Palaanko vielä Australiaan?

Siitä on noin 13 kuukautta, kun palasin Australiasta. Australiaan muuttaminen oli iso haaveeni, jonka toteuttaminen vaati aimo annoksen rohkeutta ja ripauksen hulluutta. Kuka järkevä aikuinen nyt lähtisi pelkkä menolippu mukanaan maailman toiselle puolelle? Kuka lähemmäs kolmekymppinen edes viitsisi rahdata omaisuutensa vanhempiensa autotalliin ja reissata hostelleissa pelkkä rinkka mukanaan? Saatika kuka länsimaalainen suostuisi raatamaan vihannesfarmilla minimipalkalla hiki valuen ja jalat mustelmilla? Tämä kaikki kuitenkin kannatti, sillä Australia oli paljon enemmän kuin osasin odottaa.

Itse näen, että Australiaan muuttaminen oli kuin iso harha-askel sellaiselta polulta, jota olin kovin pitkään talsinut. Käytän nyt sanaa harha-askel, mutta en tarkoita, että hetkeäkään olisin katunut lähtöäni. Muuttopäätöksen jälkeen sain sanoa hyvästit entiselle elämälleni, vaikken sitä vielä tuohon aikaan tiennyt. Pala palalta taakse jäivät vanhat roolit, uskomukset, vaatimukset, jopa identiteettini osa-alueet. Kyseenalaistin vähän kaiken, kuten ajatukseni työurasta, menestyksestä, parisuhteesta ja onnellisuudesta. Totesin, että pohjimmiltaan minulle eivät tuo iloa hienot tittelit tai paksu palkkapussi (vaikkei näissä toki mitään pahaa olekaan), vaan se, että saan tehdä juttuja, joista nautin, kokea uusia asioita, kehittää itseäni ja olla vapaa. Australia antoi minulle sellaisen sisäisen vapauden, jota en ollut pystynyt Suomesta löytämään. Vielä Australian jälkeenkin olen pyrkinyt kynsin hampain pitämään kiinni siitä samasta mielen vapaudesta ja koettanut irtautua ajatuksesta, että minun olisi pakko tehdä jotakin, olla jotakin, lähteä mukaan oravanpyörään tai koettaa mukautua normien kaltaiseksi. Todellisuudessa vain harva asia on pakollista, ja pelottavan moni on mahdollista. 

Rakastuin Australiaan palavasti, joten pitäisikö minun palata sinne? Eikö nyt kannattaisi yrittää saada edes opiskeluviisumia, jotta voisin saada jalkani ovenväliin maahanmuuttolupien jaossa? Miksen yrittäisi asettua tuohon unelmieni maahan? Onhan Australia sentään aikamoinen paratiisi!

Maltalla asuessani olen kieltämättä monesti makustellut Australiaan palaamista, mutta joka kerran sisimmässäni on jokin ääni, joka hangoittelee vastaan. Uskon, että ainakin tällä hetkellä voisin palata Australiaan lomalle, mutta toistaiseksi en pysyväksi aikaa. En usko kohtaloon tai mihinkään suurempaan johdatukseen yksilön elämässä, mutta sisimmässäni oleva ääni sanoo, että Australialla oli tarkoitus, jonka se täytti. Australia irrotti minut vanhasta ja antoi sysäyksen elää itseni näköistä elämää. Se riepotti, hajotti ja rikkoi, jotta voisin voimaantua ja rakentaa uutta.

Australia täytti siis tarkoituksensa. Enkä usko, että sinne palaaminen auttaisi enää kasvamaan ihmisenä siihen suuntaan, johon haluan nyt kasvaa. Joten tästä syystä haluan jatkaa sisimmässäni olevan äänen seuraamista ja jatkaa eteenpäin uusien tuulien mukana. Ainakin tällä erää tuo ääni sanoo, että paikkani on toistaiseksi jossain muualla kuin Australiassa. En sano, etteikö koskaan, mutta ei nyt. Kenties Australian aika tulee jälleen uudestaan myöhemmin.

Oliko tämä yllättävä päätös? Ehkä ainakin itselleni.