti graduani, joka käsitteli kuluttajien tuntemaa katumusta. Vaikka työlläni oli puhtaasti kaupallinen lähestymistapa, paneuduin silti samalla moniin katumusta käsitteleviin psykologisiin tieteellisiin ja viihteellisiin artikkeleihin. Mitä ihmiset katuvat eniten? Millä eri keinoin he pyrkivät välttämään katumuksen tunnetta?

Opin, että katumuksella on itseasiassa kaksi aikaulottuvuutta. Perinteisesti ajatellaan, että katumus kohdistuu vain johonkin menneisyydessä tehtyyn valintaan, jonka kohdalla voimme nykyhetkenä jälkiviisaasti ajatella, että olisinpa valinnut toisin. Katumus voi kuitenkin olla jotakin, joka suuntautuu tulevaan. Voimme kuvitella itsemme vuosikymmenienkin päähän, vaikkapa siihen kuvaannolliseen kiikkustuoliin ja katsoa taaksepäin mennyttä elämää ja tehtyjä valintoja. Tuon mielikuvamme vanhuksen viisaudella ja kuvitteellisella elämänkokemuksella voimme tarkastella nykyistä itseämme ja elämäntyyliämme kuin ulkopuolisen silmin ja kysyä: ”Elinkö elämän, joka ei kaduta?”

Tässä kohtaa yleensä huomaa yhteyden, joka katumuksella on ihmisen arvojen ja onnellisuuden kanssa. Mitä ihmiset sitten katuvat eniten? Netissä on kiertänyt paljon artikkeleja kuolevien ihmisten suurimmista katumuksen kohteista, ja mielestäni aiheet voisi tiivistää kolmen pääotsikon alle.

Ihmissuhteet

Aika yleinen katumuksen kohde on menetetty aika, joka olisi pitänyt käyttää työn sijasta perheen ja ystävien kanssa. Ihmiset katuvat avioliittoa, joka kariutui, sitä, ettei ihastusta tullut pyydettyä ulos, tai menetettyä rakkautta, joka ei koskaan kunnolla alkanutkaan.  Sitä, ettei nähnyt lapsiensa kasvavan. Sitä, ettei viettänyt laatuaikaa puolisonsa kanssa, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Tämä aihe on ollut paljon omassa mielessäni myös nyt, kun olen asunut ulkomailla erossa perheestä ja monista ystävistä. Juuri tästä syystä tein myös päätöksen palata toistaiseksi Suomeen, jossa voin käyttää aikaa lähimpien ihmisten kanssa.

Ei tavoitellut haluamiaan asioita

Monet ihmiset ovat päätyneet elämään jonkinlaisen ulkoaopitun mallin tai vaikkapa omien vanhempiensa tai puolisonsa toiveiden mukaan. He ovat himmailleet, ajautuneet elämäntilanteeseen, joka ei tuo täyttä tyydytystä tai vain yksinkertaisesti pelänneet repäistä irti opituista malleista. He eivät ole uskaltaneet vaihtaa työpaikkaa, alaa, lähteä opiskelemaan tai testaamaan siipiään oman intohimonsa parissa.

Tällainen olen ollut vähän itsekin. Ajattelin, että minulla ei ole mitään selkeää intohimoa tai lahjakkuutta, joten on vain parasta valita mahdollisimman selkeä, varma ja turvallinen tie hyvään elämään. Kun kuitenkin opin tuntemaan itseäni enemmän, aloin kyseenalaistaa tuota ”varmaa ja hyväksi havaittua” menestyksen mallia ja vähitellen tunnustelemaan, millainen elämä minulle sopisi. Tässä sitä nyt ollaan, menossa opiskelemaan ja muillakin tavoin kulkemassa kohti seuraavaa tavoitettani.

