Nyt on lyhyt mutta tiivis Suomen loma takana ja aika palata arjen aherrukseen Euroopan toisella laidalla. Suomen loma jätti mieleen muutamia päällimmäisiä ajatuksia ja kieltämättä pienen kaihertavan ikävän perheen ja ystävien pariin.
Kun Australian jälkeen palasin Suomeen, silmiin pistivät täysin erilaiset erot kuin nyt Maltan jälkeen. Kun lentoni laskeutui Melbournesta Helsinki-Vantaalle, huomasin samannäköiset ihmiset, kodittomien puuttumisen katukuvasta, asiakaspalveluhenkilöstön ja muiden ihmisten small talkin puutteen ja muutamia muita eroja. Nyt puolestaan Maltan jälkeen tuntui, että asiakaspalvelijat olivat äärettömän ystävällisiä ja asiantuntevia, pienet infrastruktuuriin liittyvät asiat toimivat, kaupoista löytyi vaikka mitä mielenkiintoista ja no, neljän ja puolen euron hinta haudutetusta teestä sai melkein haukkomaan henkeä.
Suomen lomani täyttyi syömisestä, hyvin nukutuista öistä pimeyden keskellä, ulkoilusta ja ajasta perheen kanssa. Viidentoista vuoden tauon jälkeen uskaltauduin hiihtoladulle ja pienen haparoinnin jälkeen tuntui kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Ehkä vihdoinkin olisi aika yrittää päästä koululiikunnan traumoista eroon! Luminen maa ja silmän kantamattomiin jatkuva luonto tuntui rauhoittavalta hektisen, täyteen rakennetun Maltan jälkeen. Kyllä Suomen maaseudulla sielu lepää. Vaikka olen viimeiset kymmenen vuotta asunut kaupungissa, sisimmässäni olen kai aina maalaiskylän tyttö. Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, ei voida edes puhua maalaiskylästä, vaan ihan puhtaasta lähes peltoa ja metsää -maaseudusta.
Toinen asia, joka kaihertaa hieman mieltä, oli se, että etäältä en pysty olemaan yhtä läsnä tärkeimpien ihmisten elämässä. Kavereiden ja monen muun kanssa toki juttu jatkuu siitä, mihin on jäänyt, mutta sitten on ihmisiä, joiden kanssa näin ei valitettavasti ole. Siskoni poika kasvaa kovaa vauhtia ja puolessa vuodessa tapahtunut muutos oli aivan valtava, enkä ollut todistamassa siitä mitään. Toisaalta suvun vanhimmat heikkenevät ja haluaisin olla läsnä heidän arjessaan nyt, kun se vielä olisi mahdollista.
Suomessa vietetyn ajan jälkeen tunnelmat ovat ristiriitaiset. Toisaalta nautin elämästä ulkomailla, lämmöstä, auringosta, paremmista säistä, mahdollisuuksista. Samalla elämässä on jotain paljon tärkeämpää ja se tuntuu ehkä hieman kipeältä, ettei ole siellä, missä nuo tärkeimmät asiat sijaitsevat.
Varmasti en ole ainoa ulkosuomalainen näiden ajatusten kanssa. Miten te muut pärjäätte tämän ristiriidan keskellä?
10 Comments
Sunna
29 joulukuun, 2017 at 2:24 pmVoih, olen miettinyt samaa. Toisaalta nyt ensimmäistä kertaa on Suomessa käydessä olo, että kotini on oikeasti ja aika pysyvästi muualla. Menihän siihen melkein kolme vuotta ulkomailla, että aika jälkijunassa kyllä sydän näköjään muutti Keski-Eurooppaan. Muuttipa kuitenkin.
