Menu
Matkat / Ruotsi

Työkavereiden kanssa Tukholmassa

Tukholma, tuo kaupunki ihan  ”kulman takana”, jossa en ollut käynyt 16 vuoteen! Muistoissani Tukholma oli täynnä tyylikkäitä ihmisiä, kalliita hintoja, ihania kesäisiä puistoja ja tunnelmallisia vanhoja kujia, joilla vaellella yhdessä muiden turistien kanssa. Kun eteen tuli tilaisuus lähteä työkavereiden kanssa verestämään Tukholman-muistoja työmatkan merkeissä, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä vastata. Kyllä!

Messuilua

Ja niin siinä kävi, että puolentoista kuukauden mittainen reissuputkeni starttasi Tallipihan Suklaapuodin naisten kanssa matkalla Tukholmaan. Kyseessä oli osittain työmatka Formex-messuille, jossa pääsin tutustumaan useisiin ruotsalaisiin suklaavalmistajiin ja maistelemaan uusia suklaa- ja karkkimakuja. Miltä kuulostaa esimerkiksi mustikkatryffeli, paahdettu valkosuklaa pähkinöillä tai mango-passion-salmiakki? Tai vaikkapa suklaapäällysteiset mantelit, jotka on suunniteltu nautittavan rosé-viinin kanssa?

Kuva: Hanne Tuori-Kalliokoski

Jos aika hurahti messuilla, niin se teki samoin tutustuessa Tukholman makeiskauppavalikoimaan. Vanhan kaupungin ikivanhat rakennukset ja kapeat pikkukujat tarjosivat upean miljöön tunnelmallisille karkkipuodeille. Tammikuun alkupuolella osassa oli vielä jouluiset koristeet näyteikkunoissa, mikä sopi kuitenkin varsin hyvin talviseen ajankohtaan. Vaikka saatan olla hieman puolueellinen, oli silti pakko todeta, etteivät Tukholman puodit millään lailla päihittäneet ”omaa” suklaapuotiani.

Majoitus

Majoituimme aivan vanhan kaupungin ytimessä Brunnsgränd-nimisellä kadulla ikivanhassa talossa, jonka lattiat viettivät reilulla kädellä. Omassa asunnossa yöpymisessä oli oma tunnelmansa, ja pienen hetken pystyi kuvittelemaan, millaista olisi oikeasti asua vanhassa kaupungissa. Yritin googlailla, montako miljoonaa 400 vuotta vanhasta asunnosta pyydettäisiin, mutta onnistuin löytämään vain ”hinta tiedusteltaessa” -paikkoja, jotka olisivat sisältä kelvanneet vaikka Englannin kuningattarelle.

Kannattaa katsastaa Gamla Stan Apartments, mikäli mielii majoittua loistavalla sijainnilla.

Tammikuu oli oikeastaan loistava aika piipahtaa Tukhomassa. Lämpötila oli Suomen säähän tottuneelle miellyttävä, 10 astetta, eikä turisteja todellakaan ollut paljon. Iltaisin Gamla stanin ravintolat ja baarit sytyttivät sisälle pienen kynttilämeren, ja kaikkialla vallitsi hiljainen ja seesteinen tunnelma. Yksittäiset ihmiset ja pariskunnat kävelivät kaduilla, ja välillä jopa pienen hetken tuntui siltä, että olisi oikeasti elänyt parisataa vuotta sitten.

Lue myös  reissuistani Etelä-Ruotsissa.

Tukholma ja ennakkoluulojen murtuminen

Muistoissani Tukholma pursuili toinen toistaan tyylikkäämpiä ihmisiä, mutta totesin tämän mielikuvan hieman värittyneeksi. Toki yksittäisiä supertyylikkäitä mallin näköisiä ihmisiä tuli vastaan, mutta näin käy kaikissa suurkaupungeissa. Pääasiassa suurin osa ihmisistä toppatakeissaan ja pipoissaan näytti ihan samalta kuin kaikki muutkin. Myös Tukholman kalleus ei tuntunut sekään pitävän enää paikkansa. Kruunu on tällä hetkellä kohtuullisen suotuinen euroon nähden, joten suomalaiselle hintataso oli myös mielestäni varsin ok.

Loppuun on vielä mainittava ravintolasuositus Tukhomaan: Supper. Paikka tarjoilee eteläamerikkalaistyylisiä pikkuruokia, jotka voi joko jakaa pöytäseurueen kesken tai syödä itse. Huom! Jos haluat syödä itse omat annoksesi, kerro tämä alkuun tarjoilijalle, sillä ruokia tuodaan pöytään tipottaen, ei kaikkia annoksia  kerralla. Näin varmistat, ettei osa pöytäseurueesta saa kaikkia omia annoksiaan heti, ja osa vasta sitten seuraavalla kierroksella. Itse söin pulled beef -muhennosta suklaa-chili-kastikkeella ja paistettuja papuja. Sekä omat annokseni että ne, mitä muilta maistoin, olivat kaikki todella hyviä. Pöytävaraus pakollinen.

Lyhyen visiitin perusteella jäin ihmettelemään, miksi ihmeessä edellisestä Tukholman vierailusta oli niin  paljon aikaa. Kyseessä on kuitenkin yksi helpoimmin Suomesta saavutettavista pääkaupungeista, jossa riittää nähtävää monelle päivälle. Koska viimeksi kävit itse Tukholmassa?