Ensimmäinen askel, jonka tein aikoinaan, oli Australiaan lähteminen. Se oli ensimmäinen asia, jonka tein puhtaasti omaa itseäni varten ilman mitään näennäisesti järkeviä syitä. Ulkomailla asuminen oli suuri kaukainen unelma, jonka toteutuminen vaikka vain viisi vuotta sitten tuntui ylitsepääsemättömältä ja unenomaiselta. Nyt olen asunut yhteensä kolmisen vuotta Suomen ulkopuolella. Näin jälkikäteen ajatellen tämän unelman toteuttaminen oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa – suurimmat esteet olivat vain oman pääni sisällä. Nyt on seuraavan unelman toteuttamisen aika… Mitä se voisi olla, siitä kenties lisää blogissa myöhemmin.

Ei ollut läsnä tässä hetkessä

Arjen rutiinit, Netflix, tyhjänpäiväiset small talkit ja ei ollenkaan vähäisempänä sosiaalinen media pirstaloittavat ja turruttavat huomiotamme. On oltava läsnä monessa paikassa, mutta et pysty olemaan oikeastaan missään. Olet vain olemassa, reagoimassa ulkoa tuleviin ärsykkeisiin tai suorittamassa päivittäisiä rutiineja autopilotin lailla, etkä koskaan kunnolla aktiivisesti suuntaa toimintaasi ja huomiotasi johonkin. Elämän päivät kuluvat ja kuljet eteenpäin välillä havahtuen, että mihin taas yksi vuosi on mennyt. Kuulostaako tutulta?

Kaduttaako?

Voin kyllä myöntää, että on monia tilanteita, joissa olisin voinut toimia toisin. Olisin voinut hoitaa ihmissuhteita paremmin, olla rohkeampi, priorisoida asioita oikein. Kaikista virheistäni olen kuitenkin oppinut ja ne valinnat ovat omalla tavallaan tuoneet minut tähän hetkeen. Yhdestä asiasta olen iloinen. Uskon hyvin vahvasti, että mikäli jatkan elämistä nykyisellä tavalla, voin kuvitteellisessa kiikkustuolissani myhäillen todeta: ”elämä, se on ollut pirun hyvä!”.

Yleensä kaikilla suurimmilla katumuksen kohteilla on yksi yhteinen nimittäjä: ihmiset katuvat enemmän tekemättä jätettyjä kuin tehtyjä asioita. Tällä postauksella ei kenties ole sen suurempaa punaista lankaa tai sanomaa, kuin että: ”Anna roiskua rapatessa, anna elämän kuluttaa ja anna kokemusten jättää jälkensä! Mene, tee, toteuta, ole läsnä, elä! Tee tästä ainutkertainen!”

32 Comments

  • Suunnaton
    29 heinäkuun, 2018 at 7:01 am

    Opittuun elämäntapaan on hirveän helppo solahtaa. Niinhän se on, että monissa muutoksissa oma pääkoppa on se, joka pistää eniten hanttiin. Jossain kohtaa pitäisi uskaltaa ottaa se suurikin askel ja tavoitella unelmiaan. Kunhan ensin tietäisi, mitä ne ovat 🙂

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 2:44 am

      Juuri näin! En itse pitkään aikaan edes miettinyt, mitä ne omat unelmat voisivat olla. Ajattelin vain, että työt, koulutus, avioliitto ja niin päin pois. Nyt tuntuu, että niitä unelmia putkahtelee aivojen solukoista, kun on saanut vanhan toteutettua 😀

      Reply
  • Mimmu
    29 heinäkuun, 2018 at 11:19 am

    Voin samaistua niin moneen tossa… Ja moni mulla liittyy tuohon aikaan, mä teen taas tällä hetkellä reissua varten niin paljon töitä (välillä +50h/vko) että ei jää aikaa ja energiaa oikeen muuhun.
    Sen vähän vapaa-ajan haluisin viettää mielummin kotona kun nähden ketään/käytyä kenenkään luona ja se tietty harmittaa!! Mutta toisaalta kun on paljon töitä tarjolla niin haluan tehdä niitä, ettei sitten tarvitse reissussa katua että jos oisin tehnyt enemmän töitä niin voisin tehdä nyt tämän jutun/ostaa sitä ja tätä..

