Vasta kolmekymppisenä lakkasin vertailemasta itseäni muihin

Tulin hetki sitten kotiin luottokampaajaltani, joka on pian saavuttamassa kolmenkympin maagisen rajapyykin. Keskustelimme hieman elämästä, omista suunnitelmista ja siitä, miten tietyllä tavalla hienolta tuntuu, kun on jo ehtinyt elämässään tehdä vaikka mitä. On jotakin, mitä katsella taaksepäin, on kertyneitä kokemuksia, muistoja, oppeja, niitä tehtyjä virheitäkin. Samalla tuntuu, että tulevaisuudessa on vielä paljon, mitä odottaa. On tavoitteita, unelmia ja sellaista tyhjää aikaa, jonka varalle ei ole vielä tehnyt yhtään minkäänlaisia suunnitelmia. Ja kuka sitä edes suunnittelisi nykypäivänä elämäänsä kahden- tai kolmenkymmenen vuoden päähän?

Samalla viime aikoina on tullut törmättyä lehtijuttuihin, joissa listataan asioita, joita ”sinun tulisi saavuttaa ennen kolmattakymmenettä ikävuotta”. Ura pitäisi olla hyvässä vauhdissa, elämää olisi pitänyt jo nähdä, puoliso pitäisi olla hyppysissä ja ainakin naisena oma näkemys lastenhankinnasta pitäisi olla selkeytettynä. Välillä nuo listat tuntuvat uuvuttavilta. Yhtälailla vertailu toisiin uuvuttaa. Moni ikätoverini porskuttaa mielenkiintoisissa asiantuntijatehtävissä tai yritysten keskijohdossa. Usea on ostanut oman asunnon ja hankkinut jälkikasvua. Monen suusta kuulee lauseen: ”Tiedän, mitä haluan. Tiedän, kuka olen ja olen tyytyväinen juuri näin”.

Jos jokin uuvuttaa, lopeta se

Eipä ihme, että sitä voi olla välillä pyörällä päästään, jos ei ole itse vastaavassa tilanteessa. Edeltävät vuosikymmenet sitä on yleensä elänyt aika samassa tahdissa oman ikäluokkansa kanssa. Kaikki menevät kouluun samoihin aikoihin, valmistuvat samoihin aikoihin, muuttavat ensiasuntoonsa ja hankkivat ensimmäisen seurustelukumppanin muutaman vuoden tarkkuudella samoihin aikoihin. Yleensä kuitenkin kolmekymppisenä elämäntyylit alkavat fragmentoitua, eritä toisistaan. Joku elää perheäidin arkea maalla, toinen luo uraa, kolmas palaa opiskelemaan ja neljäs osallistuu joogaretriittiin Balilla. Sitten on aina joku, joka taklaa tämän kaiken samaan aikaan. Meitä alkaa olla moneen junaan, jos vain osaa katsoa tarpeeksi tarkasti.

Itse käytin aiemmin paljon energiaa vertaamalla itseäni muihin ja kokemalla ahdistusta omasta ”edistymättömyydestäni”. Koin painetta siitä, että minulla ei ole riittävästi seuraajia blogissani, en ollut mikään big boss lady, saatika uraohjus. En oikeastaan edelleenkään tiennyt, mitä haluan isona tehdä tai vastata kysymykseen, haluanko edes niitä lapsia. Yhtenä hetkenä kuitenkin oivalsin sen, että jos vertailu uuvuttaa, niin pitää vaihtaa vertailun kohdetta tai sitten lopettaa koko vertailu tyystin. Mitä jos muiden katsomisen sijaan alkaisi katsoa itseään tarkemmin? Voisi tarkastella vain omaa kehitystään ja kysyä: mihin valintani ovat johdattaneet minut? Miten olen tällä matkallani kasvanut? Olenko muille mukavampi? Kuinka paljon viisaampi, kypsempi ja enemmän itseni näköinen ihminen olen kuin kymmenen vuotta sitten? Loppujen lopuksi tämä elämä on yksilösuoritus, ja jokainen tekee sitä omilla ehdoillaan.

Lue myös:

Olenko tyypillinen sukupolveni edustaja?

Olenko liian vanha lähtemään Australiaan working holiday -vuodelle?

Ole onnellinen nyt

Joskus olen potenut suurtakin ahdistusta siitä, kun en ole tiennyt, mitä haluan isona tehdä. Kadehdin jo lukiossa niitä, jotka tiesivät tismalleen, mihin ammattiin he haluavat valmistua ja mikä heitä kiinnostaa. Itse olen aina ollut sellainen yleisen utelias, mutta en riittävän kiinnostunut oikein mistään. Uskoin kuitenkin, että jokaisen elämällä pitäisi olla jokin kutsumus, intohimo, palava voima, joka pitäisi löytää. Ellet sitä löytäisi, menisit eteenpäin vain puolivaloilla.

Kuitenkin kolmenkympin hujakoilla päätin lakata tuntemasta painetta tästäkään asiasta, sillä ei se kutsumus ainakaan stressaamalla löytyisi. Jos sen edes tarvitsisi löytyä ylipäätään. Tulin siihen lopputulokseen, että miksen vain miettisi, mistä asioista pidän tänä hetkenä ja yrittäisi tehdä niitä enemmän. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa varmasti maailman simppeleimmältä asialta, mutta itselleni sillä on ollut mullistava vaikutus. Tulevaisuuden murehtimisen sijaan voisin vain keskittyä rakentamaan kustakin päivästä mahdollisimman hyvän. Pyrkisin vain olemaan mahdollisimman onnellinen tänään.

Siispä opiskelen nyt tyytyväisenä itseäni kymmenen vuotta nuorempien kanssa, suunnittelen interrailia ja vaihtoon lähtemistä, teen projekti- ja pätkätöitä ja nautin ihan hemmetisti tästä kaikesta ilman syyllisyyttä. Vertailun lopettaminen todellakin kannatti.