 

12 Comments

  • Anna K. - Kaukaa haettua
    26 tammikuun, 2020 at 10:42 pm

    Sanopa muuta! Kun Tukholma on tuossa ihan lähellä, niin eipä tule lähdettyä, kun sinnehän ”pääsee milloin vain”! Haluaisin käydä siellä kunnolla, ei vain hätäistä päivää risteilyn lomassa, vaan yöpymällä vaikka pari yötä. Vanhaa kaupunkia haluaisin fiilistellä. Kiva kuulla, että hintataso ei ole kallis, koska niin oon itsekin luullut.

    Reply
    • Sandra
      28 tammikuun, 2020 at 11:04 pm

      Niin kallis ja kallis. Toki kalliimpi kuin moni, mutta ei mielestäni eroa Helsingistä. Ja todellakin, pari päivää hurahtaa ihan helposti.

      Reply
  • Anna | Muuttolintu
    27 tammikuun, 2020 at 6:47 am

    Jaa-a, koskahan viimeksi on tullut käytyä, joskus kymmenen vuotta sitten. Pitäisi ehdottomasti tehdä uusintavisiitti. Mieleen jäi viime kerralla etenkin nätti vanha kaupunki. Ja hassua kyllä, itselläkin on jäänyt mieleen tyylikkäät ihmiset, mistähän se johtuu 🙂

    Reply
    • Sandra
      28 tammikuun, 2020 at 11:05 pm

      No sulla on vähän matkaa :D. Mulla ei ole edes sitä syytä. On ne ihan tyylikkäitä, mutta en mä mitenkään kokenut itseäni supernukkavieruksi. En kyllä varmaan liikkunut pahimmilla überalueilla.

      Reply
  • Terhi
    28 tammikuun, 2020 at 6:48 pm

    Aika herkullisen tuntuiset messut. Myös asuinpaikkanne oli oivallinen. Itse olen asunut yhden kesän Gamla Stanissa, viidennessä kerroksessa, ei hissiä.
    Vastaus kysymykseen: kaksi viikkoa sitten.

    Reply
    • Sandra
      28 tammikuun, 2020 at 11:07 pm

      Tuo on hyvää reippailua kivuta viidenteen kerrokseen useamman kerran päivässä! Kuulostaa ihanalta asua yksi kokonainen kesä Gamla Stanissa, siinä ajassa ehtii tutustua Tukholmaan ihan kunnolla.

      Reply
  • Martta / Martan matkassa
    30 tammikuun, 2020 at 5:19 pm

    Kävin viime vuoden maaliskuussa Tukholmassa ja tuolloin edellisestä reissusta oli kulunut 10 vuotta! Samaa ihmettelin silloin, että miksi se on niin vaikeaa käydä siellä? Lupasin itselleni että en odota seuraavaa vierailua 10 vuotta. Yritin tuolla reissulla saada noista ihanista taloista kuvan, mutta ne olivat silloin remontissa ja pressujen alla. Kiitos tuosta majoitusvinkistä!

    Reply
    • Sandra
      2 helmikuun, 2020 at 8:44 pm

      Samaa minäkin mietin, miksi ihmeessä edellisestä kerrasta on niin kauan? Täytyy tosiaan vierailla useammin.

      Reply
  • Anu / Matkataan Mutkitellen
    1 helmikuun, 2020 at 7:05 pm

    Turussa laspuuden ja nuoruuden eläneenä Tukholma oli se kaupunki, johon lähdettiin shoppailemaan ja katsomaan uusia trendejä useamman kerran vuodessa. Viime vuosina siellä on tullut käytyä vähän harvemmin. Mä niin jaan sun kanssa sen mielikuvan siitä, että ennen kaikki ruotsalaiset olivat laihoja ja tyylikkäitä mutta jotain on tapahtunut 🙂 ei ehkä Ruotsissa mutta täällä kotimaassa. Jotain viehättävää Tukholmassa kuitenkin on, joka kerta se jaksaa yllättää.

    Reply
    • Sandra
      2 helmikuun, 2020 at 8:46 pm

      Mä haluan ainakin kuvitella miellessäni, että Suomessa on menty eteenpäin :D. Mun mielessä erityisesti kaupunkilaisnuorten vällillä ei ole kovin paljon eroa Suomessa ja Ruotsissa.

      Reply
  • Jenna / Citylights & Sunsets
    2 helmikuun, 2020 at 3:30 pm

    Oon käynyt Tukholmassa muutaman kerran lähivuosina aina se on yhtä piristävä kokemus. Tukholmassakin riittää uutta nähtävää jokaiselle kerralle. En vaan yhtää tykkää risteilyistä ja harvemmin tulee mieleen lähteä lentäen Tukholmaan, kun tulee aina ostettua liput kauemmas.

    Reply
    • Sandra
      2 helmikuun, 2020 at 8:46 pm

      Näinhän se on. Tallinnaan kun pääsee risteillen parissa tunnissa, niin se menee. Ei muakaan huvittaisi viettää vuorokautta laivalla ja varsinkin, kun ne reittimatkat on paljon kalliimpia kuin risteilyt.

      Reply

Leave a Reply