    Mitä tulee omiin asioiden tavoitteluun niin sekin mätsää! En halua joutua miettimään parinkymmenen vuoden päästä että olisi pitänyt…
    Mulla esim riittäisi töitä alalla jossa en halua työskennellä, ja en ole halunnut olla niissä hommissa muu kuin extra-työntekijä koska en halua jämähtää niihin hommiin ja huomata kuten muutama kenen kanssa jutellut, että tulin tänne kesätöihin, piti mennä muualla ja nyt jäänkin eläkkeelle täällä.. Se olisi ihan kamalaa!!
    Mulla on ollut aina halu myös muuttaa ulkomaille, asia joka ei vielä ole toteutunut mutta jonka toivon järjestyvän… asia jota en myöskään halua katua myöhemmin: että jämähdin Suomeen..

    Pidän tosta sun asenteesta: Mene, tee, toteuta, ole läsnä, elä! Tee tästä ainutkertainen!

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 2:53 am

      Kiitos paljon Mimmu! Jos on tavoite mielessä, pidemmät työpäivät kannattaa väliaikaisesti. Kun itsellä oli tiedossa reissu Australiaan, tein välillä ihan hulluja tunteja (arkipäivät päivätöissä, viikonloppu yöt baarissa, välillä viikonloppu päivät myyntitöissä), mutta sen jaksoi, kun tiesi mitä varten sitä teki.

      Kannattaa vain tehdä suunnitelma ulkomaille muutosta ja lähteä pikkuhiljaa toteuttamaan, mikäli sitä haluaa. Ja mielestäni teet ihan oikein siinä, että teet ekstrana nykyisiä hommia, mikäli et halua siitä isompaa virkaa. Olisi tosiaan kamalaa huomata, että on jämähtänyt kesätöistä eläkkeelle asti! Näitä puheita kuulee muuten yllättävän usein firmojen eläkkeellejäämisjuhlissa. Toki muutama vuosikymmen sitten töistä ajateltiin erilailla. 🙂

      Reply
  • Jenna / Enemmän kuin äiti
    29 heinäkuun, 2018 at 11:21 am

    Itsekin välillä miettii, että onko tää mun valitsema ala varmasti sellainen, että sen takia kannattaa kouluttautua 5 vuotta ja sen parissa jaksaisi tehdä pitkän uran. Jos alkaa miettimään kaikkia maailman mahdollisuuksia, niin kyllähän se vähän ahdistaa valita se yksi itselle sopivin polku. Sitä miettii, että oonko käynyt läpi tarpeeksi vaihtoehtoja ja oonko edes tietoinen niistä kaikista.. Onneksi nykyään on normaalia ja jopa suotavaa vaihtaa välillä suuntaa ja kokeilla erilaisia asioita.

    Mun suurimmat unelmat elämästä on käynyt jo toteen, mutta vielä olisi toteuttamatta se ulkomailla asuminen. Mies on kansainvälisellä alalla, mutta toistaiseksi vielä muutaman vuoden kiinni Suomen projekteissa. Ollaan puhuttu, että ehkäpä sen jälkeen voisi kokeilla työtä ulkomailla..

    Ajatuksia herättävä postaus! 🙂

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 2:59 am

      Ehdottomasti näin. Sä olet vielä ihan mielettömän nuori, joten ehdit vielä useampaankin kertaan tehdä jotain ihan toista juttua. On todella hienoa, jos sun isoimmat unelmat on jo nyt toteutunut – oon tosi iloinen sun puolesta :).

      Voin suositella ulkomailla asumista ja lapselle/lapsillekin se on varmasti ihan upea, maailmoja-avaava kokemus. Toivottavasti miehen työn kautta järjestyisi tuo mahdollisuus, sillä ihan tyhjän päältä töiden etsiminen ja muu on aika paljon raskaampaa.

