Nyt, kun on itse päässyt jotenkin alkuun täällä maailman toisella puolella, niin ajattelin koota oman muistilistani siitä, mitä kaikkea pitää muistaa tehdä, jotta pääset arjen makuun Australiassa. Tein aikanaan vastaavan listan siitä, mitä pitää tehdä Suomen päässä. Tuo ensimmäinen lista on huomattavasti pidempi, joten kun on tänne päässyt, sujuu kaikki jo leikiten (tai sitten ei, mutta tästä myöhemmin lisää). Itse asun Melbournen alueella, Victorian osavaltiossa, joten aluekohtaisia eroja saattaa olla.
Majapaikka
Itse yövymme tätini luona, joten majoituksen hankkiminen ei ollut ongelma. Suurin osa päätyy hankkimaan hostellimajoituksen esimerkiksi ensimmäiseksi viikoksi jo etukäteen Suomessa. Jos aiot asua vakituisesti tietyssä kaupungissa, kannattaa hankkia vuokrakämppä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Täällä kimppakämppäasuminen on aika normaalia, joten kannattanee harkita esimerkiksi talon vuokraamista yhdessä joidenkin muiden kanssa. Vuokrataso on Suomea korkeampaa.
Liikkuminen
Jos liikut Melbournessa, kannattaa ihan ensi töikseen hankkia Myki-kortti, joka toimii maksuvälineenä julkisessa liikenteessä. Kortin voi ostaa automaatista tai esimerkiksi Southern Crossilta löytyvästä tiskistä ja itse kortti maksaa 6 dollaria. Kortille on kätevä ladata lisää rahaa eri asemilta ja pysäkeiltä löytyvistä automaateista ja lataus onnistuu myös suomalaisilla luottokorteilla. Busseissa ja paikallisjunissa ei voi ostaa lippuja käteisellä, joten kortti on käytännössä pakollinen. Kortti leimataan, kun tullaan sisään kulkuvälineeseen. Rahaa ei vielä velotu, vaan sinulla on nyt matkalippu. Kortti leimataan uudestaan, kun astut ulos kulkuvälineestä, jolloin matkan hinta veloittuu kortilta. Jos matkustat esimerkiksi paikallisjunalla (täällä sitä kutsutaan metroksi, mutta juna se on) ja sitten vaihdat bussiin, leimaat kortin joka kerta sekä sisään- että ulosmennessä. Kahden tunnin sisällä tehdyt matkat kuuluvat kertamaksun hintaan.
Pankkitili
Australiassa on sekä koko maan laajuisia pankkeja että paikallisia pankkeja. Jos aiot matkustella ympäri Australiaa, valitse ehdottomasti suuri maan laajuinen pankki, jolloin asioiden hoito on paljon helpompaa. Australiassa sinun kannattaa nostaa rahaa vain sen pankin automaatista, jonka asiakas olet, sillä muuten sinulta veloitetaan palvelumaksua. Pankkien palvelumaksuissa on varmasti jonkin verran eroja, mutta me emme jaksaneet sen pahemmin vertailla. Kävelimme ANZ pankkiin ja tilien aukaisu onnistuin pelkällä passilla, vaikka olimme varautuneet byrokraattiseen paperirumbaan. Tilille ei tarvinnut tehdä mitään alkutalletusta. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvää palvelua saimme, kun vertailukohtana oli se, miten hankalaa Suomessa on saada ulkomaalaisen maahanmuuttajan tiliä auki ilman työsuhdetta.
Avasimme tavallisen käyttötilin, johon tilasimme Debit-kortin. Saimme myös verkkopankkitunnukset, joiden kautta pankkiasioiden hoito sujuu heti todella vaivattomasti. Avasimme myös jonkinlaiset Online Saver -tilit, joka on vähän kuin lyhytaikainen säästötili. Lisäksi avasimme Progressive Saver -tilit, jotka on tarkoitettu pidempiaikaista säästämistä varten. Suomeen verrattuna pankkitilien korot ovat huimat (parhaimmillaan lähempänä 4 %). Näiden lisäksi avasimme myös tilit Superannuationia, eli eläkkeen maksua varten. Työnantaja maksaa palkasta osan eläkettä suoraan tälle tilille. Tilin varat voi sitoa erilaisiin sijoituskohteisiin ja pankin toimihenkilö suositteli meille ensimmäiseksi syntymävuoden perusteella rakennettua sijoitussalkkua. Koska olemme vielä nuoria, eläkkeeseemme on aikaa, joten varat kannattaisi pankin suosituksen perusteella sijoittaa osakepainotteisesti sekä maailmanlaajuisiin että australialaisiin osakkeisiin. No, itse olin sitä mieltä, että koska olemme Australiassa todennäköisesti vain vuoden tai kaksi, sijoitushorisonttimme on loppujen lopuksi lyhyt, joten valitsimme sijoittaa vain käteiseen (kun lähtee Australiasta, nämä eläkerahat maksetaan sinulle suomalaiselle tilillesi). Toisaalta olisi ollut hauska ”pelata” tulevilla eläkerahoillamme, koska mistään suurista summista ei kuitenkaan ole kyse. Peruspankkipalveluista menee ANZ:llä maksua 5 dollaria kuukaudessa.
