Hyvä olla Suomesta

On vuosi 1992.

Perheemme pakkaa tavaroita asuntoautoon, sillä olemme lähdössä Venäjälle Pietariin, joka vielä hetki sitten tunnettiin Leningradina. Pillimehu maistuu aina ihanalta, sillä se on merkki jostakin erityisestä. Se merkitsee lähtöjä, retkiä, seikkailuja. Juon pillimehua ja olen kääriytynyt lehmäkuvioiseen pussilakanaan. Pienet varpaat kipristelevät, kun väritän kiivaasti värityskirjan sivuja. Prinsessoja, hevosia ja avaruusaluksia kaikissa sateenkaaren väreissä samalla, kun maisemat vilistävät silmissä.

En muista itse Venäjältä muuta kuin sairastumiseni. Yhtäkkiä kuume nousi yli 40 asteeseen ja värisin kylmyydestä. Muistan, miten kuumehoureissani kuvittelin värityskirjan eläinten heräävän eloon. Muistan venäläisen lääkärin, joka kävi katsomassa minua. Hän neuvoi vanhempiani palaamaan välittömästi Suomeen ja menemään ensimmäiseen sairaalaan rajan toisella puolen. Kuopiossa pääsin omaan sairaalahuoneeseen ja alkanut keuhkokuume saatiin taltutettua. Onneksi olin Suomesta.

On vuosi 2015.

Istun taksissa Balilla ja juttelen arjesta ja elämästä taksikuskin kanssa. Hän kertoo tekevänsä 12-tuntista päivää ja välillä nukkuvansa autossaan, joka selvästi on hänelle suuri ylpeydenaihe. Pienmoottoripyörät singahtelevat ympärillä, ilma on kuuman kostea ja ympärillä leijuu tuoksu, josta pystyn tunnistamaan bensan, suitsukkeet ja hien. Elämme erilaisessa ympäristössä, mutta samalla olemme ihmisinä varsin samanlaisia. Perhe on tärkeä, toimeentulo huolettaa, tulevaisuus on epävarma. Taksikuski kertoo, että hän ansaitsee kuussa noin saman, mitä itse saan päivässä. Samalla ymmärrän, että paratiisina tunnettu Bali onkin sitä kenties vain toiselle meistä. Kaikkihan tämä on tuuripeliä. Olin vain onnekas, kun satuin syntymään Suomeen.

On vuosi 2018.

Palaan Suomeen Maltalla vietetyn vuoden jälkeen. Kuljeskelen havumetsässä ja olen varmasti ainoa ihminen kilometrin säteellä. Ihailen ympärille levittäytyvää luontoa, avaruutta, puhdasta tilaa. Avaan vesihanan ja juon raikasta vettä iloiten, sillä muovipullojen ostaminen on taakse jäänyttä elämää. Kun talven ensimmäinen lumi sataa maahan, huomaan, että jo muutaman tunnin päästä jalkakäytävä on aurattu ja seuraavana päivänä hiekoitettu. Jopa täällä kaamoksen keskellä ajattelen, että on vaan meillä täällä asiat hyvin.

Kirjoitin itsenäisyyspäivänä kolme vuotta sitten  seuraavan tekstin, jonka aika lailla allekirjoitan edelleen:

Tänään on hyvä hetki tuntea kiitollisuutta siitä, että on niin etuoikeutettu, että pystyy tutkimaan maailmaa ja nauttimaan elämästä täysin siemauksin. Vaikka me suomalaiset rakastetaan valittaa, miten paskaa Suomessa on, kuitenkin maailmalla matkustaessa tajuaa, miten etuoikeutettua on syntyä ja elää nuorena naisena maassa, joka tarjoaa yhtäläiset oikeudet kuin miehille, jossa voin vapaasti ilmaista mielipiteeni, pukeutua miten haluan, valita itselleni sopivan puolison, viettää sellaista elämäntyyliä kuin haluan, opiskella, valita ammatin ja tavoitella unelmiani riippumatta siitä, miten varakkaaseen perheeseen tai sukupuoleen olen sattunut syntymään. 

Itsenäisyys on mulle vapautta valita ja olla mitä haluan. Se on sellaista voimaa ja valtaa, mitä moni valtio, yhteisö tai kulttuuri ei jäsenilleen, etenkään nuorille naisilleen, anna. 

On hyvä olla Suomesta. Onnittelut 101-vuotiaalle!