      Reply
  • Liisa
    29 heinäkuun, 2018 at 5:44 pm

    Tosi mielenkiintoinen ajatus tuo tulevaisuuteen suuntautuva katumus – tunnistan sen itsestäni vähän turhankin hyvin! Isoissa asioissa sitä on tietysti hyvä kuunnella, mutta joskus se saatta mennä yli: jos esimerkiksi lomalla on pakko käydä tietyssä näyttelyssä tai nähtävyydessä vaikka tekisi mieluummin mieli lukea kirjaa rannalla (tai jopa katsoa Netflixiä sohvalla) vain potentiaalisen tulevan katumuksen vuoksi, kannattaa ehkä vähän höllätä 😀 nimim. kokemusta on.

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:00 am

      Oih, tuo on niin tuttua! Ihan loistava esimerkikki, olen itse aika samanlainen. Joskus tekisi oikeastaan mieli höllätä, mutta sitten tulee tämä ”fear of missing out” tai ennakoiva katumuksen tunne, joten pakotan itseni menemään. Yleensä tämä on ihan hyvä loppujen lopuksi kuitenkin 😀

      Reply
  • jenni
    29 heinäkuun, 2018 at 7:43 pm

    Ihan varmasti tekemättä jättämisiä katuu enemmän kuin tekemisiä – ja jos jotain tekoa katuu, niin ainakin siitä varmasti sitten oppiikin jotain samalla, joka taas antaa enemmän eväitä elämään. Kaikki myös mokaa joskus, joten epäonnistumisiakaan ei pitäisi liikaa pelätä, se voi estää toteuttamasta itseään enemmän kuin ehkä alkuun ajattelisikaan. Tällaisia asioita on hyvä aina välillä pysähtyä pohtimaan, jonkinlaisen välitilinpäätöksen tekeminen ennen sitä kiikkustuoli-ikää voi hyvinkin antaa elämälle uutta fokusta ja suuntaa – kuten sinulla nyt 🙂

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:03 am

      Ei mikään ihme todellakaan. Ihmisillä on lisäksi tapana jäädä jossittelemaan, että olisipa pitänyt tehdä tätä ja tätä, ja tuo seuraa mukana useita vuosia. Niistäkin pitää vain osata päästää irti. Samoin kuin niistä mokista, jos sellaisia tulee tehtyä.

      Ymmärsit juuri postaukseni pointin, että välillä on hyvä pitää näitä välitilinpäätöshetkiä (muutenkin kuin vain esimerkiksi tasavuosia täyttäessä yms), jotta on edelleen vakuuttunut siitä, että kulkee oikeaan suuntaan :).

      Reply
  • Hägä
    30 heinäkuun, 2018 at 7:26 am

    Sandra, hienoa, perusteltua pohdintaa jälleen kerran blogisi tihkuu. Arvoja ja asetelmia, joista useimmat meistä viittaavat kintaalla, eivätkä suo ajatustakaan asialle. Kannattaisi.

    Vaikkei joinakin päivinä sydämmissämme ole laulua, pitäisi laulaa kuitenkin. Rapa roiskuu toisinaan ja katumus kuristaa, mutta moga on lahja!

    Arvostetaan eilistä, unelmoidaan huomisesta ja kuten Sandra viisaasti hehkutat, eletään tätä päivää, kuin se olisi viimeinen tanssisi.

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:05 am

      Tanssia on myös sujuva ja värikäs kommenttisi, Heikki. Kiitos kovasti – pyydetään tätä päivää kanssamme tanssin pyörteisiin ja valssataan kohti huomista elämästä nauttien 🙂

      Reply
  • Janni / Lentopelko
    30 heinäkuun, 2018 at 7:40 am

    Tää postaus pisti ajattelemaan! Hain kouluun, jäin ensimmäiselle varasijalle (voit varmasti kuvitella mikä ärsytys) ja nyt syksy onkin avoinna. Valmistuin vasta jouluna, mutta pelkkä työnteko syksyllä ei kiinnostaisi. Olin juuri 3 kk reppureissulla Aasiassa mutta tekisi mieli lähteä pidempään reissuun taas uudestaan. Nyt olisi taas tilaisuus. Kadunko jos en lähde? Vai olenko lähdössä vain siksi, etten katuisi myöhemmin?