Sandra
29 joulukuun, 2017 at 2:32 pmMullakin alkaa olla kohta kolme vuotta kun lähdin maailmalle. Toisaalta tuntuu vähän ulkopuoliselta Suomessa, toisaalta tuntuu ulkopuoliselta muuallakin. Ei ole helppoa 😅
Heidi / Fiiliksiä & hetkiä
31 joulukuun, 2017 at 7:50 pmHeh, iso peukku hiihdolle! Tunnistan tuon paljon reissaavana, että monesta asiasta tuntuu ajoittain jäävän paitsi. Vaikka en asukaan tällä hetkellä ulkomailla, asuu iso osa tärkeitä ihmisiä toisella paikkakunnalla. Ei heitä näe tarpeeksi 🙁
Sandra
1 tammikuun, 2018 at 8:38 amSama juttu sinänsä, että kun asuin 200 kilometrin päässä, ei tullut käytyä kuin parin kolmen kuukauden välein kotona. Eli ei aina välttämättä tarvitse olla ulkomailla tunteakseen etäisyyden painolastin :/.
Eveliina Tyllinen | Korkkarit rinkassa
2 tammikuun, 2018 at 11:36 amTäällä toinen peltojen ja korpien kasvatti. Pystyn myös samaistumaan tuohon läsnäolottomuuteen. Aina sitä miettii, mikä olisi hyvä aika lähteä pidemmäksi aikaa jonnekkin. Australiassa muistan stressanneeni toisen isovanhempani vakavaa leikkausta, joka kuitenkin meni lopulta hyvin. Nyt kun asun perheestä ja sukulaisista noin 150km päässä, pyrin käymään melkein kerran kuukaudessa katsomassa heitä. Onneksi mummi on jo näiden vuosien aikana tottunut reissaamiseeni.
Sandra
8 tammikuun, 2018 at 7:52 pmHaha, hyvä ettei ihan kaikki ole stadilaisia, vaan on muitakin maalaisia :D. Voin hyvin kuvitella, että isovanhemman leikkaus on mietityttänyt, kun ei niistä tilanteista koskaan tiedä.
Hassua, miten Suomessa tuntui 200km etäisyys aivan mahdottomalta, mutta nyt kun on useampia tuhansia kilometrejä, niin tajuaa, miten lähellä oli ja miten paljon useammin olisi voinut käydä kotona.
Anna | Muuttolintu.com
6 tammikuun, 2018 at 4:18 amEuroopassa asumisessa on kyllä se hyvä puoli, että pääsee tuollaisille lyhyille pyrähdyksille! Täältä Ausseista se ei oikein kannata.. 🙂 Mutta joo, tuttu tunne. Surettaa itseänikin, kun en ole näkemässä veljenpoikien kasvamista ja tutustumassa heihin paremmin. Nuorimmainen, vasta pari vuotta vanha ei edes tunnista. Toisaalta tällä Suomen reissulla tuli myös fiilis, että olen kyllä ihan siellä, missä haluankin olla kun Ausseissa asun. Suomen pimeys vissiin vähän järkytti 😀
Sandra
8 tammikuun, 2018 at 7:42 pmHaha, aikamoista se pimeys kyllä on ja se harmaus päivälläkin :D. Hyvä, kun olet löytänyt sen mieleisen paikan olla, vaikka monta kertaa olen itsekin valitellut, miksei Australia voisi olla hieman lähempänä Eurooppaa. Välimatkat ovat jotain aivan toista ja Suomessa käyminen sen verran kallista ja hankalaa, ettei välttämättä tule edes kerran vuodessa käytyä.
Liisa
7 tammikuun, 2018 at 2:27 pmTuttuja fiiliksiä, olen miettinyt samoja juttuja paljon. Suomessa pääsen onneksi käymään aika usein – viime vuonna kuusi kertaa – mutta silti! Onneksi nykyisin yhteydenpitoa helpottaa myös Internet – en tiedä, mitä tekisimme ilman sitä!
Sandra
8 tammikuun, 2018 at 7:39 pmOi, kuusi kertaa tuntuu oikein luksukselta! Vaikka eikö siihen matkaamiseenkin väsy? Internet ja kaikki puhelinsovellukset ovat aivan loistavia. Pidän kyllä viikottain yhteyttä kotiin. 🙂