Puhelinliittymä
Puhelinliittymistä paras kuuluvuus ja kallein hinta on Telstralla. Vodaphonesta olen kuullut vähän vaihtelee palautetta. Itse päädyimme ottamaan Optuksen prepaid-liittymät, jolla saamme rajattomat Aussipuhelut ja -tekstarit sekä 500 megaa nettiä kahdella dollarilla päivässä. Jos liittymää ei käytä, maksua ei mene. Lisää saldoa voi ladata helposti mobiilisovelluksen kautta.
Veronumero
Jos aiot tehdä Australiassa töitä, sinulla täytyy olla veronumero eli Tax File Number. Jos sinulla ei ole sitä, palkastasi menee heti noin puolet veroa. Veronumeron voi hakea helposti netistä verotoimiston sivuilta ja se postitetaan osoitteeseesi Australiassa 28 päivän sisällä. Jos veronumero ei ole ehtinyt tulla kotiin ennen kuin olet aloittanut työt, voit tehdä silti töitä. Kerro vain työnanatajalle, että veronumerosi on tulossa ja toimita se tälle heti, kun olet sen saanut.
Medicare-kortti
Suomella ja Australialla on terveydenhuollon sopimus, jolloin Suomen sosiaaliturvaan kuuluva saa korvauksia Australian julkisen terveydenhuollon palveluista. Erillinen matkavakuutus kannattaa kuitenkin olla. Medicare-korttia haetaan menemällä paikalliseem Medicare-toimistoon, näyttämällä passit ja täyttämällä lomake. Kortti tulee kotiin noin kuukauden kuluessa.
Auto
Kirjoitan auton hankkimisesta vielä ihan erikseen, mutta mikäli aiot reissata ympäri maata etkä asu aivan ydinkeskustassa, on auton hankkiminen ihan järkevä päätös. Oletuksista poiketen lentäminen on täällä aika kallista kaupungista toiseen.
Työpaikka
Töitä voi hakea seuraavien sivustojen kautta:
http://www.seek.com.au/
http://www.gumtree.com.au/
https://jobsearch.gov.au/
http://au.indeed.com/
Tästä ei ole vielä niin paljon kokemusta, että voisin hirveästi ohjeita antaa. Kannattaa olla kuitenkin tarkkana, sillä nuoria backpackereitä riittää ja kusettaminen on yleistä. Monet työnantajat luottavat siihen, etteivät täällä olevat reissaajat tiedä oikeuksiaan ja yrittävät jättää työntekijälle kuuluvia lisiä yms. maksamatta tai teettää sovittua pidempiä työpäiviä.
Kaikesta huolimatta kannattaa olla positiivisin mielin liikenteessä ja muistaa australilaisten usein käyttämä hokema ”No worries!”.
Tsemppiä kaikille elämään Australiassa!
2 Comments
Maarit Johanna
6 huhtikuun, 2015 at 12:24 pmNyt oli kyllä hyvä postaus! Yllättävää miten helppoa oli hommata tuo pankkitili, Suomessakin taitaa olla ulkomaalaiselle vaikeampaa 🙂
Mua ei yhtään haittais asua jossain vaiheessa Ausseissa ja tehdä vaikka vähän töitäkin siinä ohessa. Jokos teidän työnhaku on käynnistynyt?
Sandra
6 huhtikuun, 2015 at 12:38 pmKiitos! Olin kanssa itse yllättynyt, sillä Suomessa (jossa olen siis ollut parissakin pankkiryhmässä töissä) tilin aukaiseminen vaatii työsopimuksen, passin ja oleskeluluvan vähintään, selvityksen varallisuudesta ja tilin käytöstä. Muutenkaan avaus ei usein onnistu heti, vaan pitää varata aika.
Juu, nyt vaan suunnittelemaan muuttoa tänne, niin voidaan treffata jossain vaiheessa. On työnhaku lähtenyt käyntiin ja jos kaikki menee, kuten Strömssöössä, niin aloitan työt viikon päästä.