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:06 am

      Nyt olisi kieltämättä tilaisuus. Uskon, miten kismittää jäädä noin pienestä kiinni opiskelupaikan saamisessa. Ehkä kenties tämän tilaisuuden voi käyttää muuten hyväksi 😉

      Reply
  • Frida Ingrid - Ikimatkalla
    30 heinäkuun, 2018 at 1:24 pm

    Mä oon ikuisuuspohtija, joten tää postaus oli kuin suoraan mun ajatuksista! 😀 Itsekin yritän koko ajan toitottaa, että elä sellaista elämää kuin haluat, unelmoi niistä jutuista, mitkä tuntuu omalta – aivan sama, mitä muilla on niihin sanottavanaan! Tärkeää on myös juurikin herätellä itseään kaikkien turhien ärsykkeiden alta (kuten nuo mitä mainitsit), jotta havahtuu myös siihen, että mitä itsellä jo on. Arvostaa niitä asioita, eikä umpimähkää vain tavoittele jotakin tulevaisuudessa, vaikka tulevaisuuden kiintopisteet on toisinaan tärkeitäkin juttuja.

    Itse en tiedä, mitä tulen kiikkustuolissa sanomaan omasta eletystä elämästäni, enkä tiedä, arvotanko sitä hetkeä mitenkään kovin tärkeäksi. Sen sijaan arvotan nykyhetken ja sen tyytyväisyyden, mikä minulla nyt on, todella tärkeäksi. Toivottavasti arvotan sen sellaiseksi myös vielä siellä kiikkustuolissa. 🙂

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:10 am

      Tuo oli mielenkiintoinen ajatus, että kuinka korkealle arvotat tyytyväisyyttä kiikkustuolissa. Siitähän hetkestä ei tiedä, joten ehkä tavallaan riittävä on, että arvottaa korkeimmalle nykyhetken tyytyväisyyden. Toinen hyvä pointti oli kiitollisuuden tunteminen siitä, mitä jo on, eikä jatkuva tulevaisuutta varten eläminen. Tunnistan itseni tuosta välillä liiankin hyvin. 🙂

      Reply
  • Sofia / Project Forever
    31 heinäkuun, 2018 at 12:24 pm

    Hyvä postaus! Itsekin pyrin elämään sillä tavalla, ettei myöhemmin tarvitsisi katua ainakaan niitä elämän suurimpia asioita. Joskus on tietenkin hankala etukäteen tietää mitkä polut johdattavat elämässä minnekin, mutta uskon että omia unelmiaan tavoittelemalla ei voi mennä pieleen! 🙂

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:13 am

      Siihen pyrin itsekin luottamaan! Omia unelmia kohti, mitä ne vain ovatkin kullakin hetkellä. Ne kuljettavat jonnekin, mutta se määränpää ei välttämättä ole itse matkantekoa tärkeämpi. 🙂

      Reply
  • Anmarien
    31 heinäkuun, 2018 at 6:46 pm

    Mielenkiintoinen koonti, joka laittoi pohtimaan sitä pitääkö ihmisen myös tavallaan valita asiat joita katuu. Yleensä jonkin asian valinta sulkee ainakin hetkellisesti (joskus lopullisesti) pois muita valintoja. Se, että lähtee tavoittelemaan haluamiaan asioita voi olla hyvin rankkaa ja yksinäistäkin erityisesti jos omat tavoitteet ovat ristiriidassa ympäristön ja läheisten tavoitteiden kanssa. Välillä voi kaduttaa se, ettei valinnut sitä ”helppoa” elämää. Toisaalta yleensä tuollaiset fiilikset menevät ohi ja ehkä voisi enemmänkin puhua ennemmin hetkellisesti väsymisestä kuin katumisesta.

