Kuvittele klassinen vanhan ajan huvipuisto. Näe edessäsi puinen vuoristorata, joka kirskuu ja natisee joka käänteessä; kuuntele musiikkia, joka kantautuu sadoin hehkulampuin koristellusta karusellista, jonka eriväriset puuhevoset liikkuvat tasaisen uskollisesti ylös ja alas; kuvittele sympaattinen, lempeän rauhallisesti kulkeva maailmanpyörä ja tunne nenässäsi pieni rasvan ja kuuman sokerin tuoksu, joka on peräisin hampurilaisia, ranskalaisia ja hattaraa myyvistä retrohenkisistä kojuista. Voisit hyvin olla 50-luvulla, tai jopa 30- tai 20-luvulla. Kuvittele, miten ilta alkaa hämärtyä ja huvipuiston eriväriset valot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Istut laitteissa, antaudut vauhdin hurmalle, annat valoloiston sekoittua näkökentässäsi ja tunnet lämpimän tuulen kasvoillasi. Tällainen on Melbournen St Kildassa sijaitseva Luna Park, joka on ilahduttanut huvipuistokävijöitä jo vuosikymmenien ajan.
Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, tein itselleni Melbourne bucket listan asioista, joita haluan kaupungissa vielä kokea. Yksi niistä oli historiallisessa Luna Parkin huvipuistossa vieraileminen. Kun serkkuni soitti ja kutsui minut perheensä kanssa tähän St Kildassa sijaitsevaan huvipuistoon ihmettelemään halloween-tunnelmaa, olin ehdottomasti mukana. Huvipuiston avonaista suuta muistuttava sisäänkäynti on yksi Melbournen tunnetuimmista nähtävyyksistä ja jopa se oli ehostettu tunnelmaan sopivaksi verisine torahampaineen.
Suomessa halloween on vuosi vuodelta muuttunut pyhäinpäivästä yhä amerikkalaisemmaksi puku- ja karkkikekkeriksi, mutta kyseisen juhlapäivän vietto kotimaassa ei vedä lähellekään vertoja australialaisten vastaavalle. En osannut odottaa, että halloween olisi täällä niin iso juttu kuin se oli. Onhan se luonnollista, että amerikkalaisten juhla leviää nopeammin toiseen englanninkieliseen maahan, mutta silti olin todella yllättynyt siitä, miten paljon ihmiset olivat panostaneet meikkiin, pukuun ja asusteisiin. Siinä kun Suomessa ostetaan noitahattu ja lakataan kynnet mustiksi, täällä ihmiset olivat käyttäneet aikaa, rahaa, vaivaa harkitun ja ammattimaisen lopputuloksen saamiseksi. Voin vain kuvitella, missä sfääreissä halloween on itse Yhdysvalloissa.
Halloween-tunnelma jatkui myös sisällä huvipuistossa. Paikka oli koristeltu kauhuteemalla, heti sisäänkäynnin edessä soitti luurangoiksi pukeutunut bändi, henkilökunnasta löytyi niin nuolella lävistetty kauris kuin sammaleinen peikko ja keskelle puistoa oli tuotu ruumisarkku, jossa sai kokeilla, miltä tuntuu asettua viimeiseen leposijaan. Koristeluun oli todellakin panostettu ja olin mielissäni, kun sain kokea huvipuiston juuri tiettyyn teemaan ehostettuna.
Oli todellakin hauska ilta!
Mikä: Luna Park
Missä: Melbourne, St Kilda
Miten pääsee: Keskustasta helpoimmin pääsee ratikalla, numerot 16 ja 96 kulkevat ainakin ihan huvipuiston edestä
Mitä maksaa: Mikä parasta, itse sisäänkäynti huvipuistoon oli täysin ilmainen ja ainoastaan laitteissakäynti maksaa. Perhelipun kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle sai reilulla 100 dollarilla.
2 Comments
marikaw
5 marraskuun, 2015 at 6:33 pmMusta tuntuu että tänä vuonna suomessakin oli aikamoista Halloween meininkiä. Koko ajan vaan kasvanut sen juhliminen. Naamiaiskaupat ja lelukaupat olivat ihan täynnä porukkaa ja jengi oikeasti panosti. Jenkeissä ois huikeeta kokea Halloween, äitini oli viime vuonna New Orleansissa ja paraati siellä oli jäätävän upea kun videoita katsoi. 😀
http://www.rantapallo.fi/marikaworld/2015/11/04/kymmenen-matkakuvaa-osa-kaksi/ haastoin sut matkakuvahaasteeseen. 🙂
Sandra
6 marraskuun, 2015 at 3:57 amKatsoin kanssa, että Facebookissa moni kaveri näytti panostaneen edellisvuotta enemmän. New Orleans on varmasti The Paikka olla Halloweenina :). Kiitos haasteesta, käyn tsekkaamassa. 🙂