    Reply
    • Sandra
      1 elokuun, 2018 at 3:16 am

      Tosi hyvää pohdintaa. Nykyaikana meillä on ihan loputtomasti vaihtoehtoja, joista valita. Samalla on paljon mahdollisuuksia katumuksen tuntemiseen. Kun valitset jonkin asian, tietyllä tavalla käänteisesti valitset myös sen, mitä et valitse ja siitä johtuvat seuraukset. Ja kuten sanoit, valitsemme myös ikään kuin sen, mitä kadumme. Kadutko mieluummin sitä, että et saavuttanut työuralla ylintä mahdollista potentiaaliasi vai sitä, että et viettänyt riittävästi aikaa perheesi kanssa? Nämä eivät välttämättä sulje toisiaan pois, mutta se oli vain esimerkki asioista, joiden parissa painimme. Jokainen valitsee tietysti tavallaan ja arvojensa mukaan, kunhan on itse tyytyväinen 🙂

      Reply
  • Elisa-Maria
    1 elokuun, 2018 at 7:45 am

    Ihanan moniulotteista pohdintaa! <3 Ajatus katumuksen aikaulottuvuuksista oli herättelevä: se, että katumus voi suuntautua tulevaan. On tosiaan tutkittu, mitä juuri nämä kiikkustuolissa istuvat ihmiset elämänsä ehtoona katuvat ja toisaalta, mitä asioita taas arvostavat. Nimenomaan ihmissuhteisiin ja läheisiin liittyvät tapahtumat olivat ainakin yhden artikkelin mukaan muisteluissa niitä tärkeimpiä. Muihin ihmisiin liittyviä muistoja nostettiin esiin joko tyytyisinä ja kauniisti hempeillen, mutta toisaalta ihmissuhderintamalla tehtyjä "virheitä" kaduttiin. Harva toi esiin uraan tai työelämään liittyviä muistoja. Mikä sitten on kenellekin oleellista – jos siihen elämässään keskittyy, ei tule kaduttavaa myöhemmin.

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:03 am

      Kiitos paljon <3. Mielenkiintoista, että olit itsekin lukenut vastaavia tutkimuksia. Jännä kuulla, että ihmissuhteet nousevat yleensä tyytyväisyyden tai katumuksen lähteiksi. Selkeä päätelmä siis se, että niihin tulee panostaa, jotta mahdollisilta "virheiltä" vältyttäisiin.

      Reply
  • Anna | Muuttolintu.com
    2 elokuun, 2018 at 4:57 am

    Ihana juttu taas Sandra! Voin niin samaistua moneen kohtaan. Nyt Suomessa vierailulla ollessa oon miettinyt just tuota, kuinka ne läheisimmät ihmissuhteet kärsii tästä maailmalla vaeltamisesta.
    Elämä on kompromisseja ja täytyy kuunnella sydäntään. Katumiseen olisi itselläkin monia syitä elämässä, niin kuin varmaan monilla. Mutta taakse on turha katsoa, vaikka toki asioita on hyvä yrittää korjata. Ammatinvalinnassa on itsellä esim. ollut intohimoa niin moneen suuntaan, että silloin kun piti lähteä opiskelemaan valitsin varman reitin, joka kuitenkin osoittautui itselle ihan vääräksi. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa! Onnea uusiin tuuliin <3

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:05 am

      Kannattaa kuunnella vain tosiaan itseään, kuten olet tehnytkin. Välillä toki sydän vetää moneen eri suuntaan, mutta ehkä jossain niiden välillä löytyy tasapaino. Onnea myös sulle Anna – minne ikinä sitten lopulta seikkailuillasi päädytkään <3

      Reply
  • Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    3 elokuun, 2018 at 2:40 pm

    Viisasta pohdintaa. Kuulostaa varmaan jo lähes kliseiseltä, mutta vinha perä siinä on, että kadumme yleensä niitä asioita, joita emme tehneet, emme niinkään niitä mitä tuli tehtyä. Olen itse sen aikakauden kasvatti, että nuorena piti mennä pikaisesti opiskelemaan, hankkia ammatti ja mennä töihin, eikä siinä paljon kyselty mitä minä oikeasti haluan. Nyt vanhempana on iskenyt kauhea tarve saada toteuttaa itseään ja tehdä ihan uudenlaisia valintoja. Liika järkevyys elämässä on pahasta 🙂

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:07 am

      Olen itsekin saanut aikalailla samanlaisen lähtökohdan omaa kotoa. Nopeasti oli mentävä eteenpäin, enkä oikein ikinä itse miettinyt asiaa kuin ehkä 25 ikävuoden jälkeen. Mahtavaa, että nyt kuitenkin voit toteuttaa itseäsi ja tehdä uusia valintoja 🙂

      Reply
  • Virpi/Hätälasku matkablogi
    4 elokuun, 2018 at 8:37 am

    Hieno teksti ja niin moneen kohtaan samaistuin. Ja ehdottomasti täytyy pyrkiä siihen, että voi kiikkustuolissä myhäillä itselleen ja eletylle elämälle miten hienoa se olikaan.

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:07 am

      Kiitos Virpi! Tähän pyritään 🙂

      Reply
  • Anna K. - Kaukaa haettua
    4 elokuun, 2018 at 9:24 pm

    Musta tuntuu, että liika ”taktikointi” ja tulevan katumuksen välttely vie elämästä spontaanisuuden. Itsekin yritin taltuttaa reissuminääni ja menin ”oikeaan päivätyöhön” että näkisni useammin ystäviä ja eläisin ”normaalia elämää”. Ensimmäisen puoli vuotta olin niin väsynyt, että en jaksanut nähdä juuri ketään ja nyt kun on tottunut työrytmiin, tulee tunne, että tätäkö elämä nyt sitten on. Ehkä pitäis enemmän luottaa intuitioon ja heittäytyä elämän vietäväksi.

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:10 am

      Juuri niin. Ja kenties se omaan intuitioon luottaminen vie kohti juuri sellaista elämää, joka ei sitten vanhempana kaduta. Siten vähän huomaamattakin 🙂

      Reply
  • Sonja | FIFTYFIFTY
    5 elokuun, 2018 at 4:53 pm

    Mulla on usein juuri se ajatus, että elänkö nyt riittävästi siten, että voin muistella kaikkea hurjaa kiikkustuolissa. Mulla on ollut mielettömästi unelmia, joista todella moni on toteutunut, mutta eivät kaikki. Haluaisin vielä ainakin kerran ottaa irtioton ja lähteä, kuten sä. Mutta samaan aikaan mulla on sellainen olo, että se ei ole oikea juttu juuri tähän hetkeen, vähän kuin yrittäisi sovittaa neliskanttista palaa pyöreään aukkoon. En silti ajattele, etteikö se olisi mahdollista tulevaisuudessa, se voi vain toteutua ehkä vähän eri tavalla kuin olin ajatellut. 🙂 Toisaalta nimittäin sekin olisi tylsää, että kaikki elämässä menisi juuri niin kuin on päänsä sisällä ajatellut. Onnea kotiinpaluuseen ja opintoihin journalismin parissa, sieltähän löytyy heti seuraava luonteva väylä ulkomaille lähtemiseen. 🙂

    Reply
    • Sandra
      7 elokuun, 2018 at 10:13 am

      Miten sullakin tuli sama mieleen ;). Elämä ei aina mene ihan niin kuin suunnittelisi. Tai voi olla, että toteutat jonkin asian, mutta et ihan siinä muodossa kuin olisit ajatellut. Tai vaikka saavuttaisitkin jonkin unelman, se ei välttämättä ole ihan täysin sellainen kuin kuvittelit. Elämä on sitä kaikkea ja pieni yllätyksellisyys tekee siitä entistä parempaa 🙂

      Reply

Leave a Reply